Paikallisuutiset

Veikkausrahat haisevat, mutta ovat tuiki tarpeellisia lukuisille järjestöille ja yhdistyksille – Pro Kaustisen hallituksen puheenjohtaja Ira Korkala pitää valtion yleisavustusta ratkaisevana kansanmusiikkijuhlien järjestämiselle

Aika entinen ei koskaan enää palaa. Näin riimitteli legendaarinen sanaseppä Juha Vainio vanhasta salakuljettaja Laitisesta kertovassa laulussa.

Kansallinen rahapeliyhtiö Veikkaus on toiminut vuosikymmenet ikään kuin jatkuvasti tuottojaan kasvattavana automaattina, josta vuosittain on rahoitettu niin liikuntaa, kulttuuria, taidetta, tiedettä, sosiaali- ja terveysjärjestöjä... Ylipäätään toimintaa, jota pidetään ehdottoman tärkeänä ja sitä kautta myös tukemisen arvoisina.

Vaan pitääkö toimintaa rahoittaa tuloilla, jotka ovat siirtyneet usein pelaamisensa kanssa ongelmissa olevien ihmisten pankkitileiltä tai lompakoista.THL:n selvityksen mukaan 5 prosenttia pelaajista vastaa noin puolesta rahapelien tuotoista. Suhdelukua on aiheuttanut laajaa kauhistelua ennen muuta sosiaalisessa mediassa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vuonna 2019 suomalaiset hävisivät rahapeleissä lähes 1,7 miljardia euroa. Tästä kakusta pyöreästi miljardi jaettiin eri järjestöille, yhdistykselle ja tapahtumien järjestäjille.Nyt tuotot ovat merkittävästi laskeneet.

Kaksi asiaa on muuttunut sitten vuoden 2019. Koronapandemia pakotti sulkemaan markettien auloissa olevat peliautomaatit.Kaikkiaan korona on leikannut Veikkauksen tulosta useita satoja miljoonia euroja.Alkuvuosi 2021 kulki samaa tahtia. Vielä suurempi syy on parin vuoden ajan käytykeskustelu Veikkauksen toiminnan moraalisesta oikeutuksesta. Se kulminoituu ongelmapelaajien rooliin ja ennen muuta heidän häviämiensä rahojen jakamiseen – hyviin tarkoituksiin.

Selvältä näyttää, että paluuta entiseen ei todellakaan ole.

Koronapandemia pakotti Veikkauksen sulkemaan peliautomaatit. Niiden määrää on vastuullisvaatimusten paineessa myös vähennetty.
Koronapandemia pakotti Veikkauksen sulkemaan peliautomaatit. Niiden määrää on vastuullisvaatimusten paineessa myös vähennetty. Kuva: Clas-Olav Slotte

Vaikka Veikkaukselle ei ole varsinaisia tuottotavoitteita valtion puolelta asetettu, maahan vakiintui vuosien mittaan harvoin haastatettu käsitys noiden tuottojen jatkuvasti kasvusta. Sen vuoksi, että ne todellakin kasvoivat.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kunnes tuli korona ja alkoi keskustelu Veikkauksen roolin moraalisesta oikeutuksesta. Kuvioon liittyy vielä hallituksesta toiseen jatkunut pyrkimys pitää kynsin hampain kiinni pelimonopolista. Siitäkin huolimatta, että ulkomaiset pelifirmat ovat pystyneet tarjoamaan netissä pelejään viime vuosituhannen lopusta saakka.

Perustellakseen muodollisen monopolin Euroopan unionille Veikkaus on pyrkinyt korostamaan vastuullisuuttaan. Niistäkin pyrkimystä on sanomista tullut.

Viikko sitten Veikkaus esimerkiksi julkisti automaateilleen pelaamisen tappiorajat, jotka ovat 500 euroa päivässä ja 2 000 euroa kuukaudessa.Monien mielestä rajat ovat aivan liian korkeat.

Valtiovalta on tehnyt jo johtopäätöksensä Veikkauksen voittamien eli suomalaisten häviämien rahojen ja hyvien tarkoitusten tukemisen välisen napanuoran katkaisemiseksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Viime helmikuussa Suomen pankin entisen pääjohtajan ja EU-komissaarinErkki Liikasen johtama työryhmä ehdotti kokonaisuudistusta, jossa rahapelituotot ohjattaisiin valtion yleiskatteellisiksi tuloiksi ja nykyiset edunsaajat siirretään budjetin kehysmenettelyn piiriin.

Tarkoittaako se sitä, että nykyiset edunsaajat joutuisivat vuosittain jännittämään mitä poliitikot milloinkin budjettineuvotteluissa päättäisivät? Juuri sitä se voisi tarkoittaa.

Valtiosihteeri Tuomo Puumala pohtii työryhmässä Veikkauksen tuottojen mahdollista siirtämistä valtion budjettiin.
Valtiosihteeri Tuomo Puumala pohtii työryhmässä Veikkauksen tuottojen mahdollista siirtämistä valtion budjettiin. Kuva: Markku Jokela

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) on avoimesti liputtanut Liikasen työryhmän ehdotusten puolesta. Hän on myös saanut tukeavaltiovarainministeri Annika Saarikolta (kesk.).

Kurvisen esikuntaan kuuluva kokkolalainen valtiosihteeriTuomo Puumala (kesk.) tuntee asian erittäin hyvin. Hän on mukana viime viikolla asetetussa valtiosihteereistä koostuvassa työryhmässä, joka pohtii avustusten jakoa ja jakoperiaatteita vuodesta 2024 eteenpäin. Tehtävänä on käytännössä jatkaa siitä mihin Liikasen työryhmä lopetti.

Veikkauksen tuottojen laskua on kompensoitu täysimääräisesti sekä viime että tänä vuonna. Ensi vuonna kompensaatio hieman laskee (yhteensä 330 M€) ja vuonna 2023 vielä siitäkin (305 M€).

Kompensaatiosta huolimatta tämän vuoden talousarvioon verrattuna rahoitus taiteelle, liikunnalle, nuorisotoiminnalle ja tieteelle vähenee 41 miljoonalla eurolla vuonna 2022 ja noin 54 miljoonalla euroa vuonna 2023.

Vuotta 2024 koskevia päätöksiä ei ole olemassa. Voiko Sanna Marinin (sd.) hallitus niitä edes tehdä, on relevantti kysymys, sillä keväällä 2023 maassa järjestetään eduskuntavaalit. Uuden hallituksen käsiä ei edellinen voi sitoa.

– Ei tämä helppo rasti ole, kun Veikkauksen tuotot ovat niin radikaalisti pudonneet. Se johtuu hyvistä syistä eli Veikkauksen tekemistä vastuullisuustoimista (mm. peliautomaattien vähentäminen ja pakollinen tunnistautuminen niihin).

Sekä tietysti koronapandemiasta.

– Näissä erittäin vaikeissa olosuhteissa yritämme parhaamme tehdä sen eteen, että liikunnan, urheilun, kulttuurin, tieteen, taiteen ja nuorison avustukset saisimme turvattua, mutta ei tässä tilanteessa mitään löysiä lupauksia pysty heittelemään. Vuoden loppuun mennessä yritämme saada työryhmässä tästä kestäviä linjauksia, Puumala sanoo.

Kaustisen kansanmusiikkijuhlat on saanut viime vuosina Veikkauksen tuotoista jaettavaa yleisavustusta 150-160 000 euroa vuodessa.
Kaustisen kansanmusiikkijuhlat on saanut viime vuosina Veikkauksen tuotoista jaettavaa yleisavustusta 150-160 000 euroa vuodessa. Kuva: Markku Jokela
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä