Paikallisuutiset

Kokkolalainen Annika Mylläri katseli työpaikkansa ikkunasta Manhattanilla WTC-tornien luhistumista 20 vuotta sitten: "Henkilökohtaisesti kaikkeen vieraaseen kohdistuva pelko ja rasismin nousu harmittavat" – Katso videolta Myllärin haastattelu

Kaunis, aurinkoinen syysaamu New Yorkin Manhattanilla kaksi vuosikymmentä sitten. Kokkolasta kotoisin olevaAnnika Mylläri on Sibelius-Akatemiasta vuonna 1992 valmistuttuaan asunut kohta vuosikymmenen Atlantin takana.

.lemonwhale-embed-container { position: relative; padding-bottom: 56.25%; height: 0; overflow: hidden; max-width:100%; width:100% } .lemonwhale-embed-container iframe { position: absolute; top: 0; left:0; width: 100%; height: 100%; }

– Olin sinä päivänä normaalisti taiteilijan päivätöissä sijoituspankissa. Vähän jälkeen yhdeksän trading deskiltä (jossa osakekauppaa käydään) – jossa kaikki uutissivut näkyvät – alkoi tulla tietoa, että nyt tapahtuu jotain ihmeellistä. Aluksi luultiin, että kyse oli onnettomuudesta. Kun toinen kone lähestyi (WTC-tornia) ymmärrettiin, että tässä on jotain muuta. Ei vaan vielä tiedetty mitä.

Pian alettiin tietää niin paikan päällä Manhattanilla kuin koko maailmassakin.

Henkilökohtaisesti kaikkeen vieraaseen kohdistuva pelko ja rasismin nousu harmittavat. Annika Mylläri Oli New Yorkin Manhattanilla terrori-iskujen tapahtuessa.

Kalenterissa oli tiistai,syyskuun 11. päivä vuonna 2001. Tapahtui sellaista mitä ei olisi pitänyt voida tapahtua. Kahdessa iskussa Manhattanille ja yhdessä Yhdysvaltain puolustusministeriöön Pentagoniin kohdistuneessa terrorihyökkäyksessä kuoli yhteensä lähes 3 000 ihmistä. Täsmällisen tarkka luku ei ole tiedossa.

– Katsoimme työpaikan ikkunasta kun (WTC-)tornit alkoivat murentua ja romahtivat alas. Ihan kuin olisin katsonut televisiosta, mutta katsoin ikkunasta.

Huoli oli tietysti suuri tuolloin viiden kuukauden ikäisestä Elli-tyttärestä, joka oli kotona lastenhoitajan kanssa. Mylläri sai kuitenkin yhteyden mieheensä, joka oli kävelemässä perheen kotiin. Nimenomaan kävelemällä noina dramaattisina tunteina Manhattanilla pääasiassa liikuttiin.

– Mikään liikenneväline ei kulkenut. En nähnyt yhtään autoa, kun itse kävelin kotiin. Matkaa työpaikalta kotiin oli muutama kilometri.

Aiheuttivatko terrori-iskut teissä pelkoa, järkytystä, epätietoisuutta vai minkälaiset olivat tunnelmanne?

– Epätietoisuus oli varmaan päällimmäisenä, että mitä täällä oikein tapahtuu. Ei niinkään pelko. Olin aika kaukana sieltä Etelä-Manhattanilta, usean kilometrin päässä.

Maailmanhistoriaan ja varsinkin Yhdysvaltain historiaan tuo 20 vuoden takainen syyskuinen tiistai jätti lähtemättömän jälkeen. Jättikö se samalla Annika Myllärin henkilökohtaiseen historiaan?

– Ei sitä sillä tavalla ajattele. Ei meinaa edes muistaa ennen kuin uutiset alkavat kertoa, että kohta on taas vuosipäivä.

Nyt se on taas käsillä.

Paljon kuitenkin muuttui. Asuinpaikkakin, kun koti vaihtui jo seuraavana vuonna Suomeen. Vielä paljon syvällisempiäkin muutoksia tapahtui amerikkalaisessa yhteiskunnassa.

– Jos ajattelee, että olin tuolloin iloisesti muusikko-laulaja ja pienen vauvan äiti. Kyllä se huolettomuus ja vapaudentunne, joka Manhattanilla oli varmasti hävisi sinä päivänä monilta ihmisiltä ikuisiksi ajoiksi.

Amerikkalaisten suhtautuminen islaminuskoisiin myös muuttui.

– Jopa arabeilta näyttäneitä pikkulapsia pelättiin tai oltiin epäluuloisia, hyökättiin verbaalisesti. Oli tosi ikävää miten se (amerikkalainen) yhteiskunta muuttui muutamassa päivässä. Toki se varmaan on tuollaisen tapahtuman jälkeen ihmisille aika luonnollista.

Alkoi myös terrorismin vastainen sota, jonka yksi päätepiste kirjattiin puolitoista viikkoa sitten, kunviimeiset amerikkalaiset joukot jättivät Afganistanin. Mitä luulet, onko maailma tämän kaksi vuosikymmentä kestäneen operaation jälkeen turvallisempi paikka kuin syyskuussa 2001?

– En usko, että maailma on nyt turvallisempi paikka. Tietenkin kyse oli kamalasta tapahtumasta, mutta oikeastaan samanlainen se oli kuin jossakin muussa maailman paikassa tapahtunut terrori-isku. Kun Yhdysvaltoihin ei oltu aikaisemmin hyökätty, se sai mediassa valtaisan ja suhteettomankin käsittelyn, Mylläri pohtii.

Amerikkalaisiin yhtäkkiä ja varoittamatta iskenyt terrori lietsoi pelkoa, epäluuloa ja suoranaista muukalaisvihaa. Ennen muuta se siis kohdistui muslimiheihin. Monille amerikkalaisille he kaikki olivat potentiaalisia terroristeja.

– Henkilökohtaisesti kaikkeen vieraaseen kohdistuva pelko ja rasismin nousu harmittavat. Olen myös miettinyt jälkeenpäin, olinko itse epäluuloinen. Voin ajatella, että en ainakaan naisia, lapsia ja vanhempia ihmisiä kohtaan. Pälyilinkö minäkin kuitenkin nuoria miehiä, että ovatko nuo arabeja vai mitä nuo ovat? En oikein muista sitä. Toivottavasti en ainakaan kovin paljon, sillä eihän se oikein ole, että alat epäillä ihan kaikkea.

Oma suhtautuminen pani joka tapauksessa pohtimaan.

– Joutui tekemään itsetutkiskelua, että miten minä käyttäydyn ja ajattelen vieraista ihmisistä. Ajattelenko heti, että oletkohan mahdollinen terroristi vai juttelenko tuon ihmisen kanssa. Vaikea juttu...

Kauempaa on paljon helpompi sanoa ja saarnata ennakkoluulottomasta suhtautumisesta. Perspektiivi on erilainen, kun on katsellut esimerkiksi oman työpaikan ikkunasta satoja ihmisten hautautumista betoniröykkiöiden alle.

Tiistai-iltapäivä 6 362 kilometrin päässä New Yorkista. Syyskuun 11. päivä vuonna 2001 on soljunut Keskipohjanmaan toimituksessa Kokkolassa niin kuin mikä tahansa alkusyksyn arkipäivä.

Toimituksen työnjaoksi on vakiintunut, että tiistaisin ja keskiviikkoisin lähinnä STT:n kautta tulevia kotimaan- ja ulkomaan uutisia lehteen ”käsittelee” henkilö, jonka journalistinen työnimike todellakin oli tuohon aikaan nykyisin kovin oudolta kuulostava ”käsittelijä”. Sellaista ei ole ollut enää pitkiin aikoihin, mutta ei mennä siihen.

Jukka Anias oli hoidellut syksyllä 2001 tuota pestiä useamman vuoden. Kolmena muuna päivänä viikosta Aniaksen agendalla oli urheilutoimittaminen.

Niinpä työpisteenä oli urheilutoimitus myös tuona lähtökohtaisesti tavallisena syystiistaina. Kunnes urheilutoimittaja Seppo Luokkala havahtuu josku kello 16:n haminoilla Maikkarin uutisista tulevaan tietoon lentokoneen törmäämisestä kerrostaloon New Yorkissa.

Varmaan joku pienkoneen pilotti on kadottanut koordinaattinsa ja tehnyt kohtalokkaan ohjausvirheen. Se on ensimmäinen – ja vielä toinenkin – ajatus. Television katselu joka tapauksessa tiivistyy.

Hetkinen... Pian tulee tieto toisestakin törmäyksestä.

Sitten kaikki kaameus alkaa selvitä. Kyse ei ole pienkoneista eikä vahingoista. Vaan matkustajakoneista, jotka aivan ilmeisesti on ohjattu tarkoituksellisesti kahteen pilvenpiirtäjään. Yksinkertaisesti terrorismista.

Uninen tiistain myöhäisiltapäivä Keskipohjanmaan toimituksessa muuttuu kertaheitolla. Niin kuin se muuttuu kaikissa maailman medioiden toimituksissa.

Keskipohjanmaan artikkelitoimittaja Arto Hietalahti saa Kokkolasta puhelun. Anias kysyy mitä keskiviikon pääkirjoitus käsittelee? ”Norjan vaaleja”, Hietalahti vastaa.

”Ei muuten käsittele. Avaa televisio”, Anias ilmoittaa ehkä tarpeettomankin tylysti päivällistään päättelevälle Hietalahdelle. Tämä on tuossa vaiheessa vielä autuaan tietämätön New Yorkin tapahtumista.

Sitä rataa homma etenee pitkin iltaa. Tulikin toisenlainen tiistai. Keskipohjanmaassa oli tuohon aikaan normaalisti yksi ulkomaansivu. Toki lehden formaatti on ns. broadsheet eli nykyisessä tabloid-koossa niitä olisi kaksi.

Lopulta ulkomaansivujen määrä kolminkertaistetaan. Arto Hietalahti laatii pääkirjoituksen, jonka otsikko on ”Isku sydämeen”. Vieressä on päätoimittaja Lassi Jaakkolan kolumni, jonka otsikko kaikessa lakonisuudessaan on jäävä historiaan: ”11.9.2011”.

Etusivu menee luonnollisesti uusiksi. Kuvassa toinen torneista on juuri luhistumassa. Alla on otsikko: ”Täystuho tuli taivaalta”.

Alunperin otsikkoehdotus oli ”Helvetti irti Manhattanilla”. Se ei mennyt ns. hovissa läpi. Perusluonteensa vastaisesti Anias antoi periksi toimituksen korkeimmille voimille, mutta siihen on turha enää palata.

Kuvitteellisella hymiöllä pehmentäen on sanottava, että pikkuisen tosin jäi kaivelemaan...

Kokkolassa sitä ei tiedetty, mutta tiistai-illan taittuessa yöksi maailmassa oli käynnistymässä terrorismin vastainen sota, jonka todennäköisesti ainoa kiistaton voittaja on ollut Yhdysvaltain sotateollinen kompleksi.

Kukaan ei toki voi tietää kuinka monta terrori-iskua kahden vuosikymmenen aikana on onnistuttu eliminoimaan. Oletettavasti useita. Osama bin Ladenin tavoin ajattelevia sota terrorismia vastaan ei ole maailmasta poistanut.

Eikä poistanut Irakin olemattomia joukkotuhoaseita. Sen sijaan oli kylvämässä siemenet Isis-terrorille Irakissa ja Syyriassa.

Osaman amerikkalaiset toki onnistuivat tappamaan vajaat 10 vuotta WTC-iskujen jälkeen Pakistanin Abbottabadissa.

Kuolonuhrien vertaaminen – arvottamisesta puhuttakaan – on makaaberi tapa tarkastella WTC- ja Pentagon-iskuja ja niistä seurannutta globaalia sotaa terrorismia vastaan. Läheisensä menettäneille menetykset ovat kaikissa maailman sodissa, konflikteissa ja onnettomuuksissa sataprosenttisia. Se on syytä aina muistaa.

Tälläkin varaumalla muutama luku. Syyskuun 11. päivän terrori-iskuissa siis kuoli vajaat 3 000 ihmistä. Terrorismin vastaisen sodan menetykset ihmishenkinälähentelevät miljoonaa. Luvussa ovat Afganistanissa, Irakissa, Syyriassa, Pakistanissa ja Jemenissä käydyt sodat ja taistelut.

Rahaa Yhdysvallat on polttanut käsityskyvyn haastavan määrän. Yhden varteenotettavan arvion mukaansumma on kahdeksan biljoonaa dollaria eli 8 000 miljardia taalaa. Euroiksi muutettuna summa on noin 6 700 miljardia. Noin 120 kertaa Suomen valtion viime vuoden menojen verran.

Silti. Realistinen arvio lienee juuri se minkä Annika Mylläri esitti. Maailma syyskuussa 2021 ei ole turvallisempi paikka kuin maailma oli syyskuussa 2001.

Surullistahan se on.

Lue myös:

9/11-iskujen jäljet näkyvät vielä tänä päivänä – kaksoistornien romahtamisen jälkeinen aika osoitti supervallan voimien raja