torstai 28.10.2021 | 23:20
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kulttuuri

Kirja-arvostelu: Suvi Ermilän uusi ajatuksia ja tunteita herättävä sarjakuvakirja Vastaanottokeskus yllätti positiivisesti – Opettaa oikeanlaisen vuorovaikutuksen ja auttamisen tärkeydestä

Sofia Koskela
Pe 8.10.2021 klo 19:05

Sain eteeni kaksi Suuren Kurpitsan kustantamaa sarjakuvakirjaa, joista minun tuli valita toinen. Selailin kirjoja hetken ja päädyin lopulta Suvi Ermilän kirjoittamaan ja kuvittamaan sarjakuvakirjaan Vastaanottokeskus (2021, 134 s)

Vastaanottokeskus pohjautuu 2015–16 Suomessa kärjistyneeseen pakolaiskriisiin, ja se kuvaa todenmukaisesti Helsingin vastaanottokeskuksen elämää sekä asiakkaiden että työntekijöiden näkökulmasta. Ermilä tuo onnistuneesti sanoin ja kuvin esille vastaanottokeskuksen sekasortoisen ja odottavan arjen. Kirjan tunnelmasta välittyy hyvin se, miten kenenkään asukkaan kohtalo ei ole varma vaan kaikki kelluvat epävarmassa välitilassa odottaen kohtaloaan.

Tartuin teokseen hieman epäluuloisena, sillä en ole lukenut sarjakuvakirjoja. Kun pääsin vauhtiin, yllätyin positiivisesti. Lukiessani en enää edes muistanut lukevani sarjakuvaa. Juoni vei mennessään. Kuvien kautta eläytyminen on helppoa ja henkilöihin pääsee sen vuoksi hyvin sisään.

Vastaanottokeskuksen henkilöhahmot ovat pääosin samoja, ja tapahtumat sijoittuvat pienelle alueelle. Kirja koostuu parista tusinasta novellin tapaisia lukuja, jotka on nimetty yksinkertaisesti ja kuvaavasti. On hienoa, miten kirjailija on saanut nidottua kaikki luvut yhtenäiseksi tarinaksi.

Kuvien, tekstin ja rakenteen sopusointu on hyvä, ja väriteemat eri luvuissa luovat toimivan ja mielenkiintoisen lopputuloksen. Luvun vaihtuessa vaihtuu myös väri, ja lukija pääsee hyppäämään seuraavaan osioon ilman, että ajatukset menevät solmuun.

Kirja on hyvin nopealukuinen, tekstiä on yllättävän vähän. Olisin kaivannut sitä ehkä hitusen lisää. Kirjan luinkin nopeasti noin puoleentoista tuntiin. Toisaalta "kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa", vertaus sopii tähän teokseen täydellisesti. Siltä nimittäin tuntuu koko lukemisen ajan. Fontti on melko selkeää, mutta aika pientä. Kuvat ovat taiteellisesti onnistuneita, eivätkä liian koneellisen näköisiä.

Aiheet ovat hyvin ajankohtaisia, kantaaottavia ja tärkeitä, joten ajankohtaisuudesta pisteet kirjailijalle. Ne ovat myös todellisia, todenmukaisia ongelmia, joita näkee nykymaailmassa. Ajoittain tekstistä huomaa myös kirjailijan oman ammattitaustan sosionomina. Alku- ja loppukappaleet ovat hyvin samantyyppisiä ja korostavat, kuinka linjastomaista ja toistuvaa työ ja elämä vastaanottokeskuksissa on.

Kirja herättää paljon ajatuksia. Se kuvaa hyvin vastaanottokeskuksien kylmää ja kolkkoa tunnelmaa sekä sekasortoista arkea. Se näyttää pakolaisten näkökulmasta, kuinka yksinäistä elämä voi olla, vaikka ympärillä olisi satoja muita. Ollaan yhdessä, mutta silti niin yksin. Ihmisiä pidetään lähes esineinä, ei nimellisinä persoonina, vaan numeroina. Niin tietokoneella kuin laskussakin.

Vastaanottokeskuksen asukkaat saavat oppinsa niin sanotusti "ylempää". Kaikki muistuttaa siitä, miten pakolainen ei koskaan tule olemaan kuin kantasuomalainen. Vakavista asioista vitsaillaan ja työntekijät kohtelevat asiakkaita epäkunnioittavasti.

Erityisesti luku Nuuksio tuo hyvin esille sen, miten jokaisella on eri tarpeet, ja se mikä toiselle on auttava ja hyvä keino käydä läpi tunteita, voi toiselle olla hyvin triggeröivää ja haitallista. Myös luvussa Voimauttava valokuva tulee hyvin esille se, miten ihmisiä ei pidä miettiä liian tieteellisesti kokeina ja projekteina, vaan elävinä ja tuntevina ihmisinä. Jokainen reagoi tilanteisiin eri tavalla ja käsittelee asioita omalla persoonallisella tavallaan.

Konfliktialueen ihmiset eivät usein kaipaa voimalauseita, eivätkä halua niin sanotusti "voimaantua". Heillä pitäisi olla oikeus niin surra kuin olla vihaisia. Kirja opettaa hyvin oikeanlaisen vuorovaikutuksen ja ihmisten kohtaamisen tärkeydestä ja siitä, miten vaikeaa se joskus voi olla.

Ihmisten tarpeita pitäisi kuunnella paremmin, eikä vain auttaa kysymättä, mitä he oikeasti haluavat.

"Mitä hemmettiä se asiakas hyötyy voimauttavasta valokuvasta palattuaan takaisin konfliktialueelle?!" (S. 30)

Myös henkilökunta ja työntekijät otetaan huomioon. Hekin kärsivät raskaissa olosuhteissa. Pidän tästä erityisesti, sillä yleensä raskaiden töiden tekijät jäävät vähälle huomiolle. Vastaanottokeskuksen johtoa henkilökunnan hyvinvointi ei kiinnosta. Kirjassa tulee kuitenkin ihanasti esille myös se, miten palkitsevaa työ on, kun näkee asiakkaan elämän taas lähtevän raiteilleen.

"Miten sinä Anu palaudut työpäivästä?"

"Mun ei tarvi 'palautua' työ on elämää ja elämä on työtä" (S. 78–79)

Oli ilo kokea tämä lukuelämys. Mielenkiinto säilyy läpi koko kirjan. Sekä asiakkaiden että työntekijöiden asema vastaanottokeskuksissa on hankala, eikä koskaan tiedä mitä elämässä tapahtuu. Elämä yllättää ja jotkut tarinat päättyvät hyvin, toiset taas huonosti. Lukija kokee eri tunteiden kirjon, ja teos saa tarkastelemaan elämää hieman uudelta kantilta. Suosittelen tätä teosta ihan kaikille. Erityisesti niille, jotka haluavat oppia enemmän ihmisten välisen oikeanlaisen vuorovaikutuksen ja läsnäolon tärkeydestä. Jokainen ihminen on samanarvoinen, ja siksi meidän tulee auttaa heikommassa asemassa olevia, sekä ihan kaikkia muitakin – läheisiä. Omalla parhaalla tavallaan.

Loppupeleissä tärkeintä on kuitenkin vain olla läsnä ja auttaa, kysyä ja kuunnella.

"Ei täällä oo ketään muita kuin me. Voidaan istua tässä ihan rauhassa" (S. 65)

Kirjoittaja oli Keskipohjanmaan toimituksessa TET-harjoittelussa. Hän on Hakalahden koulun 9.B:n oppilas.

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »