torstai 9.12.2021 | 03:02
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kulttuuri

Elokuva-arvostelu: Last Night in Sohon tekijä on innostunut tarinastaan, näyttelijöistä, välineensä keinovalikoimasta ja into tarttuu katsojaan – Kino-Keskipohjanmaassa muistellaan edesmennyttä Dean Stockwellia

Hannu Björkbacka
To 18.11.2021 klo 17:30

Lapsinäyttelijästä Oscar-ehdokasveteraaniksi varttunut Dean Stockwell kuoli marraskuussa 85-vuotiaana. Kino-Keskipohjanmaa on tuhti tietopaketti Stockwellin vaiherikkaalta taipaleelta. Toki vain muutama merkkielokuva ehditään käsitellä amerikkalaisnäyttelijän 204 roolin filmi- ja televisiouralta.Bonuksena ”filmistilliessee” Jacques Tourneurin Sanan voimalla -elokuvasta.

ELOKUVA: Last Night in Soho. Ohjaus Edgar Wright. Käsikirjoitus Wright ja Krysty Wilson-Cairns. Kuvaus Chung-hoon Chung. Pääosissa Thomasin Harcourt, Anya Taylor-Joy, Michael Ajao, Diana Rigg. 116 min. K16. Bio Rex, Kokkola.

★★★ ★★

Markkinatalous on armoton. Hyvillekään elokuville ei tahdo ”pandemianjälkeisen” ensi-iltasuman jälkeen löytyä ohjelmistossa tilaa, mikäli ensinäytös ei saa väkeä liikkeelle. Last Night in Soho tuli Pietarsaareen ja Oulaisiinkin, mutta viikon jälkeen se jatkaa enää Kokkolassa.

Näkemässäni ensi-illassa oli viisi henkeä. Yhtä monta kuin sille nyt antamiani tähtiä. Edgar Wrightin uutuus ei ole niin hyvä kuin ”viiden tähden” Hytti nro 6, tai viikolla nähty korealainen elokuvakerhofilmi Mother. Mutta siitä huomaa, miten innostunut tekijä on tarinastaan, näyttelijöistä ja välineensä keinovalikoimasta. Into tarttuu katsojaan, joka voi lähteä teatterista elähdyttävää kokemusta rikkaampana. Elähtyneenä eikä elähtäneenä, niin kuin monen suositumman mutta tyhjänpäiväisen ilmiöelokuvan ääreltä.

En innostunut Wrightin näppärästä Baby Driverista (2017). The World’s Endin (2013) jätin kesken. Mainiot Shaun of the Dead (2004) ja poliisikomedia Hot Fuzz (2007) olivat turhan poikamaisia makuuni. Onneksi Wright päätti nyt tehdä tyttöelokuvan – ja millaisen!

Last Night in Soho alkaa popintäyteisenä 1960-luvun nostalgiapalana. Laulua ja tanssia on niin paljon, että filmi voisi olla musikaali. Mustan kuningattaren Anya Taylor-Joy huokuu glamouria. Silti tämä on epäonnisissa uutuuksissa (Jojo Rabbit, Old) ilahduttaneen 20-vuotiaan Thomasin McKenzien elokuva.

Hän esittää provinssista Lontooseen muuttavaa, vaatesuunnittelijaksi tähtäävää Eloisea. Nimi on saatu Barry ja Paul Ryanin laulusta, jonka Tapani Kansakin levytti. Uudelle asuinpaikalle seuraa matkalevysoitin ja 1960-luvun hitit: Cilla Black, Dusty Springfield, Petula Clark.

Ilakoiva alkuosuus hämää. Pian Last Night in Soho muodostuu painajaiseksi, kirjaimellisestikin. Öisin ”Ellie” seikkailee kuvitelmissaan kuusikymmenluvun showtyttö Sandien (Taylor-Jones) kaksoisolentona vauhtipaikoissa, jotka kääntyvät naiselle kohtalokkaiksi. Soho on täynnä susia lammasten vaatteissa.

Naisohjaajan Lupaava nuori nainen (2020) epäonnistui myrkyllisen miehisyyden kuvauksessa. Ehkä miehet tuntevat aiheen sisältäpäin? Leos Caraxin joulukuussa ensi-iltaan tuleva musikaali Annette paljastaa toksisuuden mekaniikan paremmin. Niin tekee myös Last Night in Soho.

Uni käy toteen Ellien arjessa. Kaksoisolentoteeman psykopatologia saa innoitusta Hitchcockilta. Telepaattisessa kauhujännärissä on popahtava soundtrack, mutta valloittavaa romantiikkaakin, kun Ellie tutustuu opiskelijatoveri Johniin (Michael Ajao).

Suurkaupungin yksinäisyyden kuvauksena filmi muistuttaa Michael Powellin likaista Sohoa Pelon kasvoissa (1960). Sen mielen murtumissa kuuluu kaikuja Roman Polanskin Lontoo-elokuvasta Inho (1965), mutta myös ohjaajan Vuokralaisesta (1976). Päänsisäisen labyrintin ja yhteensulautumisen esikuvana lienee ollut brittiklassikko Performance (1968/70).

Diana Rigg on keskeisessä roolissa vuokraemäntänä. Rigg tunnettiin Game of Thronesista sekä Bond-tyttönä ja railakkaana Emma Peelina vakoojasarjasta The Avengers (Herrasmiesagentti, Kostajat). Dame Diana oli arvostettu teatterinäyttelijäkin. Last Night in Soho jäi viimeiseksi rooliksi, eikä Rigg ehtinyt nähdä sen ensi-iltaa.

Edgar Wrightin filmi on hiukan liian pitkä. Se ehtii aihettaan mukaillen hajota liian moneen suuntaan. Aihe kompromettoituu pyrkiessään liikaa ymmärtämään niin miehiä kuin naisiakin. Kreisimelodramaattinen loppu on venytetty, mutta sellaisena hurjan antoisa.

Ohjaaja, jonka uusin filmi on yhtyedokumentti The Sparks Brothers, lupasi viikolla Twitterissä käydä katsomassa Hytti nro 6:n - ja tulla joskus Suomeenkin.

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »