torstai 2.12.2021 | 03:30
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Pääkirjoitus

Keskipohjanmaan pääkirjoitus: Arvomaisemaa tarvitaan myös viihtymiseen – Millainen on sinun arvokkain maisemasi?

Tiina Ojutkangas
Ma 22.11.2021 klo 20:00

Niinkin yksinkertainen asia kuin maisema voi olla arvokas. Jokaiselle ihmiselle esimerkiksi synnyinseudun maisema voi olla kaikkein arvokkain. Sielunmaisema juontaa usein juurensa lapsuudesta ja nuoruudesta, mutta ei välttämättä. Kun yhden silmä lepää järvimaisemassa, toiselle se on meri tai silmänkantamattomiin jatkuva pelto.

Maisemakaan ei ole ikuinen vaan se muuttuu esimerkiksi rakentamisen, teiden ja vaikkapa kasvuston muuttumisen seurauksena. Maisema muuttuu myös vuodenkierron mukaisesti.

Se, mikä on kullekin ihmiselle se paras maisema, ei toki välttämättä ole virallisen määritelmän mukaan arvokas. Suomessa on 186 valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta. Ympäristökeskuksen ja ympäristöministeriön torstaisessa tiedotteessa arvokkaita maisema-alueita kuvaillaan siten, että ne ovat maaseutumme edustavimpia kulttuurimaisemia, joiden arvo perustuu monimuotoiseen kulttuurivaikutteiseen luontoon, hoidettuun viljelymaisemaan ja perinteiseen rakennuskantaan.

Esimerkiksi merialueiden kohteisiin sisältyy saaristoalueiden elinkeinojen maisematyyppejä. Mukana on myös metsätalouden maisematyyppejä sekä historiallisesti ja maisemallisesti huomattavia maisemanähtävyyksiä. Maisema-alueiden määrittelyllä on merkitystä, sillä arvokkaiden kohteiden avulla pyritään sekä turvaamaan edustavien ja elinvoimaisten maaseutumaisemien säilyminen että herättämään kiinnostusta maisemanhoitoa kohtaan.

Mistä sitten tietää, onko oman koti- tai asuinseudun maisema määritelty arvokkaaksi? Suomi on jaettu kymmeneen eri maisemamaakuntaan, joista osa jakautuu edelleen seutuihin. Jako

ilmentää kulttuurimaisemille ominaisia alueellisia piirteitä ja maisemien vaihtelevuutta. Maisemamaakunnista on piirretty myös kartta, josta löytyy Keski-Pohjanmaan jokiseutu ja rannikko tai Pohjois-Pohjanmaan vastaava alue.

Miten sitten päättäjät, rakentajat, maanomistajat ja kansalaiset tietävät, kuinka tulee toimia? Kaiken muun ohjeistuksen lisäksi arvokkaiden maisema-alueiden maankäytön suunnittelusta on tehty opas, jonka avulla voi perehtyä esimerkiksi siihen, mitä mahdollisuuksia maisena voi tarjota elinkeinoelämälle ja vaikka ihmisten viihtymiselle.

Kun arvokkaista maisemista pidetään huolta, on yksi näkökulma se, että maisemat ovat ihmisten ulottuvilla. On lukemattomia esimerkkejä siitä, että esimerkiksi teiden ja alueiden rakentaminen on taannut pääsyn sellaisiin paikkoihin, jotka aikaisemminkin ovat olleet olemassa, mutta eivät ihmisten ulottuvilla. Maisemalla on väliä.

Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. Periaatelinja on luettavissa lehden B-osan päivyrisivulta ja verkkosivulta.

Arvokkaiden kohteiden avulla pyritään sekä turvaamaan edustavien ja elinvoimaisten maaseutumaisemien säilyminen.

#

Kommentoi 4 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »