Paikallisuutiset

Uudelleenjulkaisu: "Jos minun pitäisi ajatella, että vain samalla tavalla ajattelevat ovat oikeita kristittyjä, minun Jumalastani tulisi niin pieni, että vaihtaisin uskontoa" – Katso ensimmäisenä adventtina lähtösaarnansa pitäneen Kannuksen kirkkoherra Erkki Huukin videohaastattelu

Uudelleenjulkaisu: Julkaistu ensimmäisen kerran Keskipohjanmaassa 26.11.2021

Aikaa aikaansa kutakin, sanoi... Eikä jatketa tällä tiellä sen pidemmälle. Todetaan vain, että tuleva sunnuntai on ensimmäisenä adventtina sopivan juhlava päivä pitää vaikka lähtösaarna.

Sellaiseen Kannuksen kirkkoherraErkki Huuki on tällä viikolla valmistautunut. Turha udella, mitä ja mistä hän aikoo seurakunnalleen puhua. Joulun odotuksesta arvatenkin, mutta varmasti muustakin.

Sitä emme saa etukäteen tietää.

– Olen tavannut sanoa, että saarna on valmis sitten kun se pidetään, Huuki naurahtaa.

Katso video:

.lemonwhale-embed-container { position: relative; padding-bottom: 56.25%; height: 0; overflow: hidden; max-width:100%; width:100% } .lemonwhale-embed-container iframe { position: absolute; top: 0; left:0; width: 100%; height: 100%; }

Siinä se sitten on, kun saarna on pidetty ja läksiäiskahvit juotu. Kannuksen oman pojan taival syntymäseurakuntansa ylimpänä paimenena, jos nyt hieman jylhempi raamatullinen ilmaisu sallitaan.

Virallisesti Huukin eläkepäivät toki koittavat vasta ensi vuoden alussa. Sitten on Sakari Typön vuoro jatkaa kirkkoherrana.

Kuuskutosena on sitten mukava loikoilla niin konkreettisesti kuin kuvaannollisesti. Pitää yhteyttä kuuteen lapseen ja näiden jälkikasvuun. Niinkö se menee?

Ei mene. Todellakaan. Mutta kyllä läheiset ihmiset, lapset ja läheiset ovat edelleen tärkeitä ja heille on oltava aikaa. Siinä missä kirkkoherran ja läänirovastin kiireet nyt hellittävät, uusia hommia on tullut tilalle. Yhteisten asioiden hoitamista niin kuin ennenkin, mutta maallisemmissa ympyröissä.

Mennään niihin lopuksi.

Ei voi sanoa, että syntymäkoti määritteli Erkki Huukin elämän tienviitat. Ei. Äidin puolelta sukujuuret ovat Lohtajalla, ja evankelisen herätysliikkeen vaikutus kyllä tuntui, mutta koti sinänsä ei ollut uskonnollinen.

– Minulla ei ole hengellistä kotitaustaa. Lapsuudenkodissa pidettiin seuroja, mutta niin varmaan pidettiin monissa kodeissa 50–60-luvuilla.

Se oli tuon ajan tapakulttuuria?

– Kyllä. Luulen, että se oli aika pitkälle sitä.

Huuki syntyi toiseksi nuorimpana maanviljelijäperheeseen, jossa oli kuusi lasta. Maatalon työt tulivat lapsille tutuiksi. Erkkikin oli ylioppilaaksi asti kesätöissä heinäpellolla ja muissa maatalon askareissa.

Halventavan puoleinen – tai ihan täysinkin halventava – on ilmaus, että joku ”hurahti uskoon”. Erkki Huuki puhuu omasta uskonnollisesta ”murroksestaan”, jonka hän abiturienttivuotenaan koki.

17-vuotiaan lukiolaispojan mieltä vaivasi perustavaa laatua oleva klassinen kysymys: mikä on elämän tarkoitus vai onko sillä tarkoitusta ensinkään?

Samanikäisten kanssa pidettiin eräänlaista raamattupiiriä, josta se vastaus aikanaan kumpusi.

– Se löytyi Raamatun kautta, ystävien kautta, keskustelujen kautta. Meillä oli ryhmä, jossa luettiin yhdessä Raamattua ja keskusteltiin.

Tapahtuiko sinulle joku yhtäkkinen uskoontulo?

– Minä olisin halunnut, että olisi tapahtunut jotain yhtäkkistä ja isompaa, mutta ei tapahtunut.

Isoja asioita nuoren Erkki Huukin mielessä kuitenkin tapahtui.

Kun nuori mies oli hengellisen murroksensa kokenut, opiskelujen suunta oli tietysti selvä. Ei muuta kuin papiksi?

Väärin taas.

– Lähdin liikkeelle lähetystyöstä enkä niinkään pappisurasta. Ehkä auttamistehtävä on ollut minulle se isoin asia.

Ei siis ollut unelmaa papin lipereistä. Maista, kansoista ja kielistä koulussa kiinnostuneen nuoren miehen mieleen kun yhdistää hengellisen murroksen, kaikki näyttää selvemmältä. Lähetyskentät kutsuvat.

Niinkin se oli, mutta opiskeluvaihtoehtoja oli silti useita. Luokanopettajaksi, diakoniatyöhön (Huuki pyrki mutta ei päässyt Porin diakonissalaitokselle, jossa olisi ollut ehkä ensimmäinen miesopiskelija, ainakin yksi harvoista)...

Toteutunut vaihtoehto oli Kansanlähetyksen lähetyskoulu (Hausjärven) Ryttylässä. Siellä Huuki opiskeli neljä vuotta, joista viimeisenä kirjautui myös Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan. Ryttylästä hän valmistui vuonna 1978 lähetystieteen kandidaatiksi.

– Minulla ei ollut mitään aikomusta siinä vaiheessa suorittaa papin tutkintoa. Mielessä oli lähetystyöntekijän kutsumus... tai mitä se nyt sitten olikaan, kun sitä arvioi tänä päivänä. Kansainvälisyys ja kielet minua kiehtoivat. Kiehtovat edelleen. OIen käynyt tällä hetkellä 60 maassa. 61. oli tulossa, mutta sitten tuli korona.

Mikä se 61. olisi ollut?

– Liechtenstein.

Se mihin Erkki ja Hannele Huukin perhe 36 vuotta sitten, lokakuussa 1985 matkusti ei todellakaan ollut mikään lilliputtivaltio. Egyptin pääkaupungissa Kairossa Huukit viettivät kaksi nelivuotisjaksoa, jotka katkaisivat ainoastaan kesäisin tapahtuneet kuukauden, kahden käynnit Suomessa.

– Lapsilla ei ollut suksia eivätkä he olleet koskaan nähneet lunta, Huuki naurahtaa viitatessaan paluuseen silloiseen lama-Suomeen vuonna 1993.

Kaksi Huukien lapsista muuten on syntynyt Egyptissä, toinen Kairossa (Mikael vuonna 1989) ja toinen (Kristian vuonna 1992) Egyptin kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Gizassa.

Mitä se lähetystyö Egyptissä sitten oli? Ei niinkään islaminuskoisten käännytystä, vaan pikemminkin kehitysyhteistyötä.

– Sen täytyy olla sitä. Islamilaisissa maissa 90 prosenttia väestöstä on muslimeita. Egypti tosin on tässä mielessä erilainen, kun siellä on koptilainen kirkko. Laskutavasta riippuen siihen kuuluu kymmenen prosenttia väestöstä.

Huukien käytännön työ keskittyi kahteen orpokotiin, joista keskipohjalaisetkin ottivat kummilapsia.

Käytännön työ ei tietysti voinut sujua ilman käytännön kielitaitoa. Se tarkoitti arabian kielen opintojen aloittamista heti Egyptiin saavuttua.

– Arabia on siinä mielessä haastava kieli, että jos haluaa osata sitä hyvin, pitää opiskella kaksi kieltä. On hallittava klassinen arabia, että osaa lukea ja kirjoittaa. Sen lisäksi joka maalla on oma puhekielensä. Arabian lukemaan oppiminen ei vaadi kuin pari viikkoa. Kielen kokonaishallinta sen sijaan on erittäin vaikea.

Villi arvaus, että voi siihen lukemaan oppimiseenkin kulua joillakin jopa yli pari viikkoa...

Kahdeksan vuotta Egyptissä riitti. Ennen muuta lapsien takia Huukit päättivät palata Suomeen.

Erkki Huukilla ensimmäiset kuukaudet Suomeen palaamiseen jälkeen olivat eräänlaista hengenvetoa. Burnoutista ei ollut kyse, mutta veronsa oli työ vaatinut.

Pian kuitenkin seurasi pappispestejä eri puolilla Keski-Pohjanmaata. Pisin rupeama Kalajoella, jossa kului kymmenen vuotta (1996–2006). Sen jälkeen sitten nyt päättymässä oleva virkaura Kannuksen kirkkoherrana vuoden 2007 alusta lähtien.

Kun on Keski-Pohjanmaan ytimessä syntynyt, saanut konkreettisesti evankelisuuden äidinmaidossa, työskennellyt niin vanhoillislestadiolaisten kuin körttien kanssa, perspektiiviä suomalaisiin herätysliikkeisiin on tullut.

– Ymmärrän herätysliikkeiden merkityksen ja arvostan niitä. Seurakunnan työntekijänä ja kirkkoherrana en ole itse edustanut mitään herätysliikettä, vaan olen halunnut kohdella kaikkia tasapuolisesti. Olen ihan sydämestäni sitä mieltä, että herätysliikkeet ovat meidän kirkkomme rikkaus.

Erilaisuutta voi tosiaankin pitää rikkautena, mutta Suomen evankelisluterilaisen kirkon kohdalla erilaisuus pelkistyy usein jakoon konservatiiveihin ja liberaaleihin. Näiden leirien välillä ohipuhuminen on poikkeusta useammin sääntö.

Niin yksinkertaisia eivät asiat Erkki Huukin mielestä ole. Ei niiden ainakaan pitäisi olla.

– Itse vältän mustavalkoisuutta ja vastakkainasettelua, että päästäisiin eteenpäin jotenkin muuten kuin asettamalla vastakkain eri tavalla ajattelevat. Itse ajattelen meidän uskoamme ja kristillisyyttämme sisällöstä käsin eli mikä on sen ydinjuttu, mistä pidämme kiinni.

Voinee sanoa, että Erkki Huukin kirkko on keskellä kylää.

– Seurakuntatyössä ja lääninrovasti työssä, jota olen hoitanut vuoden 2016 alusta olen tiettyjä asioita varjellut. Meidänkin rovastikunnassamme on seurakuntia, joissa vedetään tiukkaa linjaa. Minun tehtäväni ei ole lähteä ikään kuin päsmäröimään. Seurakunnat ovat itsenäisiä ja päättävät asioistaan.

”Tiukka linja” tarkoittaa usein käsitystä ehdottomasta oikeassa olemisesta. Jopa niin, että se palautuu ns. pelastuskysymykseksi malliin toisin uskovat eivät pääse Taivaaseen.

Huuki kavahtaa tällaista ajatusta.

– Jos minun pitäisi ajatella, että vain samalla tavalla ajattelevat ovat oikeita kristittyjä, minun Jumalastani tulisi niin pieni, että vaihtaisin uskontoa, Huukin naurun ryydittämä kärjistys kuuluu.

Evankelisessa liikkeessä naispappeus on edelleen merkittävä asia. Huukille se ei sitä ole koskaan ollut. Naispappeus hyväksyttiin hänen ollessaan Egyptissä (kirkolliskokouksessa vuonna 1986). Se oli todellisuutta hänen palatessaan.

– Olen toiminut siinä asiassa aina niin kuin kirkossa toimitaan. Siitä lähtien kun se tuli minulle ajankohtaiseksi palattuamme vuonna 1993 Suomeen. Kun piispa (Olavi) Rimpiläinen vihki minut papiksi, olin eri mieltä piispani kanssa. Hänhän oli loppuun saakka naispappeuden vastustaja. Kyllä hän siitä minulle sanoikin. Niin tiukasti, että pyysi anteeksi myöhemmin.

Vanhan sanonnan mukaan ”laki on niin kuin se luetaan”. Raamattu taas Huukin mielestä niin kuin sitä tulkitaan...

– Mielestäni olen raamatullinen, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että Raamattua ei voi lukea muuten kuin tulkitsemalla sitä. Kun tämän sanon tiedän, että jotkut ovat jo takajaloillaan. Ei Raamattua pidä tulkita, sitä pitää lukea sellaisenaan, kuuluu vastaväite.

Kahden tuhannen vuoden takainen maailma vain on erilainen kuin se on nyt. Ilman tulkintaa tämän huomioon ottaminen on Huukin mielestä vaikeaa – tai asiallisesti mahdotonta.

Alun lupaus oli palata lopussa politiikkaan. Syyhysivätkö kirkkoherran sormet eläkkeen siintäessä siirtyä sakastin hämäristä politiikan kirkkaisiin valoihin?

– Ei. Ennen kuntavaaleja oli kaksikin mahdollisuutta. Ensin en suostunut ehdokkaaksi. Pidin itseäni liian vanhana. Sitten kun vaaleja lykättiin ja ehdokasasetteluajan viimeisenä iltana soitettiin ehdokkaaksi pyytäen, vastasin myöntävästi. Olin sitä ennen kysynyt vaimolta, lapsilta ja lastenlapsilta.

Kirkollisen keskitien kulkijalle poliittinen keskusta oli tietysti looginen valinta. Eikö vain?

– Minua kysyttiin muistakin puolueista.

Kysyttiinkö kristillisdemokraateista?

– Ei kysytty.

Jos olisi kysytty, olisitko lähtenyt KD:n listoille?

– En olisi. En ymmärrä kristillistä puoluetta. Minun lähtökohtani ja ajatteluni on, että olen kristitty siinä poliittisessa roolissa mikä minulla on. Olen kristitty ja tuon niitä arvoja esille. Kristillisestä puolueesta minulle tulee ajatus, että se ikään kuin omistaisi kristillisyyden.

Keskustalta kuntavaalit menivät Kannuksessa surkeasti, mutta Erkki Huukin henkilökohtainen äärimäärä (80) oli keskustalaisten neljänneksi paras. 

Se tiesi paikkaa kaupunginhallitukseen, maakuntahallitukseen ja Maakunnan yhteistyöryhmään (MYR). Neljä luottamustehtävää ja nyt sitten viides haussa, kun Huuki on ehdolla myös aluevaltuustoon.

Mikä muutti mielesi, kun toisella kysymällä päätit suostua kuntavaaliehdokkaaksi?

– En tiedä. Sinänsähän on täysin luonnollista, että olen mukana politiikassa, jota ajattelen yhteisten asioiden hoitamisena. Se on minulle se vahva lähtökohta. Ei alkiolaisuus eikä mikään muukaan aate.

///

Uudelleenjulkaisu: Julkaistu ensimmäisen kerran Keskipohjanmaassa 26.11.2021