sunnuntai 22.5.2022 | 04:13
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Kristian Sundqvistin kolumni: Mikäli Venäjä hyökkää Ukrainaan on Suomen viimein valittava puolensa – Ukrainan räppäävä vallankumous ei meillä kiinnostanut

Ti 21.12.2021 klo 06:30

Kollega Anu Jylhä pohtii 20. joulukuuta tällä palstalla julkaistussa kolumnissaan hiljattaisen EU-huippukokouksen surkuhupaisilta kuulostaneita tuenosoituksia Venäjän hyökkäysuhan alla elävälle Ukrainalle. Jatketaan aiheesta lähihistoriallisen tuokiokuvan merkeissä.

EU:n siniset tähtiliput heiluivat kansallisten lippujen rinnalla merenä, kun sadattuhannet ihmiset olivat lähteneet liikkeelle. Lippuja roikotettiin autojen ikkunoista, into yhdentynyttä Eurooppaa kohtaan oli käsinkosketeltavaa.

Moista ei ole tiettävästi koskaan tapahtunut missään EU-maassa, mutta Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa kylläkin vuoden 2013 lopulla ja seuraavan vuoden alussa. Ukrainan vallankumous tai pikemminkin sen aikaansaanut massiivinen kansannousu syystäkin tunnetaan laajalti nimellä Euromaidan.

Massamielenosoitusten taustalla vaikuttanut logiikka oli selkeä: Euroopan unionilta toivottiin turvaa ja tukea heti ja siihen haluttiin liittyä niin pian kuin mahdollista.

Mitä teki EU eli käytännössä sen johtavat maat?

Lähinnä katsoivat pelästyneinä syrjään, kun Venäjä samaan aikaan pikavauhtia valtasi Krimin ja aloitti yhä jatkuvan epäsymmetrisen sodankäynnin Itä-Ukrainassa. Iso-Britanniasta sentään tuli jollain tapaa selkeitä tuenosoituksia kaikesta huolimatta voittoisille Maidanin vallankumouksellisille, mutta Venäjästä energiariippuvainen Saksa oli kieli keskellä suuta.

Ukrainalaiset mielenosoittajat vastustavat Saksaan Venäjältä kaasua kuljettavaa Nordstream-kaasuputkea Saksan Kiovan-suurlähetystön edustalla 10. joulukuuta 2021. Suomi on toistuvasti linjannut, että Suomen etelärannikon edustalta kulkevaan putkeen ei liity turvallisuuspoliittisia ulottuvuuksia.
SERGEY DOLZHENKO

Moni taho ja yksityishenkilö voi pian kokea vaikeaksi väistellä tämän kolumnin aloittavaa klassikkokysymystä.

Mikäli kauhuskenaario Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan toteutuu, niin asiasta ohi katsominen tai pelkkä näennäinen tuomitseminen käytännössä tarkoittaa eurooppalaisen hyökkäyssodan hyväksymistä. Tämä koskee myös tiedotusvälineitä, myös Suomessa.

Suomessa asiaa vaikeuttaa, että meillä puhutaan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vähän ja silloinkin usein käänteisellä koodikielellä.

Koska tuoreella hävittäjähankintapäätöksellä on merkittäviä vaikutuksia Suomen turvallisuuspoliittiseen asemaan, niin tasavallan presidentin kuului kommentoida, että päätöksellä ei ole merkittäviä vaikutuksia Suomen turvallisuuspoliittiseen asemaan.

Tänä talvena voi kuitenkin koittaa - ja suokoon sallimus ettei koita - hetki, jolloin ei enää parane käpertyä omaan yltäkylläisyyteen täällä Euroopan reunalla. Mikäli eurooppalaiseen maahan oikeudettomasti hyökätään, niin Suomessakin pitää valita puolensa.

Omasta kansallisesta tarinastamme löytyy itsestäänselvä vertailukohta: kun Neuvostoliitto vuonna 1939 hyökkäsi Suomeen, niin Euroopan vapaa lehdistö asettui yhdessä rintamassa hyökkäyksen uhrin puolelle.

Helsinkiläisistä hotelleista - jotka eivät olleet täysin turvallisia paikkoja nekään kiitos pommitusten - käsin sodasta raportoineiden kirjeenvaihtajien tietämättömyydelle naureskeltiin, mutta kansaamme kohtaan tunnettu sympatia muistetaan meillä vieläkin.

Mitä meillä tiedetään Ukrainasta ja etenkin maan tuoreimmasta historiasta?

Kun tuossa 42 miljoonan asukkaan eurooppalaisessa maassa vajaat kahdeksan vuotta sitten tehtiin vallankumous kaikkien vallankumousromantiikan taiteen sääntöjen mukaan (valtavat kansanjoukot, lippuja, laulua, barrikadeja, palavia autonrengaskasoja...) ei Suomessa herännyt kovin suuria julkisia tunteita.

Poliitikot saati esimerkiksi kulttuuriväki eivät juuri asemoineet itseään vallankumouksellisten solidaarisuusrintamaan edes silloin, kun Ukrainan tuolloisen presidentin Viktor Janukovytšin erikoisjoukkojen tarkka-ampujat alkoivat surmata mielenosoittajia kaduille.

Oliko 2010-luku Suomessa noin nihkeää aikaa vallankumousromantiikalle ylipäätään vai oliko Maidanin vallankumous kaikesta huolimatta jotenkin julkiselle solidaarisuudelle sopimaton?

Internetin välityksellä Ukrainan kansannousua ja vallankumousta seuranneena minuun teki vaikutuksen muun muassa musiikillisen kulttuurin voima ja monipuolisuus. Artisto-taiteilijaniminen moottoriturpa räppäsi Maidanin lavalla, pianisti maalasi työkalunsa Ukrainan ja EU:n värein sekä tunnuksin ja toi sen soitettavaksi mellakkapoliisien eteen. Vuoden 2005 euroviisuvoittaja Ruslana Lyžytško johti kansallislaulua päivä ja viikko toisensa jälkeen, säässä kuin säässä.

Ukrainan vallankumous räppäsi, soitti ja lauloi, mutta kuunteliko kukaan muualla Euroopassa?

Artisto räppää ukrainalaisten ikuisesta köyhyydestä, päihdeongelmista, maastamuutosta ja korruptiosta tarjoten oloa keventävänä helpotuksena vanhemmalle väelle cha-chata ja nuoremmille kungfua. Hymy nousee huulille kaikesta huolimatta.

Ukrainan viime vuosisadan historia ei yhtään isommassa kuvassa hymyilytä; se on käsittämättömän julma.

Neuvostovaltion syntyyn johtaneessa Venäjän sisällissodassa (arviolta kaikkiaan 7-12 miljoona kuolonuhria) kärsittiin Ukrainassa suhteellisesti kovimmat ihmishenkien menetykset ja levottomuudet jatkuivat vielä sodan muodollisen päättymisen jälkeenkin.

Holodomoriksi kutsutussa neuvostohallinnon tarkoituksella aiheuttamassa nälänhädässä kuoli 1930-luvun alussa miljoonia ukrainalaisia, Euroopan vilja-aitassa.

Toisessa maailmansodassa Ukraina oli maailmanhistorian verisimmän yksittäisen konfliktin eli kyseisen sodan eurooppalaisen itärintaman oleellisena näyttämönä miltei koko ajan vuodesta 1941 vuoteen 1944. Monet ukralainalaiset olivat uskaltaneet toivoa saksalaisvallalta parempaa kuin neuvostovallalta, mutta miehittäjät kohtelivat ukralainalaisia yhtä julmasti kuin muitakin slaavikansoja.

Ja nyt, vuonna 2021, Saksan kanssa energia-allianssissa oleva Venäjä on keskittänyt kuusinumeroisen sotilaita sekä erilaista kalustoa Ukrainan rajan tuntumaan.

Ukrainalaiset ehkä osaisivat heittää tähän kohtaan jonkin surullisenhauskan vitsin vanhaan neuvostotyyliin, mutta kolumnisti ei osaa.

Tai yritetään ja tehdään se kuvan kautta. Hassuttelun tekee surulliseksi, että seuraava tuore tarina on hulvattomuudestaan huolimatta täyttä totta.

Kiovalainen pienyritys valmisti Ukrainan puolustusministeriön tilauksesta erän puhallettavia kumipanssarivaunuja. Tässä ei ole mitään tavatonta; moista hämäystä on sotahistoriassa aiemminkin käytetty taivaalta tapahtuvaa tiedustelua juksaamaan.

Ministeriö kuitenkin jätti tilauksen maksamatta, joten yritys päätti asialle julkisuutta saadakseen asemoida kumipanssareitaan Kiovan keskustaan. Kuva torstailta 16. joulukuuta 2021.

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »