perjantai 21.1.2022 | 21:48
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Aluevaaliehdokkaan mielipide: Näkemystä tarvitaan tulevaisuuden hyvinvointialueen palveluissa

Ke 12.1.2022 klo 12:30

Aluevaalit 2022

Olin 90-luvulla mukana rakentamassa sen ajan ensimmäisiä tietoverkkoja ja tietotupia Kaustisen seutukunnan alueella. Olimme tällöin suunnannäyttäjiä koko Suomelle Internetin käyttöönotossa. Tänä päivänä työskentelen sisäministeriössä, jossa työni muodostuu pelastustoimen tulevaisuuden teknologioiden hyödyntämisen mahdollistamisesta kaikissa Suomen pelastuslaitoksissa.

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue tarvitsee suunnannäyttäjiä poliittisessa päätöksenteossa. Tarvitsemme päätöksiä, jotka ovat meidän alueelle toimivia, ja joita muut seuraavat perässä. Päätösten tulee perustua vahvaan tietoon ja laajempien kokonaisuuksien ymmärtämiseen. Esimerkiksi palveluista ja palveluverkostosta päätettäessä tulee katsoa myös kokonaiskustannuksia, joihin tuotantokustannusten ohella kuuluu myös asiakkaan matkustamisesta ja matka-ajan käytöstä syntyneet kustannukset. Ei voi olla niin, että peruspalveluiden piiriin päästäkseen ihmisen tulee ottaa vapaapäivä työstään tai koulustaan. Tämä on keskeinen peruste sille, miksi peruspalveluiden tulee säilyä aidosti lähipalveluina koko alueella - myös pienillä paikkakunnilla.

Pelastustoimen ja ensihoidon lähipalveluissa aika on kriittinen tekijä sekä ihmisten selviytymiselle että onnettomuudesta aiheutuvien vahinkojen vähentämiselle. Tästä syystä pelastustoimen paloasemaverkko palveluineen on tärkeä turvata aitona lähipalveluna. Samoin yhteistyön tulee toimia ensihoidon kanssa saumattomasti sekä pelastustoimen että ensihoidon tehtävissä.

Tärkeimmäksi tekijäksi nousee kuitenkin ennaltaehkäisevän työn merkityksen ymmärtäminen niin sosiaali- ja terveystoimessa kuin pelastustoimessa. Oikea-aikaiset panostukset oikeisiin asioihin vähentävät kaikista tehokkaimmin palvelutarvetta ja kustannuksia. Näiden päätösten pohjaksi tarvitaan tietoa ja osaamista alueeltamme, johon osaaminen löytyy hyvinvointialueemme henkilöstöstä. Otetaan henkilöstömme laajasti mukaan tekemiseen jo valmisteluvaiheessa, ja katsotaan asioita koko Keski-Pohjanmaan näkökulmasta.

Vahvasti lähipalveluiden puolesta ja tiedolla päättäen,

Jukka Kangasvieri,

Erityisasiantuntija, DI, Ins.(amk), JET

aluevaaliehdokas (kesk.)

Kokkola-Lestijärvi

Tärkeimmäksi tekijäksi nousee kuitenkin ennaltaehkäisevän työn merkityksen ymmärtäminen niin sosiaali- ja terveystoimessa kuin pelastustoimessa.

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »