perjantai 21.1.2022 | 22:08
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Urheilu

Tennistähti Novak Djokovic antoi toimittajalle kasvotusten haastattelun, vaikka oli saanut edellisenä päivänä tietää koronatartunnastaan

Tennistähti sanoo haastatteluun menemisen olleen jälkikäteen mietittynä virhearvio

STT / Arttu Mäkelä
Ke 12.1.2022 klo 10:38

Tennistähti Novak Djokovic antoi kasvotusten lehtihaastattelun ja oli valokuvattavana päivä sen jälkeen, kun sai tietää koronatartunnastaan. Djokovic on kommentoinut muun muassa joulukuista koronatartuntaansa Instagramissa.

Julkaisussaan serbialaistähti kertoo olleensa 14. joulukuuta Belgradissa koripallo-ottelussa, josta kerrottiin seuranneen tartuntoja. Djokovic kertoo tehneensä pikatestin ja pcr-testin 16. joulukuuta.

Seuraavana päivänä hän oli tennistapahtumassa jakaakseen palkintoja lapsille. Hän kertoo tehneensä pikatestin ennen tapahtumaa. Pikatestin tulos oli tähden mukaan negatiivinen.

– Olin oireeton ja koin oloni hyväksi, enkä saanut ilmoitusta positiivisesta pcr-testituloksesta kuin vasta tapahtuman jälkeen, hän kirjoittaa.

18. joulukuuta Djokovic kertoo olleensa tenniskeskuksellaan Belgradissa ranskalaisen L'Equipe-lehden haastattelua varten. Hän kertoo peruneensa haastattelua lukuun ottamatta kaikki muut tapahtumat.

Instagramissa julkaistussa lausunnossa ei täysin yksiselitteisesti kerrota, oliko Djokovic saanut testituloksensa jo 17. joulukuuta ja jättänyt silti tämän tiedon valossa haastattelun perumatta. Esimerkiksi uutistoimistot Ritzau ja AFP kuitenkin tulkitsevat asian näin.

Viisumiongelmia Australiassa

Djokovic koki omien sanojensa mukaan olleensa velvollinen antamaan haastattelun, koska ei halunnut tuottaa toimittajalle pettymystä. Hän kuitenkin kertoo pyrkineensä pitämään huolta turvaväleistä ja käyttäneensä kasvomaskia, jonka hän sanoo ottaneensa pois ainoastaan kuvaushetkellä.

Serbialaistähti sanoo lausunnossaan, että tämä oli jälkikäteen mietittynä virhearvio ja hänen olisi pitänyt siirtää haastattelu.

Djokovic kertoo menneensä haastattelun jälkeen kotiinsa ja olleensa eristyksissä vaaditun ajan.

Djokovicilla on viime viikosta asti ollut vaikeuksia Australian rajaviranomaisten kanssa. Hän pyrki maahan pelatakseen ensi viikolla alkavassa Australian avoimessa tennisturnauksessa.

Maanantaina Djokovicin valitus hyväksyttiin paikallisessa oikeusistuimessa, ja hän pääsi pois valtion säilöönottokeskuksena käytetystä hotellista. Australian hallitus saattaa kuitenkin yrittää perua hänen viisuminsa uudelleen.

Djokovic ilmoitti viime viikolla Melbournen lentokentälle saapuessaan olevansa rokottamaton. Hän pyrki maahan lääketieteellisen erivapauden nojalla, koska oli saanut koronavirustartunnan joulukuussa.

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »