sunnuntai 22.5.2022 | 04:43
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Aluevaaliehdokkaan mielipide: Hyvinvointia häiriökysynnän vähentämisellä

Merja Kivelä, KTM aluevaaliehdokas (kesk.), Kokkola
Pe 21.1.2022 klo 13:45

Aluevaalit 2022

Aluevaalipäivä lähestyy. Ehdokkaat ovat omien puolueiden aluevaaliohjelmien takana. Minäkin olen keskustan linjausten puolestapuhuja. Arvostan sitä, että haluamme puolustaa lähipalveluita, olla osaltamme huolehtimassa, että hyvinvointialueen työntekijät voivat hyvin ja heidän työarki ja työpaikat olisivat entistä parempia. Lisäksi haluamme olla mahdollistamassa palveluita oikea-aikaisilla ja mahdollisimman sujuvilla toiminnoilla.

Miten olemme tekemässä entistä parempaa huomista meille kaikille? Palvelujen pitää sujua ja ne eivät saisi maksaa meille liikaa. Uusilla aluevaltuuston jäsenillä on paljon tekemistä ja päätettävää. On oltava organisaatioiden johdon tukena, mutta ymmärrettävä ruohonjuuritasoa. On osattava hahmottaa kokonaisuuksia, taloudellisuutta ja skenaarioita. Yksi strateginen tekijä on pitovoima; saamme pidettyä jo nyt olevan ja tulevaisuudessa saamme osaavaa henkilöstöä sosiaali- ja terveysalalle sekä pelastustoimeen. Tulevaisuudessa on taisteltava, jotta saamme pitää oman hyvinvointialueemme.

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen rahoitus pienenee ja se tarkoittaa, että palvelut on organisoitava ja järjestettävä niin, että ne pystytään järjestämään supistuvan budjetin raameissa. Miten se on mahdollista, kun nyt luvataan monenlaista. On tutkittu, että nimenomaan sote-alan kustannuksia nostattaa häiriökysyntä. Se tarkoittaa sitä, että palvelun tarve ja tarjonta eivät kohtaa palvelutapahtumassa ja tällöin syntyy kohtaanto-ongelma. Jotta tätä voidaan minimoida, tarvitaan osaamista ja halua kehittää palveluita entistä systemaattisemmin ja laadukkaammin asiakasnäkökulmasta.

On tutkittu, että julkisella sektorilla on häiriökysyntää pitkälti yli 50 prosenttia. Nyt on uusi mahdollisuus rakentaa entistä parempaa hyvän päälle, mutta se vaatii muutoksia rakenteisiin. Monet asiat alueellamme ovat hyvin, mutta palveluiden siilot ovat erityisen vahingollisia, koska ne näyttäytyvät asiakkaalle sirpaleisena ja johtavat häiriökysyntään. Kyvykkyys kohdata asiakkaan yksilöllinen ja kokonaisvaltainen tarve on varmasti meidän jokaisen toive niin sosiaali-, terveys- kuin pelastustoimen asiakkaana. Tämä on mahdollista, oikeilla muutoksilla.

Sunnuntaina on mahdollisuus äänestää aluevaltuustoon ihmisiä, joilla on osaamista ja kehittämismyönteisyyttä rakentaa entistä parempaa hyvinvointia alueemme väestölle. Valittavilla päättäjillä tulee olla osaamista ja sinnikkyyttä tehdä muutosta alueen väestön parhaaksi kehittämällä palveluita ja asioita niin, että ne pystytään palvelulupausten, tavoitteiden ja talouden näkökulmasta toteuttamaan. Siihen ei kukaan yksin pysty, mutta hyvällä yhteistyöllä ja vuoropuhelulla johtavien viranhaltioiden, henkilöstön ja päättäjien kesken. Olen mukana näissä tehtävissä, jos sinä niin haluat. Vain äänestämällä voit vaikuttaa.

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »