Paikallisuutiset

Litiumkaivosyhtiö Keliberin investointikustannukset lähestyvät puolta miljardia euroa ja mahdollisesti ylittävätkin sen – lupa-asioissa piilee aikatauluriskin lisäksi toinenkin vähemmän julkisuudessa ollut riski

Aika on tunnetusti rahaa ja juuri nyt aika näyttää vain parantavan keskipohjalaisen litiumkaivosyritys Keliberin näkymiä.

Siltä näyttää yhtiön perjantaina julkistamanpäivitetyn kannattavuusselvityksen valossa. ToimitusjohtajaHannu Hautala ei arviota kiistä.

– Pitää paikkansa. Hanke näyttää erittäin lupaavalta. Monet asiat ovat kohdallaan. Nykyisten oletusten mukaan hanke on teknisesti ja taloudellisesti toteuttamiskelpoinen, ja sen taloudelliset tunnusluvut ovat houkuttelevat, Hautala toteaa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Keliberin tuotannon suunnitellaan käynnistyvän vuonna 2024. Ensimmäinen kokonainen tuotantovuosi olisi 2026.

Siinä vaiheessa investoinnin hintalappu on saattanut ylittää puolen miljardin euron rajan. Tuoreessa kannatusselvityksessä liikutaan jo lähellä eli kokonaishinnaksi on arvioitu 475 miljoonaa euroa eli selvästi aiemmin arvioitua enemmän.

Johtuuko tämä yleisestä kustannustason noususta, jonka huippua ei mitä suurimmalla todennäköisyydellä ole vielä lähellekään nähty?

– Kustannusten nousu on yksi tekijä. Toinen se, että olemme suurentaneet tuotantovolyymiämme (verrattuna edelliseen kannattavuusselvitykseen). Aikaisemmin se oli 12 500 tonnia litiumhydroksidia ja nyt se on 15 000 tonnia. Lisäksi suunnittelu on täsmentynyt. Sitten on kaikkien metallien ja ruostumattomien terästen hintojen nousu, Hautala luettelee.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Puolen miljardin euron raja saattaa myös rikkoutua?

– Se on mahdollista. Ei lainkaan poissuljettua, Hautala myöntää.

Keliberin toimitusjohtaja Hannu Hautala on tyytyväinen päivitetyn kannattavuusselvityksen tunnustlukuihin.
Keliberin toimitusjohtaja Hannu Hautala on tyytyväinen päivitetyn kannattavuusselvityksen tunnustlukuihin. Kuva: Markku Jokela

Maailman megatrendit ovat Keliberin puolella. Liikenteen sähköistyessä litiumioniakkujen kysyntä on kovassa kasvussa. Samalla litiumin ja Keliberin Kokkolan kemiantehtaalla aikanaan valmistettavan lopputuotteen eli litiumhydroksidin hinta on noussut historiallisen korkealle tasolle.

Kannattavuusselvitys ei kuitenkaan perustu tämän hetken hurjalle hintapiikille – 70 000 dollaria tonnilta – vaan oleellisesti pienemmälle 25 000 dollarin tonnihinnalle.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tuo 25 000 dollaria litiumhydroksiditonnilta vaikuttaa hyvin maltilliselta tai suorastaan varovaiselta arviolta tämän päivän hinnan valossa?

– Näinkin voi sanoa. Pitää kuitenkin tiedostaa, että raaka-aineiden hinnat ovat hyvin volatiileja (voimakkaasti vaihtelevia). Hinnat voivat mennä ylös, mutta ne voivat mennä myös alas, Hautala huomauttaa.

Keliberin toimitilat sijaitsevat Kaustisella Toholammintien varressa.
Keliberin toimitilat sijaitsevat Kaustisella Toholammintien varressa. Kuva: Markku Jokela

Keliberin kaivoshankkeen aluetaloudellinen merkitys tiedetään huomattavaksi. Jos puolta miljardia euroa hipovat investointikustannukset sen kertovat.

Rakentamisaikana Keliberin arvioidaan työllistävän noin 500 ihmistä. Tuotannon käynnistyttyä Hannu Hautala arvioi Keliberillä olevan 170–180 omaa työntekijää sekä niiden päälle 70–80 urakoitsijaa.

Kannattavuusselvityksen perusteella Keliberin tulevaisuudessa ei tummia pilviä näy eikä edes häämötä, mutta onko kuitenkin jonkinlaisia riskejä tai epävarmuustekijöitä olemassa?

– Luvitukseen liittyvä aikatauluriski ainakin on olemassa. Meillä on ympäristölupahakemukset aluehallintoviraston käsittelyssä. Niitä päätöksiä odotellaan. Lupa-asiat ovat aina vaativia kaivoshankkeissa.

Muodostaako lupaprosessi suurimman epävarmuustekijän?

– Aikataulujen osalta se on ilman muuta suurin.

Viranomaisten toimintaa Hautala ei moiti. Päinvastoin kiittelee.

– Meillä on hyvä dialogi heidän kanssaan. He kysyvät meiltä ja me vastaamme. Yhteistyö on erittäinkin hyvää, mutta he ovat kuitenkin viranomaisia ja me olemme luvanhakijoita.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) myönsi keskiviikkona (23.3.) kaivosluvan Keliberin Rapasaaren kaivosalueelle.

Hautala ottaa esille myös toisen, ehkä vähemmän julkisuudessa olleen, riskin.

– Litiumhydroksidia valmistetaan vielä vähän. Valmistusteknologiat kehittyvät. Kokkolan tehtaalle olemme valinneet erittäin moderneja teknologioita. Ne ovat ympäristöystävällisiä, mutta osittain niihin liittyy uusia prosessivaiheita.

–  Uskomme, että meillä on siinä erinomainen suomalainen kumppani Metso Outotec, mutta uuteen asiaan liittyy tietenkin aina haasteitakin.

Viime viikolla (17.3.) Keliberin suurin omistaja, eteläafrikkalainen kaivosjätti Sibanye Stillwater (SSW), ilmoitti merkitsevänsä 125 000 Keliberin osaketta viidellä miljoonalla eurolla.

SSW merkitsi osakkeita yhteensä 15 miljoonalla eurolla maaliskuussa 2021 ja 10 miljoonalla eurolla syyskuussa 2021. SSW omistaa nyt 30 prosenttia Keliberistä ja siitä on tulossa yhtiön enemmistöomistaja.

Lue lisää:

Tukesilta vihreää valoa Keliberille – Keliberin Rapasaaren kaivosalueelle kaivoslupa

Sibanye-Stillwater investoi viisi miljoonaa euroa Keliberiin

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä