maanantai 4.7.2022 | 23:35
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Aluevaltuutetun mielipide: Kaikkien kanta esille tasapuolisesti – "Valta kuuluu kansalle puolueen kantaa ei mainittu sanallakaan"

Ti 17.5.2022 klo 16:30 | päivitetty ke 14:03

Ryhmärahasta on uutisoitu useaan otteeseen ja monelta kantilta. Puolueiden kannat puolesta ja vastaan on tuotu esille selkeästi. On käynyt selväksi, että suuret puolueet ovat ryhmärahan kannalla ja pienemmät puolueet vastustavat sitä.

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston kokouksessa 16.5 asia käsiteltiin, aluehallitus oli esityksensä tehnyt ja puheenvuoroja oli useita aiheeseen liittyen. Kun Keskipohjanmaa lehteen ilmestyi artikkeli päivän kokouksesta en yllättynyt yhtään. Valta kuuluu kansalle puolueen kantaa ei mainittu sanallakaan. Mielipiteemme ryhmärahan epäoikeudenmukaisuudesta ja järjettömyydestä on hyvin vahva, kahteen otteeseen kävin aiheesta puhumassa.

Toimittaja lohdutti minua muistuttamalla, että minut mainittiin paikoitukseen liittyvässä asiassa. Asian ydin ei kuitenkaan ole nimeni mainitseminen, vaan se, että puolueemme kanta tulisi esille, kun kyseessä on tärkeät yhteiskunnalliset asiat.

Puolueemme pyritään saattamaan joko huonoon valoon tai ei valoon ollenkaan. Huonolla valolla viittaan K-P:n juttuun ”Hajottaako Turtiainen VKK:n” jossa kirjoitetaan, ”Aluevaalien jälkeen VKK:n linja on kuitenkin muuttunut. Koronatoimien vastustaminen on jäänyt Venäjä-myötäilyn jalkoihin”. Tämä ei pidä paikkansa ollenkaan.

Aluevaltuuston kokouksessa 30.3 tein aloitteen koskien väliaikaista lakipykälä 48a:ta. Ehdotin, että hyvinvointialueemme tekisi vetoomuksen hallitukselle, pykälän välittömästä kumoamisesta. Keräsin adressiin yli 200 nimeä, jotka toimitin aluehallituksen kokoukseen. Aloite ei kuitenkaan tule etenemään, koska viranhaltijat eivät näe sellaista perustetta lain kumoamiselle, että olisivat esittämässä hyvinvointialueelle vetoomuksen jättämistä väliaikaisen lakimuutoksen kumoamiselle.

VKK:n linja ei ole muuttunut mihinkään koskien koronatoimia, uutisointi aiheesta on muuttunut. Koronatoimista ei uutisoida koska keskitytään Ukrainan tilanteeseen ja Natoon. Väitteet VKK:n venäjämielisyydestä ovat vääristyneitä, Valta kuuluu kansalle, on Suomen, suomalaisten ja rauhan puolella.

Linda Hagström

Mielipiteemme ryhmärahan epäoikeudenmukaisuudesta ja järjettömyydestä on hyvin vahva, kahteen otteeseen kävin aiheesta puhumassa.

#

Kommentoi 7 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »