tiistai 5.7.2022 | 21:49
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Vahva motivaatio jäsenyyteen – Ukraina kuuluu eurooppalaiseen perheeseen

Tiina Ojutkangas
To 23.6.2022 klo 20:15 | päivitetty to 22:04

Euroopan unionin maiden johtajien kokoukselta odotettiin torstaina myönteistä kantaa siihen, että Ukraina pääsee EU:n hakijamaaksi. Asia vahvistuikin torstai-iltana. Se on alku EU-jäsenyydelle.

Ukrainan sodan alkamisesta on neljä kuukautta ja kesä on tullut sodankin keskelle. Venäjän brutaali hyökkäys 24. helmikuuta aloitti aikakauden, joka jää mieleen surullisena ja koko Eurooppaa, jopa maailmaa ravistelevana murhenäytelmänä. Ukrainan sodan menetykset ovat inhimillisiä, poliittisia, taloudellisia ja turvallisuuteen syvästi vaikuttavia.

Ukraina on saanut osakseen lähes koko maailman sympatiat, ovet ovat avautuneet, samoin sydämet. Suomessakin on suhtauduttu sotaa pakenevien ukrainalaisten tuloon poikkeuksellisen ymmärtäväisen keskustelun säestämänä.

Maailman mailta Ukraina on tarvinnut taloudellista apua ja sen lisäksi sotatarvikkeita ja turvallisuutta ja monenlaisia tuen ilmaisuja. EU-jäsenyys ja jäsenehdokkuus ovat olleet ja ovat Ukrainalle ja maan presidentille ensiarvoisen tärkeitä tavoitteita. Siksi EU-johtajien kokousta on odotettu erityisellä mielenkiinnolla. Brysselin kokouksen aiheina ovat myös tukimiljardit, joiden Ukraina odottaa auttavan hallintoa sekä Ukrainan viljan kuljetukset.

Ukraina on eurooppalainen maa, joka ansaitsee kuulua virallisestikin eurooppalaiseen yhteisöön. Varsinainen jäseneksi pääseminen on pitkä, jopa vuosia kestävä prosessi. EU-jäseneksi pääsemiseen on täytettävä monia kriteereitä demokratiasta lähtien.

Ukrainalla on vahva motivaatio täyttää vaatimukset.

//Päivitetty 22.00 tiedolla, että EU-maiden johtajat ovat päättäneet myöntää Ukrainalle ja Moldovalle EU-hakijamaan statuksen.

Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. Periaatelinja on luettavissa lehden B-osan päivyrisivulta ja verkkosivuilla.

EU-jäseneksi pääsemiseen on täytettävä monia kriteereitä demokratiasta lähtien.

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »