tiistai 16.8.2022 | 00:47
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Työperäinen maahanmuutto on paitsi tarpeellista myös välttämätöntä – Kuka muuten hoitaa meidät, kun olemme vanhoja

Tiina Ojutkangas
Ma 1.8.2022 klo 20:00 | päivitetty ma 20:06

Pohjalaismaakunnissa ja täkäläisissä yrityksissä tunnistetaan työvoimapula. Monella alalla olisi työtä, mutta ei ole tekijöitä. Työvoimapula on jopa yritysten kasvua estävä tekijä. Siksikin on mielenkiintoinen Uutissuomalaisen teettämän tuoreen gallupin tulos.

Suomalaiset suhtautuvat työperäiseen maahanmuuttoon hyvin myönteisesti. Puolet vastaajista lisäisi työperäistä maahanmuuttoa merkittävästi, jotta työvoimapulaa voitaisiin helpottaa. Ainoastaan 26 prosenttia vastaajista ajattelee, että työperäistä maahanmuuttoa ei pidä lisätä. Vajaa neljäsosa ei osannut ottaa kantaa asiaan.

Ihmiset alkavat olla hyvin tietoisia työvoimapulasta. Siirtolaisuusinstituutin tutkimusjohtaja Elli Heikkilä sanoi Uutissuomalaiselle merkittävän osan ymmärtäneen, että Suomi tarvitsee väestön ikääntymisen, syntyvyyden alentumisen ja huoltosuhteen heikkenemisen vuoksi työvoimaa ulkomailta esimerkiksi vanhustenhoivaan.

Mielenkiintoinen ja yllättävä tulos on se, että valmius lisätä työperäistä maahanmuuttoa on huomattavasti alhaisempi alle kolmikymppisten kuin yli 70-vuotiaiden keskuudessa. Toki jälkimmäinen ikäryhmä ei ole enää itse töissä, mutta nuorempien ikäryhmien kuvittelisi olevan hyvin tietoisia työvoimapulan vaikutuksista. Sitä pelkoa ei ainakaan ole, että juuri kukaan veisi keneltäkään työt nenän edestä, kun ammattitaitoisista tekijöistä on pulaa.

Työvoimapula on jatkuva keskustelunaihe Suomessa. Puhumisen sijasta pitäisi keksiä keinoja ja kehittää lainsäädäntöä siten, että maahanmuuttajien asiallinen työllistäminen ei kaadu pitkiin odotusaikoihin ja liian työlääseen byrokratiaan. Itsestään ongelma ei ratkea. Asialla on myös kiire. Kuka meidät muuten hoitaa, kun olemme vanhoja?

Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. Periaatelinja on luettavissa lehden B-osan päivyrisivulta ja verkkosivuilla.

Työvoimapula on jatkuva keskustelunaihe Suomessa. Itsestään ongelma ei ratkea.

#

Kommentoi 4 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »