Paikallisuutiset

Suomalaisten toive vahvemmasta presidentistä toteutuu – Kaksi politiikan muutosta johtaa siihen, että presidentille tulee nykyistä enemmän päätettävää

Koko 2000-luvun alun kasvoi niiden suomalaisten määrä, joiden mielestä presidentillä on liian vähän valtaa. Näin ajattelevat etenkin nuoret, jotka eivät ole eläneet Urho Kekkosen sisäpoliittisen mestaroinnin aikaa. Perustuslakiin ja valtion johtajien vallanjakoon perehtynyt valtio-opin professori Heikki Paloheimo arvioi, että presidentin painoarvo politiikassa kasvaa nyt vauhdilla – ja seuraavan presidentin ensimmäisellä kaudella kehitys jatkuu.

Valtio-opin emeritusprofessori ja nykyisen vuoden 2000 perustuslain asiantuntijaHeikki Paloheimo kertoo kuulleensa kevään mittaan monelta, että ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei enää kevään 2023 eduskuntavaaleissa olisi kovin tärkeää, kun Nato-jäsenyyshakemus on nyt jo jätetty.

Hänestä se on väärä t

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä