Paikallisuutiset

Alavieskalaisille Arto ja Tarja Hautalalle metsästys on leppoisaa ajanvietettä: "Saaliin saanti on vain bonus metsällä käydessä" – Hylsyt ladataan kotioloissa

On lauantai-iltaArto jaTarja Hautalan kodissa Alavieskassa. Arto on vetäytynyt koiraportin taakse ”lataamoon” kuuntelemaan äänikirjoja ja lataamaan kiväärin ja haulikon hylsyjä.

– Täällä mökötän tai tulen tänne, jos pitää olla pois näkyvistä, Arto sanoo.

.lemonwhale-embed-container { position: relative; padding-bottom: 56.25%; height: 0; overflow: hidden; max-width:100%; width:100% } .lemonwhale-embed-container iframe { position: absolute; top: 0; left:0; width: 100%; height: 100%; }

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mitäs Tarja tekee sillä aikaa?

– Rouva katsoo jääkiekkoa. Meillä menee osat siinä mielessä väärin päin, Arto sanoo.

Jääkiekko on Tarjalle rakas harrastus, sillä hän on pelannut pitkään jääkiekkoa maalivahdin paikalla. Toinen on metsästys, johon hän on oppinut lapsesta saakka kulkiessaan isän kanssa metsällä.

Arto saa siis rauhassa ladata miesluolassa perheen molempien metsästäjän hylsyjä. Niitä hyllyillä ja lokerikoissa riittääkin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ampumaradalla Artoa kutsutaan hylsyhamsteriksi, sillä hän kerää ampumansa hylsyt talteen uudelleen ladattaviksi. Samalla ampumarata pysyy siistinä.

Lajitellut haulit ovat Arton aarteita lataamossa.
Lajitellut haulit ovat Arton aarteita lataamossa. Kuva: Clas-Olav Slotte

Lataaminen on osa aseharrastusta, ja aika moni metsästäjä lataa hylsynsä itse. Arton kokemuksen mukaan haulikon hylsyjen lataaminen on jopa lisääntynyt mutta kiväärin vastaavasti vähentynyt.

– Yleisimmän 308 kaliiperin kiväärin hylsyjen lataamisessa ei paljoa säästä, mutta jos on eksoottisempi kaliiperi, niin voi säästää, hän sanoo.

Työpöydällä vallitsee hyvä järjestys. Latauslaitteita löytyy kaksi: yleisempi yksinkertainen latauslaite sekä progressiivinen latauslaite. Toisella voi ladata yhden hylsyn kerrallaan, toisella useamman.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Rauhallinen pitää olla ja seurata hylsyjen täyttymistä koko ajan, Arto kertoo progressiivisen laitteen käytöstä.

Hylsyjä ladatessa pitää olla huolellinen. Artolla on käytössä sekä yksinkertainen latauslaite että progressiivinen latauslaite, joka on hänen takanaan.
Hylsyjä ladatessa pitää olla huolellinen. Artolla on käytössä sekä yksinkertainen latauslaite että progressiivinen latauslaite, joka on hänen takanaan. Kuva: Clas-Olav Slotte

Lataaminen on kuin ruoanlaittoa tai leivontaa, jossa kokeillaan uusia reseptejä. Artokin miettii usein, jopa öisin, miten kannattaisi ladata pistoolin hylsyt.

Alilataaminen on vaaratekijä, mutta kilpaillessa pistoolin luodeissa kannattaa olla hieman normaalia vähemmän ruutia.

– Silloin pistooli ei potkaise niin kovasti, jotta pystyy nopeasti ampumaan kaksi kertaa peräkkäin.

Osaamista ja tietoa siis tarvitaan. Arto pitää huolen, että hän ei lataa huonokuntoisiin tai väärän muotoisiin hylsyihin.

– Jos osaaja on tehnyt, niin uudelleen ladatut panokset ovat täysin yhtä luotettavia kuin uudet.

Hän kilpailee sekä toimii kouluttajana ja tuomarina Reserviläisurheiluliiton SRA-kilpailuissa (Sovellettu reserviläisammunta).

Vuoden 2021 hän on osallistunut neljään kilpailuun. Vuoden 2020 SM-kilpailussa sijoitus oli puolivälin paremmalla puolella, mitä Arto pitää 45-vuotiaalle miehelle riittävänä sijoituksena.

– Jos haluaisin oikeasti menestyä, pitäisi harjoitella ja ampua paljon.

Arton seura on Lakeuden somottajat. Nimi ei enää kerro harrastajien tasosta, sillä jotkut heistä ovat menestyneet hyvin kilpailuissa. Loistava porukka, sanoo Arto.

– Somottaja ei osu mihinkään ja korvaa huonon ampumataidon liiallisella tulen määrällä, Arto selittää.

SRA-ammunta on haastava laji. Kilpailu muodostuu erilaisista tehtävistä, ja osumien lisäksi aika ratkaisee sijoituksen.

– Tykkään käydä kilpailemassa, mutta haastavaa on löytää itselle sopiva nopeus.

Arto Haulikko ampuu hirviä Blaserilla, jossa on suoravetolukko ja äänenvaimennin.
Arto Haulikko ampuu hirviä Blaserilla, jossa on suoravetolukko ja äänenvaimennin. Kuva: Clas-Olav Slotte

Siirrytäänpä aseisiin, jotka ovat metsästäjäpariskunnalla omissa kaapeissaan. Arto esittelee suoravetolukkoista Blaser-kivääriä, jolla on nopea tehdä latausliike hirvimetsällä.

Kivääri on vaihtopiippuinen eli siihen voi vaihtaa eri kaliiperia olevan piipun.

– Kun ase- ja laukaisulaitteisto on sama ja tuttu, pystyy samalla aseella lähtemään pienriistan pyyntiin käyttämällä pienikaliiperista piippua.

Blaserissa on myös äänenvaimennin, joka ottaa kiväärin äänestä noin 30 desibeliä pois.

– Sillä on oman ja koiran kuulon kannalta iso merkitys.

Hautaloiden talon yhteydessä on koira-aitaus, jossa Pipsa ja Jörö leikkivät.
Hautaloiden talon yhteydessä on koira-aitaus, jossa Pipsa ja Jörö leikkivät. Kuva: Clas-Olav Slotte

Koiria perheessä on kaksi, ja molempien kanssa käydään metsällä. Jörö on yhdeksänvuotias karkeakarvainen mäyräkoira, joka ajaa jäniksiä ja kauriita.

– Jörö ajaa itsensä aina niin piippuun, että Arto kantaa sen lopuksi olkapäällä autoon, Tarja kertoo.

Tappijalkainen koira on sinnikäs ja se juoksee noin viisi, kuusi kilometriä tunnissa. Arto saa sen juoksemalla kiinni, jos löytää.

Kestohangilla Jörö juoksi kerran 14 kilometriä kauriin perässä, jota hanki puolestaan upotti.

– Jöröllä on ihmeellinen tapa, että se ei ilmoita missä on, jos sitä menee hakemaan. Kerran se putosi pelto-ojaan eikä päässyt hyppäämällä pois, Arto kertoo.

Gps:n mukaan koira oli kahden metrin etäisyydellä mutta ojassa ei näkynyt mitään.

– Herra ei antanut minkäänlaista ääntä, joten aloin tonkia ojasta risuja ja löysin koiran.

Viimeksi jänismetsällä näytti siltä, että papparainen seuraa omia jälkiään.

– Sitten sieltä tuli jänis ja jollakin jäi suu niin auki, ettei huomannut ampua, Arto nauraa Tarjalle.

Jörö on sukupuultaan ajavaa metsästyskoiralinjaa. Mäyräkoiria käytetään myös luolakoirina kettujen, supien ja mäyrien metsästämiseen.

– Jörö ei onneksi mene luolaan. Sen saisi viedä saman tien eläinlääkäriin, kun se on tapellut mäyrän kanssa, Arto sanoo.

Luolaan menemistä on toki kokeiltu kerran, kun supikoira oli parin metrin päässä.

– Jörö katsoi minua, että ootko tosissasi, että pitäisi mennä tuonne, Arto sanoo.

Arto ja Pipsa esittelevät riepua, joka on Pipsan rakkain aarre, jonka kanssa on kiva riehua.
Arto ja Pipsa esittelevät riepua, joka on Pipsan rakkain aarre, jonka kanssa on kiva riehua. Kuva: Clas-Olav Slotte

Pipsa puolestaan on lyhytkarvainen saksanseisoja, jonka kanssa pariskunta käy lintumetsällä.

– Pipsa on hyvin energinen. Välillä vauhtia on enemmän kuin järkeä, mutta mielellään se menee metsään.

Ensimmäinen sorsastusreissu kaksivuotiaan koiran kanssa oli hassunkurinen. Sorsa putosi joen toiselle puolelle kaislikkoon, ja Pipsa ui sitä noutamaan.

– Näytin Pipsalle merkkiä, että tule tänne, niin Pipsa pudotti sorsan kivelle ja ui minun luo.

Arto laittoi lompakon ja kännykän turvaan ja kahlasi kiven luo.

– Näytin Pipsalle, että nouda, ja se otti sorsan ja antoi minulle. Seuraavan sorsan Pipsa osasi noutaa eli se vaati vain ohjeen toistamisen.

Hautalat eivät suhtaudu metsästämiseen fanaattisesti.

– Meidän koirat ovat myös kotikoiria, vaikka käymme metsällä, Tarja sanoo.

Jos koiralla on huono päivä, Hautalat eivät ota stressiä vaan istuvat syömään eväitä.

– Kerrankin vieressä oli hieno pirunpelto, jossa sammaloituneita kiviä. Siellä tuli pitkän aikaa istuskeltua ja katseltua. Aivan loistava reissu, vaikka emme nähneet yhtään lintua, Arto sanoo.

– Saaliin saanti on vain bonus metsällä käydessä, Tarja sanoo.

Yhdessä Arto ja Tarja käyvät lintuja ja jäniksiä metsästämässä. Yleensä Arto suunnittelee edellisenä päivänä, mitä metsästetään ja missä. Hautalat metsästävät tutuilla seuduilla kotipaikkansa lähellä Alavieskassa ja Ylivieskassa.

Metsästämisen lisäksi Arto ja Tarja Hautala harrastavat kuntosalilla käyntiä.
Metsästämisen lisäksi Arto ja Tarja Hautala harrastavat kuntosalilla käyntiä. Kuva: Clas-Olav Slotte

Tarja on suorittanut metsästyskortin 15- tai 16-vuotiaana. Hän tykkää metsästää sorsia, metsäkanalintuja ja jäniksiä.

Metsäkanalintujen metsästäminen on leppoisaa ajoa, jossa koira tekee työn: koira näyttää missä lintu on ja ajaa sen ylös, jotta metsästäjä voi ampua.

– Parasta on silloin kun pillitetään pyytä ja istutaan paikallaan odottamassa, Tarja kertoo.

Yhdessä Hautalat harrastavat myös kuntosalilla käyntiä. Tiimityötä on sekin.

– Ei meille tule keskenään kilpailujuttua, mutta välillä tulee yllytystä, että jaksat enemmän. Yhdessä pystyy treenaamaan kovemmin, Arto sanoo.

Hautaloilla on vaunupaikka Lestijärvellä, jossa koirat ovat myös mukana.

– Jörö on siellä varsinainen naistenmies. Se osaa pyörittää naisen sormensa ympärille, ukisee ja katsoo silmiin, Arto nauraa.

Naisten into harrastaa metsästystä on noussut muun muassa televisiosarjojen ja koiraharrastuksen myötä.

– Monet naiset lähtevät ensin koirahenkilöksi ja hommaavat sitten metsästyskortin, Arto tietää.

Hautaloiden perheessä hirvenmetsästys on Arton hommaa. Hän on kuulunut ylivieskalaiseen Metsäperän metsästysseuraan vuodesta 2004 lähtien. Lisäksi molemmat kuuluvat Alavieskan metsästysseuraan.

– Oli Tarjakin keran mukana passikaverina ja totesi, että tämä riittää. Sattui syksyn pahin ajelupäivä, kun hirvi ei tullut sinne minne suunniteltiin. Tarja ei tykännyt koheltamisesta metsäautoteillä.

Arto on lapsesta saakka harrastanut kalastamista, ulkona liikkumista ja lintujen tunnistamista. Kipinän metsästämiseen hän sai armeijassa suorittaessaan varusmiespalvelusta Kainuun rajavartiostossa.

– Näin siellä, miten teeri lähti lentoon, ja silloin jotain napsahti päässä.

Niin kuin SRA-ammunnassa myös hirvimetsällä oleellinen osa harrastamista on porukka, johon on päässyt mukaan.

– Meillä on hyvä porukka ja hyvä ryhmä, jossa metsästän. Se on yhdessä pyytämistä ja ryhmätyötä. Ei pimeästä pimeään metsästämistä.

Hirvikanta on seudulla vähentynyt ja Metsäperän metsästysseurassakin kaatomäärät ovat puolittuneet. Viime syksyn 14 kaadettua hirveä tuntui Arton mielestä riittävälle.

Hirvenmetsästys on myös jännittävää.

– Isoa hirveä ei joka vuosi pääse ampumaan. Syke on korkealla kun odottaa, tuleeko sen mun passiin vai meneekö naapurille.

Kun hirvimetsälle kerran lähteä, harrastuksesta ei pääse enää eroon. Artoakin veri veti takaisin hirvimetsään parin vuoden tauon jälkeen.

– Se on bonus, kun pääsee hirveä ampumaan. Metsällä poltetaan nuotiota ja kerrotaan tarinoita. Vanhat jäärät kertovat juttuja, kun on 1970-luvulla metsällä oltu.

Haastattelun jälkeen heinäkuussa mäyräkoira Jörön terveys heikkeni ja eläinlääkäri joutui lopettamaan Jörön.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä