tiistai 4.10.2022 | 02:59
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Antti Savelan kolumni: Sähkön sotahinnat ovat syöksemässä ihmiset köyhyyteen – mutta ketä on lopulta syyttäminen kalliista energiasta?

Pe 26.8.2022 klo 07:00

Sähkönkuluttajan talvi ja varsinkin sähkölämmittäjän talvi tulee olemaan kylmä olipa sitten pakkasta eli ei. Vielä eilen torstaina oli Korpelan Voiman sähkönhinta kulutusasiakkaille 49 senttiä ja Kokkolan Energian 46,2 senttiä kilowattitunti lokakuun 1. päivästä alkaen. Hätäisellä laskutoimituksella noilla hinnoilla omakotitalon sähkölämmitys maksaa noin 10 000 euroa vuodessa.

Tosin nämä hinnat tuskin jäävät voimaan. Sekä Korpelassa että Kokkolassa mietitään aiempaa selvästi halvempia vaihtoehtoja, ja ainahan sähköä on mahdollista kilpailuttaa. Yksi tuttava solmi eilen kahden vuoden määräaikaisen sähkösopimuksen hintaan 22 senttiä kWh. Oman sähköni toistaiseksi voimassa oleva hinta on nousemassa sekin talvella muistini mukaan lähelle 20 senttiä kWh. Eli alkuvuoden sähkönhinnalla ei päästä talven yli, ei ainakaan Kalajokilaaksossa. Ja täällä päin sähkönhinnoista ei muuten paljon neuvotella, kun ei ole toista osapuolta Korpelan ja Kokkolan tavoin.

Joka tapauksessa talvi on kalliin sähkön aikaa ja valtiolta ja kunnilta kaivataan helpotusta. Arvonlisäveron pudotus ja esimerkiksi könttäsumma pienituloisille ovat järkeviä vaihtoehtoja. Sähkönhinnan kattokaan ei kuulosta pahalta. Ehkäpä tarvitaan vielä uusi pienien etuuksien indeksitarkistus. Nimittäin jos mitään ei tehdä, ihmiset joutuvat kärsimään kohtuuttomasti. En muuten tiedä onko sitä mietitty, että jos muutama Suomen johtava, aivan hurjasti sähköä kuluttava tehdas suljettaisiin valtion tuella koviksi pakkaspäiviksi, niin olisiko sillä vaikutusta. Olisiko se sitten pienemmän riesan tie kuin kiertävät sähkökatkot?

Perimmäinen syy sähkökriisiin on Saksa. Oliko keihäänheittäjä Seppo Räty sittenkään täysin hakoteillä paetessaan Bubi Walleniuksen haastattelua epäonnistuneen kisan jälkeen. Nimittäin tämä Saksa teki itselleen ja muille Euroopan maille varsinaisen karhunpalveluksen ajaessaan holtittomasti ydinsähkön alas ja liityttyään sen jälkeen venäläiseen maakaasuverkkoon. Sijoittajakin laittaa rahat eri koreihin, mutta Saksa sitoi maansa tulevaisuuden yhden kortin varaan. Tämä pokeri ei muuten onnistunut. Kaiken kukkuraksi Saksa vielä toimillaan karkotti alkuperäisen, saksalaisen, ydinvoimarakentajan Hanhikiveltä.

Suomessakin vihreät ovat niin oppinsa vankina, että antavat mieluummin köyhien kärvistellä kylmissä asunnoissa kuin suostuvat perumaan väliaikaisesti turveveron ja jakamaan markkinaan lisää päästöoikeutta. Ilman yhteiskunnan rajoituksia turve olisi kriisitilanteissa hurjan halpa lämmön ja sähkön lähde. Maailman pelastamisessa pitää muistaa, että ihminenkin on osa luomakuntaa.

Ilman yhteiskunnan rajoituksia turve olisi hurjan halpa lämmön ja sähkön lähde

#

Kommentoi 3 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »