tiistai 4.10.2022 | 04:06
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Sodan lopputuloksesta riippumatta Venäjästä tulee hankala naapuri

Tapio Lehtinen
Su 11.9.2022 klo 20:00 | päivitetty su 21:15

Ukraina on onnistunut kuluneen viikon aikana vastahyökkäyksessään Koillis-Ukrainassa tavalla, jota sotilasasiantuntijat pitävät poikkeuksellisena.

Venäjän kansalaisten keskuudessa ”sotilaallisen erikoisoperaation” kannatus on pysynyt riippumattomana pidetyn Levada-tutkimuskeskuksen kyselyjen mukaan korkeana, mutta vähitellen takaiskuista tihkuu yhä enemmän tietoja myös tavallisille venäläisille.

Jopa Venäjän puolustusministeriö kertoi lauantaina venäläisten joukkojen perääntymisestä.

Sotilaallisella menestyksellä parannetaan asemia neuvottelupöydässä, mutta Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi uutiskanava CNN:n mukaan pitävänsä neuvotteluja Venäjän kanssa sodan lopettamiseksi toistaiseksi ”mahdottomana”, koska vuoropuhelua ei voi saada aikaan ilman poliittista tahtoa Venäjältä.

Ukraina on puolestaan pitänyt vuoden 1991 rajojen palauttamista edellytyksenä rauhanneuvotteluille, mikä on kansainvälisen oikeuden ja yleisen moraalikäsityksen kannalta katsoen oikeutettu vaatimus.

Ukrainan sotamenestys riippuu länsimaiden sotilaallisesta, humanitaarisesta ja taloudellisesta tuesta, eikä tässä vaiheessa ole selvää, ovatko länsimaat valmiita jatkamaan apuaan siihen saakka, että venäläiset ajetaan ulos myös Krimin niemimaalta. Länsimaissa pelätään yhä sodan eskaloitumista Ukrainan rajojen ulkopuolelle.

Putinin hallinto on ripustautunut sotaoperaationsa voittoon. Jos sellaista ei tule, hallinnon asema vaikeutuu.

Sodan lopputuloksesta riippumatta Venäjästä tulee hankala naapuri. Hävitessään Venäjästä tulee eristetty ja vihainen maa, voittaessaan maa voi jatkossakin käyttää sotilaallista voimaa pelotteena.

Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. Periaatelinja on luettavissa lehden B-osan päivyrisivulta ja verkkosivuilla.

Ukrainan sotamenestys riippuu länsimaiden sotilaallisesta, humanitaarisesta ja taloudellisesta tuesta.

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »