sunnuntai 27.11.2022 | 00:15
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Pääkirjoitus

Tiina Ojutkangas: Suru on myös lempeä ja levollinen olotila – Pyhäinpäivänä jokainen kohtaa surun omalla tavallaan

La 5.11.2022 klo 07:00

Suru kohtaa jokaisen ihmisen eri tavalla. Kerron omasta surustani, mutta samoissa tilanteissa on ollut moni muukin. Toisen suruhan on sellainen ilmiö, että se herättää omatkin tunteet, muistot, tuo mieleen myös surematta jääneet asiat. Kun kyyneleet tulevat silmiin toisen surun edessä, ne ovatkin kyyneleitä oman surun vuoksi, ainakin osittain.

Kun oma vanhempi kuolee, on järjestys oikea. Oman lapsen menetyksen sanotaan olevan pahinta, mitä voi olla. Oman syntymättömän lapsen menetys on jotain sellaista, joka repii sielun kappaleiksi ilman ympäröivän yhteisön myötätuntoa. Kun kukaan ei tiedä eivätkä nekään, jotka tietävät, ymmärrä. Tästäkin on kokemusta.

Oma isäni kuoli neljä viikkoa sitten 97-vuotiaana. Vuonna 1925 syntynyt ihminen on oikeasti hyvin vanha. Hän on nähnyt aivan toisenlaisen Suomen kuin meistä useimmat. Isäni eli onnellisen nuoruuden Karjalassa Elisenvaarassa, jossa puutkin olivat isompia kuin missään muualla, ja aurinko paistoi lämpimästi.

Pystyn eläytymään siihen toiveikkuuteen, jota sodasta palannut nuori mies tunsi opiskelujen, työpaikan, avioliiton ja perheen ansiosta. Isä oli rakentamassa suomalaista yhteiskuntaa, teki töitä ja hankki perheelle turvallisen ja mukavan elämän. Vuosikymmenten työuran jälkeen hän teki tuhansien suomalaisten tavoin raskaan ja tärkeän omaishoitajan työn. Hyväkuntoinen ja sinnikäs karjalainen veteraani ehti elää vielä hyvän rupeaman aktiivista eläkeläiselämää leskeksi jäätyään. Siitäkin iloitsen, että veteraanit ehtivät eläissään saada ansaitsemaansa arvostusta.

Perheemme tärkeä opetus oli se, että läheisistä pidetään huolta ja mielellään vieraistakin. Meille oli selvää aktiivinen yhteydenpito ja yhdessä vietetty aika. Arjen, ilon, murheenkin jakaminen. Mitä vanhemmaksi isä tuli, sitä enemmän suhde muuttui huolenpidoksi. Että rakkaalla teräsvaarilla oli kaikki mahdollinen hyvin. Aamuherätys puhelinsoitolla vuosien ajan kuului vävyn tehtäviin. Siinä vaihdettiin näkemykset aamun uutisista ja muista ajankohtaisista asioista. Pienillä rutiineilla luotiin yhteydenpitoa silloinkin, kun oltiin eri puolilla Suomea.

Viime kesä ja alkusyksy kului pitkälti oman isän vierellä. Ensin kotona fyysisten voimien haurastuessa, sitten sairaalassa. Kuvaan kuului myös iso taistelu hoivapaikasta ja muista vanhojen ihmisten omaisten elämään kuuluvista järjestelyistä.

Kuukausien mittaan tyynnytin elämäni sellaiseksi, että läheisen vierellä ei ollut kiire mihinkään. Kuusi tai kahdeksan tuntia sairaalassa sujui nopeasti pienissä toimissa autellen tai toisen unta katsellen. Aika ja arkinen kiire sulivat jonnekin sinne, missä muutkin turhat asiat ovat.

Suru ei alkanut sillä hetkellä, kun isäni neljä viikkoa sitten nukkui ikiuneen rauhallisesti, kauniisti, käsi tyttären kädessä. Se oli alkanut päiviä ja viikkoja sitten. Kaikki oli sanottu ja tehty. Kun seuraavana päivänä vietettiin itäsuomalaisittain vähän harvinaisempaa ulosveisuutilaisuutta, tuntui luonnolliselta laulaa tuttua virttä. Päivä vain ja hetki kerrallansa.

Sisukas, vastuuntuntoinen ja huumorintajuinen herrasmies. Sellainen oli isäni. Sellaisen ihmisen puolesta kannattaa kyynelehtiä, hiljentyä ja antaa surulle aikaa. Tänään voi jokainen viipyä oman surunsa äärellä kaikessa rauhassa. Parhaimmillaan sieltä hiljentymisestä löytyy myös ilo.

Tänään voi jokainen viipyä oman surunsa äärellä kaikessa rauhassa. Antaa sille aikaa.

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »