sunnuntai 27.11.2022 | 01:24
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Pääkirjoitus

Pääkirjoitus: Yhdysvaltain välivaalien tulos voi olla presidentti Joe Bidenille karu 80-vuotislahja

Jukka Anias
Ma 7.11.2022 klo 20:00 | päivitetty ma 20:05

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden saa jännittää tosissaan Suomen aikaa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, kun kongressivaalien eli ns. välivaalientuloslaskenta etenee.

Biden toki jatkaa presidenttinä, mutta hänen toimintamahdollisuuksiinsa koko edustajainhuoneen 435 jäsenen sekä senaatin 100 jäsenestä 35:n valinta vaikuttaa ratkaisevasti. Mielipidetiedustelujen perusteella näyttää siltä, että edustajainhuoneen enemmistö olisi siirtymässä Bidenin demokraateilta republikaaneille. Senaatissa demokraatit voivat säilyttää nykyisen seitinohuen enemmistönsä, mutta sekin on hyvin epävarmaa.

Bidenille kongressien molempien kamarien menettäminen olisi massiivinen takaisku. Ehkä liioittelua arvioida Bidenista tulevan ensimmäisen presidenttikautensa jälkipuoliskolla ”rampa ankka”, joka ei saisi mitään lakialoitteitaan eteenpäin. Aivan oleellisesti vaikeammaksi presidentin työ joka tapauksessa muuttuisi.

Kun kyseessä on maailman vaikutusvaltaisin valtio, sen sisäpolitiikkakin koskettaa ainakin välillisesti käytännössä koko muuta maailmaa. Spekulaatioita on esimerkiksi esitetty, kuinka republikaanienemmistöinen kongressi suhtautuisi Venäjän hyökkäyksen kohteeksi joutuneen Ukrainan avustamisen jatkamiseen. Tässä suhteessa kriittisiä äänenpainoja republikaanileiristä on kuultu, mutta todennäköistä Ukrainan tuen edes merkittävä vähentäminen ei silti ole. Puhumattakaan sen täydellisestä lopettamisesta.

Edessä jo siintävät tasan kahden vuoden päästä pidettävät presidentinvaalit.

Vaikka nyt äänestetäänkin kongressin paikoista, edessä jo siintävät tasan kahden vuoden päästä pidettävät presidentinvaalit. Republikaaneille enemmistön saaminen kongressin molemmissa kamareissa ilman muuta merkitsisi luottamuksen kasvamista Bidenin syrjäyttämiseen.

Kaksi aivan oleellista asiaa on tosin tällä hetkellä vielä auki. Bidenille katkerasti hävinneen ja marraskuun 2020 vaalituloksen edelleen kieltävän Donald Trumpin odotetaan ilmoittavan aikeistaan pian kongressivaalien jälkeen. Yleinen käsitys on, että Trump hakee revanssia. Jos hän vain itse haluaa, hänet lähes varmasti valitaan republikaanien presidenttiehdokkaaksi.

Toinen avoin kysymys on Bidenin jatko tai paremminkin jatkohalut ja -kyvyt. Yhdysvaltain historian iäkkäin presidentti täyttää vajaan kahden viikon kuluttua (20.11.) 80 vuotta. Hänen julkisissa esiintymisissään – sekä liikkumisessa että puheissa – ikääntymisen merkit ovat olleet paikoin kiusallisestikin esillä.

Ikää on tosin kertynyt Donald Trumpillekin. Itse asiassa hän oli ennen Bidenin virkavalan vannomista tammikuussa 2021 Yhdysvaltain historian iäkkäin virkaan astunut presidentti. Bidenilla oli tuossa vaiheessa ikää 78 vuotta ja kaksi kuukautta. Kesäkuussa(14.6.) 1946 syntynyt Trump oli virkkaan astuessaan tammikuussa2017 70 vuoden ja seitsemän kuukauden ikäinen.

Jos Trump presidentiksi pyrkii ja vaalit voittaa, hän ottaa uudelleen Yhdysvaltain politiikan ”iäkkyysennätyksen” haltuunsa. Virkaan astuessaan tammikuussa 2025 hän olisi 78 vuoden ja seitsemän kuukauden ikäinen. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö muuten on Mäntyniemen jättäessään maaliskuun alussa 2024 75 vuoden ja hieman yli kuuden kuukauden ikäinen.

Ikä vai teot?, on tietysti perusteltu kysymys poliitikkojen ja heidän toimiensa arvioinnissa. Ikä ja teot, on yksi vastaus.

Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus. Periaatelinja on luettavissa lehden B-osan päivyrisivulta ja verkkosivuilla.

Lue myös:

Analyysi: Trumpin suuri huijaus tuottaa tulosta USA:n vaaleissa – Iso joukko salaliittoteoriaa vaalivilpistä levittäviä republikaaniehdokkaita menossa voittoon

#

Kommentoi 0 Kommenttia

Kommentointi on vain tilaajille.

Juttua ei ole vielä kommentoitu.

Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »