Kokkola-lehti

Seurakuntavaalien ääniharava lähtee hyvillä mielin vaikuttamaan Kokkolassa: "Tarpeen mukaan voin ottaa kovemmin kantaa", sanoo pappi ja lehtori Emilia Teerikangas – Katso video

Teerikangas joutui hakemaan itselleen oikeutta tultuaan kaksi kertaa syrjäytetyksi kappalaisen valinnassa Kokkolan suomalaisessa seurakunnassa. Ne asiat on käsitelty eivätkä liity luottamustehtävään.

Seurakuntavaalien ääniharava Kokkolassa oli pappi ja lehtori (AMK)Emilia Teerikangas, jonka äänimäärä oli ylivoimainen muihin ehdokkaisiin verrattuna.

Teerikangas on hämmentynyt saamastaan äänimäärästä.

– Ehkä se kertoo siitä, että nämä viime vuosien tapahtumat, joita on käyty kappalaisen virkojen ympärillä, ovat koskettaneet ihmisiä. Ja ne ovat varmaan olleet aika monelle merkittäviä, hän sanoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Hän on iloinen ja kiitollinen saamastaan luotamustehtävästä.

– Nyt työ kotiseurakunnan hyväksi voi jatkua tässä muodossa. Se tuntuu hyvältä, hän sanoo.

Teerikangas tuli valituksi sekä kirkkovaltuustoon (348 ääntä) että seurakuntaneuvostoon (424 ääntä). Kokkolan seurakuntayhtymään kuuluu kuusi seurakuntaa, ja nillä on yhteinen ylin hallinto.

Lue myös: Tällainen on Kokkolan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston uusi kokoonpano – Yhtymän ylin päättävä elin koostuu kuudesta seurakunnasta

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

.lemonwhale-embed-container { position: relative; padding-bottom: 56.25%; height: 0; overflow: hidden; max-width:100%; width:100% } .lemonwhale-embed-container iframe { position: absolute; top: 0; left:0; width: 100%; height: 100%; }

Teerikangas sanoo lähtevänsä avoimin mielin ja puhtaalta pöydältä seurakuntaneuvoston työhön.

Ollessaan töissä Kokkolan suomalaisessa seurakunnassa hän haki kaksi kertaa Kokkolan suomalaisen seurakunnan kappalaisen virkaa, mutta seurakuntaneuvosto piti toista hakijaa pätevämpänä.

Teerikangas valitti päätöksistä hallinto-oikeuteen, joka kumosi neuvoston päätökset. Hän ei kuitenkaan halunnut enää ottaa kappalaisen virkaa vastaan, vaan hän sanoi itsensä irti seurakuntapastorin virasta. Nyt hän toimii Centria-ammattikorkeakoulussa lehtorina opettaen yhteisöpedagogiksi opiskelevia.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Neuvostotyöhön hän lähtee avoimin mielin ja puhtaalta pöydältä.

– Ne tapahtumat ovat tulleet käsiteltyä, mutta sieltä ehkä tuli kipinä ryhtyä vaikuttamaan, hän sanoo.

Teerikangas on 43-vuotias ja syntyjään kokkolalainen. Perheeseen kuuluu puoliso, kolme lasta ja koira.

Hän on koulutukseltaan teologian maisteri ja saanut pappisvihkimyksen, joten hänelle on myös myös oikeus tehdä kirkollisia toimituksia kuten kastaa ja vihkiä ja toimittaa jumalanpalveluksia.

Seurakuntapastori ja kappalainen ovat virkaan liittyviä titteleitä mutta pappeus tulee pappisvihkimyksen myötä.

Hän toivoo enemmän avoimuutta päätöksentekoon seurakunnassa.

– Toivoisin, että pystymme jatkossa tiedottamaan seurakuntalaisia paremmin siitä, minkälaisia asioita on tulossa käsittelyyn ja mitä niistä asioista on päätetty.

Tällä hetkellä vain pöytäkirjat ovat julkisesti esillä verkkosivuilla. Teerikangas toivoo, että seurakuntalaisille ja työntekijöille voitaisiin kertoa ainakin tulevista aihepiireistä.

– Silloin myös seurakuntalaiset voivat ottaa meihin päättäjiin yhteyttä, hän sanoo.

Hän toivoo, että seurakunnassa voitaisiin käydä avoimesti ja reilusti vuoropuhelua.

– Se myös tärkeää, että pystyisimme virkavalinnoissa ja rekrytoinneissa toimimaan niin, että ei tarvitse enää oikeusasteiden kautta hakea päätöksiä. Saataisiin arjen työ seurakunnassa toimimaan ja voitaisiin olla tuki työntekijöille ja vapaaehtoisille, jotta he voivat työtä kehittää.

Emilia Teerikangas sanoo kuuntelevansa mielellään ja hän on valmis ymmärtämään erilaisia näkökantoja. Hän on myös valmis ottamaan kovemmin kantaa, jos tarve tulee.
Emilia Teerikangas sanoo kuuntelevansa mielellään ja hän on valmis ymmärtämään erilaisia näkökantoja. Hän on myös valmis ottamaan kovemmin kantaa, jos tarve tulee. Kuva: Clas-Olav Slotte

Teerikangas sanoo kuuntelevansa mielellään ja haluavansa ymmärtää erilaisia näkökantoja. Luottamustehtävässä hän haluaa edetä yhteistyöllä ja sovinnolla.

– Pääsääntöisesti sovinnolla, mutta tarpeen mukaan voin ottaa kovemmin kantaa, jos sellainen tarve tulee.

– Jos minun mielestä joku asia on väärin ja se ei mene oikeudenmukaisesti, niin totta kai siloin olen valmis taistelemaan asiasta, jättämään eriävän mielipiteen tai tekemään toistenlaista esitystä, hän sanoo.

Teerikangas luottaa viranhaltijoiden valmisteluun, jonka he ovat tehneet virkavastuulla.

– Jos minun mielestä joku asia on väärin ja se ei mene oikein, niin totta kai siloin olen valmis taistelemaan asiasta, jättämään eriävän mielipiteen tai tekemään toistenlaista esitystä.

Lue myös: Kokkolalainen Emilia Teerikangas lähtee ehdolle eduskuntavaaleihin – Puoluetovereiden ehdokaskosintaa piti harkita tarkoin: "Tätä tilaisuutta en halua jättää käyttämättä"

Olit ehdolla Kokoava seurakunta -listalla, jolla oli samaa sukupuolta olevien vihkimiseen myönteisesti suhtautuvia ehdokkaita. Tuleeko tämä kanta esille myös luottamustehtävässä?

– Se ei oikeastaan kuulu seurakuntaneuvoston tai yhteisen kirkkovaltuuston asiaslistalle millään tavalla. Tietenkin jos esiin nousisi kysymys, voidaanko kirkkotiloja käyttää samaa sukupuolta olevien vihkimiseen, silloin se on seurakuntaneuvoston asia, Teerikangas sanoo.

Teerikangas puhuu avoimuuden puolesta.

– Totta kai toivon, että voisimme luoda sellaista seurakuntaa, jonne jokainen on aidosti tervetullut. Esimerkiksi toivon, että perheiden monimuotoisuus huomioitaisiin paremmin ja jokainen perhe voisi kokea olevansa aidosti tervetullut perhemessuun tai perhekerhoon. Jokainen perhe ja jokainen seurakuntalainen uskaltaisi tulla mukaan kaikkeen toimintaan sellaisena kuin on.

Lue myös: Vaatimukset kappalaisen valintaa koskevien päätösten muuttamisesta jäivät Jukka Paanasen vastaesitysten jalkoihin – Kokkolan suomalaisen seurakunnan seurakuntaneuvosto sorvasi lausuntoja hallinto-oikeudelle useita tunteja, Emilia Teerikankaalle ei avattu uusia ovia: "Otan tasa-arvovaltuutettuun yhteyttä"

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä