Mennään asioiden edelle, vaan eipähän olla ainakaan myöhässä. Nimittäin Suomen tasavallan seuraavan hallituksen spekuloinnissa.

Huhtikuun toiseen päivään on aikaa inasen alle kaksi kuukautta. Silloin loputkin kansalaismahdollisuuttaan – siis äänestämistä – käyttävät suomalaiset päättävät eduskunnan kokoonpanon seuraaviksi neljäksi vuodeksi.

Sitten alkavat neuvottelut seuraavaksi hallitukseksi. Paljon ehtii toki vielä muuttua, mutta kyllähän Köyliön suuri poika Petteri Orpo on edelleen vahvasti paalupaikalla. Kokoomuksen vinkkelistä ero on kuitenkin huolestuttavasti kaventunut.

Kokoomukselle puolueena ja Orpolle sen puheenjohtajana mikä tahansa muu sija kuin numero yksi olisi valtaisa pettymys. Siihen taas olisi tasan yksi syyllinen. Sen Orpo luonnollisesti tiedostaa.

Perussuomalaiset ja Riikka Purra saattaa kokoomuksen kekkerit peruuttaa. Ehkä ei todennäköistä, mutta ehdottomasti mahdollista. Eikä ole demarien pelikään Ylen tuoreimman gallupin perusteella vielä pelattu.

Vaikka kokoomus paalupaikalta hallitusta kasaamaan lähtisikin, ei ole helppo pala kakkua. Hyvä kun juhannustulilla maassa on uusi kabinetti.

Otetaan ensin kokoomuksen ja perussuomalaisten koalitio. Jos kokoomus on pääministeripuolue, se tietysti saa hallitusohjelmaan monta itselleen tärkeää tavoitetta. Sama koskisi tietysti myös perussuomalaisia.

Mitä eroa on vaikkapa kokoomuksen ja perussuomalaisten käsityksessä työperäisestä maahanmuutosta? Juuri näin. Ei ole kuin eroja. Tuli ja vesi yhdistyvät helpommin kuin tämä asia kompromissiksi hallitusohjelmaan taiotaan.

Voisiko kokoomuksen hallituskumppani olla nykyisen pääministerin Sanna Marinin henkilökohtaisen suosion voimin porskuttava SDP? Minkälaista talouspolitiikkaa sinipuna lähtisi toteuttamaan?

Tulen ja veden symbioosin kautta sekin talouslinjaus olisi hallitusohjelmaan kirjattava.

Entäpä perussuomalaiset yhdessä demarien, vihreiden tai vasemmistoliiton kanssa? Se jo tiedetään, että mahdotonta.

Nythän voi olla, että keskusta saisi taas kerran hallitusohjelmaan melkein kaiken mitä vaan vaatisi. Vaan jos eduskuntavaalikannatus ei merkittävästi gallupeista parane, poliittiselta itsetuholta tuntuisi kahdeksan vuoden hallitustaipaleen jatkaminen. Eri asia, jos gallupit kellistyvät. Kovin ovat toistaiseksi heikkoja sitä tukevat signaalit.

Vähemmistöhallituksiin Suomessa ei ole totuttu ja niiden mahdollisuuskin on moneen kertaan kielletty. Vaan saapa nähdä, onko Ruotsin ja Tanskan tie nyt Suomenkin. Ei halusta, vaan huutavasta pakosta.

Sitten on vielä sekin, että perussuomalaisten sysääminen oppositioon palvelisi tasan yhtä puoluetta, perussuomalaisia. Pistää yhdessä jos toisessakin puoluetoimistossa miettimään.