sunnuntai 22.9.2019 | 14:57
Tilaa lehti
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
UUTINEN | KP24

Leo Korpelan kehitys esillä

Ma 3.12.2001 klo 12:43
Leena Ahlholm KOKKOLA (KP) Aikansa merkittävimmän kokkolalaisen taidemaalarin Leo Korpelan, 1899 – 1951, töistä koottu näyttely avattiin 30. marraskuuta K. H. Renlundin taidemuseossa. Roosin talossa 27. päivään tammikuuta esillä olevat maalaukset, piirrokset ja luonnokset pyrkivät ilmentämään Korpelan kehitystä taiteilijana. – Haluttiin suhteellisen pieni ja intiimi näyttely, joka näyttäisi kehitystä hänen työssään, sanoo näyttelyn koonnut taiteilijan poika, arkkitehti Krister Korpela. Sekä Leo että Krister Korpela ovat toimineet Renlundin museon sivutoimisena intendenttinä. Leo Korpela esitteli kokoelman aarteet yleisölle ja toimi museossa 1930-luvun alusta kuolemaansa saakka. Hän otti tehtäväkseen taiteen tuominen tavallisen ihmisen ulottuville. Krister Korpela kertoo, että juuri kehityksen ilmentämiseksi hän rajoitti näyttelytyöt pääasiassa varhaisiin teoksiin 1920-luvulta sekä viimeiseen kauteen 1940-luvun lopusta taiteilijan kuolemaan. Näin näyttely ilmentää, mistä vuonna 1923 Kokkolaan piirustuksenopettajaksi tullut helsinkiläispoika taiteessaan lähti ja mihin hän oli menossa, kun äkkikuolema tuli. – Suunta saattoi olla tuo tai tuo, sanoo Korpela ja näyttää taiteilijan viimeisiin valmiisiin töihin kuuluvia kubistisia öljyvärimaalauksia Koulussa ja Asetelma sekä keskeneräiseksi jäänyttä rakenteellista Harjoitelmaa, jossa oranssi ja turkoosi muodostavat värikontrastin. Kokkolalaiset tuntevat Korpelan taiteesta ehkä parhaiten kauniit kaupunkinäkymät. Näitä 1930- ja alkavan 40-luvun töitä Krister Korpela ei ottanut näyttelyyn juuri ollenkaan juuri siksi, että ne ovat niin tuttuja. Taiteilijan kehitystä näyttely ilmentää niinkin, että samasta aiheesta on esillä eri tyyliin maalattuja versioita sekä myös luonnoksia. Tyylin muutos näkyy hyvin kahdessa alttaritaulussa, joiden aiheena Raamatun kertomus Kristus ja syntinen nainen. Kokkolan metodistikirkon valoisa ja harmoninen alttaritaulu on vuodelta 1928. Tumma ja kuvapinnaltaan kubistisesti paloiteltu Teerijärven seurakuntatalon maalaus samasta aiheesta taiteilijan kuolinvuodelta on Krister Korpelan mukaan jäänyt puolivalmiiksi. Värien mestari kuten Vionoja Taidemuseon intendentti Paula Hyttinen rinnastaa Leo Korpelan viimeisten vuosien tummat ja väreiltään täyteläiset työt värinkäytön mestarillisuudessa Veikko Vionojan taiteeseen. – Molemmat käyttävät värejä herkullisesti eikä kovin sovinnaisesti, sanoo Hyttinen. Hänestä Korpelan vuosina 1946 – 1951 maalatuissa väriä hehkuvissa näyttelytöissä Koulussa, Asetelma, Herman Rewellin muotokuva ja Maalarit näkyy yhteys muihin taiteilijoihin ja taiteilijan herääminen. – Niissä näkyy intohimo ja se, että jotakin tapahtuu. Samalla alueella ja samaan aikaan maalanneesta Vionojasta Korpelan erottaa se, että hänen uransa katkesi kesken ja jäi arvailujen varaan, miten hän olisi kehittynyt. Täysillä ilman stressiä Krister Korpela sanoo, ettei hänen isänsä ura kallistunut omaan taiteeseen eikä opettamiseen, vaan hän teki molempia sataprosenttisesti. – Se sujui häneltä. Hän ei ollut koskaan millään tavalla stressaantunut. Hän istui lepotuolissa omenapuun alla ja luki hyviä kirjoja. Hän nautti taiteilijan työstään ja myös opettamisesta. Omia näyttelyjä hän piti useita Kokkolassa sekä ainakin Savonlinnassa ja Vaasassa. Helsingissä hän osallistui yhteisnäyttelyihin. Viimeksi Korpelan Kokkolassa olevista töistä on pidetty kattava näyttely täällä noin 20 vuotta sitten. Opettajana hän oli innostava ja vaikuttava, sillä hän ehti opettaa hyvin monia, kun kolmen kuukauden sijaisuus muuttui 28 vuodeksi. Krister Korpela sanoo, että isä opetti hänellekin maalaamista, vaikkei hän pienenä oppeja niin vakavasti ottanut. Isä ja hänen työnsä vaikuttivat pojan ammatinvalintaankin. – Kiihokkeena oli myös kaksi hänen etevää lempioppilastaan Erik Kråkström ja Torsten Nygård, joista tuli arkkitehtejä. He olivat meillä paljon ja maalasivat isän kanssa. Kohta oli minun vuoroni lähteä Helsinkiin opiskelemaan. Opintoihini kuului taidemaalausta. Opettajinani olivat Unto Pusa ja Sam Vanni, muistelee Krister Korpela. Hänelle ovat monet näyttelyn töistä rakkaita. Erityisesti hän mainitsee Asetelman, 1948 – 50, joka hänellä on joka hetki silmiensä edessä työhuoneessaan. – Pienenä pidin maalausta Kolme sisarta, 1923, tummana ja ikävänä. Nyttemmin se on avautunut ja tykkään kovasti. Olen iloinen, että jotkut työt ovat jääneet kotiinkin. – Taiteilijan perheessä kasvaminen oli pikkupojalle jo sinänsä elämys ja rikkaus. Pienenä ei aina arvosta isän ankaruutta, mutta jälkeen päin ajattelee, että jos voisi olla yhtä hyvä isä. Kun nämä työt ovat ympärillä, hän ikään kuin alkoi elää taas, huokaa Korpela ja katsoo näyttelyä tyytyväisenä.