maanantai 21.10.2019 | 15:14
Tilaa lehti
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
UUTINEN | KP24

Kari Enqvist: Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat

To 21.1.2010 klo 21:48
Marjatta Ripsaluoma

Kari Enqvist: Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat. WSOY 2009. 207 s. Kesti jonkun aikaa ennen kuin joku suomalainen tiedemies tarttui tosissaan maailmalla parin viime vuoden ajan velloneeseen keskusteluun olemassaolon laadusta. Keskustelua on käyty jonkin verran myös esimerkiksi Tieteessä tapahtuu-lehdessä, mutta lukuun ottamatta joitakin teologisia puheenvuoroja mitään valtavaa keskustelua ei ole syntynyt. Kysymys on nimittäin uskosta, sielusta, tuonpuoleisesta maailmasta eli taivaasta ja helvetistä ja senlaatuisista asioista. Keskustelu kirjojen muodossa on suurin osin suomennettu, tässä kosmologi Kari Enqvistin kirjassa siteerataan Richard Dawkinsia (Jumalharhat) ja Daniel C. Dennettiä (Lumous murtuu), muun muassa. Enqvist on lukenut paljon myös fiktiota, joten mukana on proosaa Hemingway’tä, J.M. Coetzeeta. Myös runoutta, joista ensimmäiseksi silmiin osuvat Edgar Lee Mastersin Spoon River antologia, jonka Arvo Turtiainen on suomentanut ajat sitten. Spoon River-antologia onkin hyvä lähtökohta, koska se sisältää jo kuolleiden ihmisten puhetta haudan takaa. Siis heidän itsensä, ei heidän omaistensa tai pappien. Enqvist aloittaa nimittäin sielusta ja sen uskontojen mainostamasta matkasta toisiin todellisuuksiin. Aivan alkuun: kysymys ei ole tiedeuskosta, koska tiede ei perustu uskoon. Yhdysvalloissa on syntynyt uusi nimitys jumalille ja se on Intelligent Planner, älykäs suunnittelija. Uutta nimitystä ei ole kovin paljon mainostettu Suomessa, jossa on kaksi valtionkirkkoa, evankelisluterilainen ja ortodoksinen. Yhdysvalloissa ei ole valtionkirkkoa.

Uskonnottoman jumalaton taival

Suomessa on kaksi valtionkirkkoa, evankelisluterilainen ja ortodoksinen, joissa kummassakin on vauva-kaste. Rippikoulu on melkoinen initiaatio, jossa kirkko uudistaa otteensa nuorista ihmisistä. Siinä koko ikäluokka tutustuu toisiinsa pohtiessaan olemassaolon kysymystä. Uskonnottomille on nykyään olemassa Prometeus-leirejä, jotka ovat saavuttaneet suurempaa suosiota jo nykyisin. Olen Enqvistin kanssa yhtä mieltä siitä, että on väärin, että vanhemmat liittävät asiasta mitään tajuamattoman vauvan kirkkoon. Sen lisäksi valtionkirkko saa pitää uskonnonopetusta yhtenä oppiaineena ilmaisessa peruskoulussa. Kirkko ja valtio pitäisi selvästi erottaa toisistaan. Niin kuin ne ovat irti toisistaan miltei kaikissa Euroopan maissa.

Uskonto ilmiönä kiinnostaa

Kirjan lukeminen kannattaa, sillä ajattelevan kosmologin mieleen on jännittävää kurkistaa. Eihän siellä olisi, jos sahaisi kalloa auki, muuta kuin solukkoa, joka vaihtaa informaatiota tiiviisti, sielua sieltä tai mistään muualtakaan ruumiista ei voi löytää. Enqvist sanoo moneen otteeseen, ettei käsitä miten kukaan voi väittää tuonpuoleisista tai sieluista mitään. Hän suuntaa sanansa kaikille sanoessaan esimerkiksi: Olisi röyhistelevää pöyhkeyttä väittää, että elämän merkitykset ovat tukevasti hyppysissäni. Sellaista tehdään uskontojen lisäksi lapsellisen yksinkertaisten ihmissuhdeoppaiden kiilloitetuissa maailmoissa, mutta eivät edes niitä tekopirteinä esittelevät toimittajat usko niiden valheisiin. Enqvist ei missään nimessä ole yksin, kun hän miettii uskonnon merkitystä ihmisille. Häntä kiinnostaa usko ilmiönä. Hän huomaa, ettei sitä voi kuoria kuin sipulia, koska siinä ei ole ydintä.

Omakohtaisesti uskonnottomuudesta

On erinomaista että suomalainen tiedemies on kirjoittanut omakohtaisen kirjan uskonnottomuudesta. Hän käyttää esimerkkinä esimerkiksi vanhempiensa sairauksia ja ihmettelee, miksi joku väittää niitä kohtaloksi tai peräti jumalan kostoksi. Kun hänen äidillään diagnosoitiin Alzheimerin tauti, lääketiede sanoo siihen että plakkia kertyy harmaan aivokuoren päälle ja se alkaa tukahduttaa muistia ja muita toimintoja, joita aivot ohjaavat. Jumalaa tai sielua hän ei ole äitinsä muuttuneen käyttäytymisen takaa löytänyt. Suomalaisen kirjoittama kirja on yksinkertaisesti tärkeä sen vuoksi, että meillä on oma kulttuurimme, emmekä joudu taistelemaan fundamentalistikristittyjen sen paremmin kuin islamistienkaan kanssa, ainakaan kovin usein. Tähän ei tarvitse lisätä että uskontojen nimessä on tehty paljon vääryyksiä. Vääryydet eivät kuulu nimenomaisesti uskontoihin, vaan näyttävät olevan oleellinen osa ihmiseläimen tapaa toimia, tahtoa itselleen valtaa, kunniaa, mainetta ja ennen kaikkea tavaraa.