lauantai 28.3.2020 | 10:55
Tilaa lehti
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
UUTINEN | KP24

Apupata porisee rattoisasti

Su 3.4.2011 klo 06:00
Tiina Ruotsala (KP)

Hannu Väisänen: Apupata. Otava 2011, 220 s.

Ranska ja ranskalaisuus ovat elementtejä, jotka ovat kiehtoneet ja inspiroineet taiteilijoita läpi vuosisatojen – myös suomalaisia. Nyt näiden taiteilijoiden joukkoon on liittynyt kuvataiteilija ja kirjailija Hannu Väisänen, jolle Ranskasta on muodostunut toinen kotimaa. Muun muassa Helsingin Sanomissa säännöllisesti kolumneja kirjoittava Väisänen tarkastelee uusimmassa teoksessaan Apupata ranskalaista menoa suomalaisesta näkökulmasta. Peter Mayle taisi aikanaan räjäyttää pankin kuvaamalla teoksessaan Vuosi Provencessa hauskasti ja osuvasti englantilaisen ja ranskalaisen kulttuurin yhteentörmäystä. Englantilainen toimittaja onnistuikin ensimmäisessä teoksessaan, mutta suuren suosion saavuttaneena alkoi sitten niin sanotusti suoltaa vastaavia opuksia ja sai ainakin allekirjoittaneen suorastaan tympääntymään näihin ”vieraana Ranskassa -teoksiin”. Pyydänkin nyt ensimmäiseksi anteeksi kirjailija Hannu Väisäseltä ennakkoluulojani tarttuessani hänen Apupata-teokseen. Voisin kuvitella hänen kirjoittaneen lyhytproosaa kovien kansien väliin kustantajan kannustamana, mutta niin tai näin, Väisänen ei alennu kirjoittamaan siitä, mistä aita on matalin. Väisäsen lyhytproosa todella on lyhytproosaa eikä kolumnistin muka-humoristisia kirjoitelmia Ranskasta ja ranskalaisuudesta. Nimensä teos on saanut varmasti siitä, että Ranskassa Väisänen asuu vanhassa pappilassa, jonka on itselleen remontoinut. Kaikkihan me tiedämme rallatuksen ”Hattulan pappilan apupapin papupata pankolla kiehuu ja kuohuu.” Väisäsen proosa ei kiehu ei kuohu, mutta porisee rattoisasti ja saa lukijansa nauramaan ääneen useampaan otteeseen. Ranskassa asuvan suomalaisen kirjailijan näkökulmasta teksti ottaa kantaa ihmispolon vaellukseen täällä maan päällä. Vain muutamassa luvussa luvun loppuveto soinnahtaa hieman teennäiseltä. Väisänen ikään kuin muistaa tehtävänsä ja lähes aasinsillalla sitoo ranskalaiset elementit tekstiinsä. Onko tuo nyt tarpeen? Hannu Väisäsellä on kirjoittamisen lahja. Nopeasti hän ottaa lukijansa hyppysiinsä heti alkuriveillä. Tämän hän tuntuu tekevän niin kepeän vaivattomasti, että lukija on suorastaan kiitollinen tempautuessaan yhä uudestaan ja uudestaan tekstin vietäväksi. Väisäsellä on myös tiivistämisen lahja. Jokaisen luvun jälkeen on tunne, että tämä on nyt tässä, ei riviäkään enää - kiitos! Apupata kuuluu niihin teoksiin, joista ei henno luopua. Kun elämä oikein murjoo tai illalla haluaa vielä viettää hetken kirjan parissa ennen nukkumatin tuloa, on Väisäsen Apupata juuri sopiva kestokirja niin käsilaukkuun kuin yöpöydälle. Oululaissyntyisen taiteilijan teksti kestää lukukerrasta toiseen.