keskiviikko 22.5.2019 | 10:13
UUTINEN | KP24

DVD: Randy Newman Live in London

Ma 12.12.2011 klo 06:00
Hannu Björkbacka Randy Newman Live in London. Randy Newman, laulu ja piano. BBC Concert Orchestra johtajanaan Robert Ziegler. Ohjaus Nick Wickham. 80 min. BBC/Nonesuch 2011. * * * * "Don't want no short people 'round here!" Näin laulaa Randy Newman yhdessä harvoista hiteistään. Kaikki eivät ymmärtäneet Short Peoplen ennakkoluuloihin kohdistettua satiiria, joka on edelleen yhtä ajankohtaista perussuomalaistuneessa Suomessakin Randy Newman on pitkän linjan lauluntekijöitä. Löysin juuri Jackie DeShannonin kokoelman, jossa oli Newmanin laulu Did He Call Today, Mama vuodelta 1963! Nykyisin Newman on kuuluisampi ja palkitumpi kuin koskaan. Hän voitti Oscarin elokuvien teemalauluista sekä Monsterit Oy:stä (laulu If I Didn't Have You, 2001) että Toy Story 3:sta (laulu We Belong Together). Lisäksi hänellä on 12 muuta Oscar-ehdokkuutta ja kolme Emmy-voittoa (mm. tv-sarjan Monk musiikista) ja kuusi Grammya. Nykyisin 68-vuotias Newman tunnetaan paremmin lukuisista filmisoundtrack-töistään. Tärkeämmästä luomistyöstään itsenäisenä lauluntekijänä hän on viime vuosina muistuttanut laajentunutta yleisöään levyttämällä vanhaa säveltuotantoaan uusiksi levyillä Randy Newman Songbook Vol. 1 ja Vol 2., joilla hän säestää itseään pianolla, sekä tällä uudella konserttilevyllä, jossa käytettävissä on myös iso orkesteri. Lontoossa kesäkuussa 2008 St. Luke'sin entisessä kirkossa pidetystä keikasta on julkaistu joulumarkkinoille dvd-levy ja cd. Englannissa Newman oli konsertin ajankohtana kiertueella viimeisimmän studiolevynsä Harps & Angelsin merkeissä. Konsertissa kuullaan 22 laulua ja se kestää tunnin ja kaksikymmentä minuuttia. Robert Zieglerin johtama BBC:n orkesteri säestää laulumestaria. Newman esittää kaksikymmentä kaksi lauluaan 60-luvulta 2000-luvulle. Tuotanto on kauttaaltaan korkeatasoista niin sävellyksinä kuin sovituksina, jotka tulevat ison orkesterin puhaltimien ja jousien välityksellä oikeuksiinsa. Lisäksi Newman on tietysti armoitettu sanoittaja, pureva ja koskettava samalla kertaa, tarvittaessa ajankohtainen ja nopeasti reagoiva, mutta myös ajattoman klassinen lauluntekijä. Kappaleiden väleissä maestro esittää hienoa sit down -komediaa pianon ääreltä. Newman piikittelee etupäässä itseään, mutta myös popmaailman ilmiöitä ja lähimpiä verrokkejaan, kuten kollegat Bob Dylan ("En muistanutkaan, miten hyvä Dylan oli – 60 vuotta sitten") ja Leonard Cohenia ("Leonard Cohen – paras lauluntekijä!"). Myös Stevie Wonder saa kuulla kunniansa ("Katsoin dokumenttia parhaista lauluntekijöistä. Stevie Wonder kertoi, miten teki Songs in The Key of Lifen. Hän painoi syntetisaattoristaan muutamat koskettimet alas ja sitten toiset. Se oli puunkuorta olisi katsonut! Niin tylsää, että olisin halunnut ampua itseni.") Heitettyjen huulten jälkeen Newman viattomasti toteaa: - Laskin vain leikkiä! On helppoa haukkua muita. Mikä meitä oikein vaivaa? Tekeekö se minusta jotenkin paremman? Ulkonäköään Newman itse vertaa sammakkoon (laulussa The World Isn't Fair). Ääntäkään hänellä ei oikein ole koskaan ollut, joten tulkintoja voi hyvällä syyllä sanoa aivan yhtä loistokkaiksi kuin menneillä vuosikymmenillä. Yhden lauluistaan I'm Dead (But I Don't Know It) Newman on varannut niillekin, jotka eivät tajua siirtyä showelämästä ajoissa eläkkeelle, laulajille ja bändeille, joilla "ei ole mitään sanottavaa, mutta sanovat sen kuitenkin". Newman on vakuuttava säestäessään itseään yksin pianolla. Mieleen tulevat Nina Simone ja John Cale, jotka ovat yhtä taitavia ja vaikuttavia sekä soittaessaan pianoa että yhtyeen tukemana. (Sekä Newman, Simone että Cale ovat kaikki myös klassisesti koulutettuja muusikoita.) Yhtä kaikki, soitti Newman yksin tai iso orkesteri taustanaan, on helppo huomata sävellysten taso, ilmeikkyys ja vaativuus. Sävellyksellisiä jujuja löytyy silloinkin, kun käsillä kuulostaisi olevan mitä yksinkertaisin ralli. Ne hitit ovat tietysti mukana: Short Peoplen lisäksi jo unohdetun yhtyeen Three Dog Nightin listoilla nostama Mama Told Me Not to Come, Tom Jonesin ja Joe Cockerin esittämä You Can Leave Your Hat On. Mutta ikivihreiltä ikiklassikoilta kuulostavat God's Song, Sail Away ja I Think It's Going to Rain Today vetävät hiljaiseksi - tästä ei amerikkalainen laulutaide parane. Kuuli ne kuinka usein tai kuinka harvoin tahansa, aina ne lävistävät vastustamattomasti niin kauneudelleen kuin viisaudellaan ja runollisilla lyriikoillaan. – Tulipa viimein kirjoitettua edes yksi laulu, jolla päästä Guardian-lehden valitseman sadan parhaan lauluntekijän joukkoon, Newman heittää. Mutta jos Dylanilta kysytään, Randy Newman on se kaikista paras. Arvostelun kirjoittaminen on helppoa, ei tarvitse kuin kehua ja lainata laulujen sanoja. The Great Nations of Europe: Ei todellakaan mitään silkkiäsamettia ole Randyn ääni, mutta vuoden 1999 Bad Love -levyn (lauluntekijä siirtyi tuolloin DreamWorksille julkaistuaan levynsä vuosikymmenet Reprise-yhtiöllä) laulu osoittaa heti kärkeen Newmanin kunnianhimoisen ja älykkään, globaalin maailmanhistorian läpäisevän aihepiirin: "The great nations of Europe/Had gathered on the shore/They'd conquered the what was behind them/And now they wanted more/ So they looked to the mighty ocean/And took to the western sea/The great nations of Europe in the 16th century… Hide your wives and daughters/Hide your sons as well/With the great nations of Europe/You never can tell…" Marie on näitä Newmanin suoraluontoisia, kaunismelodisia rakkauslauluja, jotka kätkevät katkeran sydämen: "I'm weak and I'm crazy/And I don't listen/to a word you say/And when you're in trouble/I turn away". Robert Zieglerin orkesteri loistaa. It's Money That I Love on hauska mutta murhaava amerikkalaissielun tutkailu: They say that money/Can't buy love in this love/But it'll get you half pound of cocaine/And a sixteen year old girl/And a great big long limousine/On a hot September night/Now that may not be love/But it's all right". Rollin' on viskinhuuruinen, gospelsointia lainaava juomalaulu, jonka pöhnätunnelma huuhtelee murheet pois vastustamattomasti, vaikka epäilys moisen rentoutumisen degeneroivasta luonteesta jääkin itämään: "Rollin', rollin'/Ain't gonna worry no more". Jouset säestävät hienostuneisuudella, joka on luovassa ristiriidassa juomisen ja unohtamisen teeman kanssa. Kun jousien loppucoda värähtää Newmanin jo lopetettua pianonsoiton, ei hän voi olla huomauttamatta: - Oli pakko näköjään (jousien) saada sanoa viimeinen sana. – Seuraavaksi uusi laulu, josta olen ylpeä - toisin kuin näistä muista, lohkaisee Newman esitellessään Harps & Angels -albumin Losing Youn: "Was a fool with my money/And I lost every dime/And the sun stopped shining/It rained all the time/It did set me back some/But I made it through/But I'll never get over/Losing You." Sen jälkeen alkavan vanhan klassikon Simon Smith and His Amazing Dancing Bear yleisö tunnistaa jo ensi tahdeista. Lyhyessä laulussa on pitkä pätkä showmusiikin rikasta historiaa. – Soitan tänä iltana kaikki hittini, sanoo Newman. - Ja tällä seuraavalla hittiputki päättyykin. Seuraa kritiikkiä lyhyistä ihmisistä, Short People, jonka tarkoitus alleviivataan väliosassa selvästi: "Short people are just the same/As you and I/A fool such as I/All men are brothers/Until the day they die/It's a wonderful world". Randy Newman on ollut aina sumeilematon rasismin vastustaja. Runsaiden aplodien jälkeen laulaja toteaa laulun säkeistöjen vastakkaisiin viesteihin viitaten : - Mukava kuulla, että olette tuota mieltä! Kirkkoympäristöön sopivasti laulaja esittelee laulunsa God's Song: - Jumala on päättänyt puhua teille minun kauttani. Voisi ajatella, että Paul McCartneyllä tai Phil Collinsilla olisi suurempi yleisöllä, tai Arctic Monkeysillä, mutta näin on nyt käynyt. Seuraa yksi Newmanin vaikuttavimmista lauluista ja teksteistä: "Cain slew Abel/Seth knew not why/For if the children of Israel/Were to multiply/Why must any of the children die?/So he asked the lord/And the lord said/Man means nothing/He means less to me/Than the lowliest cactus flower/Or the humblest yucca tree/He chases round this desert/'Cause he thinks that's where I'll be/That's why I love mankind". Newman kertoo perhe-elämästään laulun World Isn't Fair alkuun. - Minulla on viisi lasta, neljä poikaa ja yksi tytär, kahden eri vaimon kanssa. Ja hassua on, että uusi vaimoni on nuorempi kuin entinen, ihan hullua! Erään ystäväni vaimo sanoi, että jos hän olisi saanut pojat ennen tyttäriä, hän olisi luullut poikia jälkeenjääneiksi. Ja näinhän se on, tytöt eivät juuri syö mutaa tai lyö päitään puihin. Poikani muuten sai kuusivuotiaana huonot arvosanat kaikissa muissa taidoissa paitsi yhdessä hänellä oli A: "Luottaa itseensä kohdatessaan uusia tilanteita". Eikä Newman voi itsekään olla nauramatta kertoessaan viimeistä. World Isn't Fair kertoo koulun vanhempainillasta, jossa Newman törmäsi missikauniisiin äiteihin, joilla kaikilla oli sammakonnäköiset ("muistuttivat hyvin paljon minua") puolisot. Tästä Newman päätteli, ettei maailma ole oikeudenmukainen. - Mutta en halunnut hukata kokonaista laulua johonkin niin kotikutoiseen ja arkiseen, sisällytin lauluun myös marxismin epäonnistumisen, naurattaa Newman yleisöä. Niin sanoissa kuin sävelissään lauluntekijä leikittelee parodian ja vakavan rajoilla: "Oh, Karl, the world isn't fair/It isn't and never will be/They tried out your plan/It brought misery instead/If you'd seen how they worked it/You'd be glad you were dead/Just like I'm glad I'm living in the Land of the Free/Where the rich just get richer/And the poor you don't ever have to see/It would depress us, Karl/Because we care/That the world still isn't fair." Seuraavana kuullaan juhlallinen Louisiana 1927 ja seksistinen You Can Leave Your Hat On. - Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vakavammin otan tämän, tunnustaa Randy ennen säkeitä: "You give me reason to live/You give me reason to live…" Kappaleessa I'm Dead (But I Don't Know It) Newman kehottaa yleisöä kohdistamaan laulajalle kertosäkeen "You're dead" ilkeällä maaoravan ilmeellä. - Puhuakseni itsestäni ja geriatrisesta rockista yleisesti, oletteko huomanneet, ettei nykyään kukaan ole jäämässä eläkkeelle rokkenrollista?, kyselee Newman nauravalta yleisöltä. – Kukaan ei kerro esiintyjälle, kun heidän tekeleistään tulee ihan paskaa. Eikä heitä voi moittia: kukapa heille kotona taputtaisi! Laulu ei kuulu Newmanin parhaimmistoon, mutta osoittaa, että vitsilaulullakin on yllättävän paljon annettavaa ja merkitystä - etenkin 2010-luvulla, jolloin vanhat aktit eivät ainoastaan siirrä eläköitymistä, vaan bändit myös tekevät jatkuvia comebackeja. Laulun jälkeen yleisöstä kuuluu ääni: "Sinä sen kuin paranet ja paranet". - Mukavaa, jos olette sitä mieltä, vastaa Newman. - Mutta yleensä tässä ammatissa ihmiset ovat aika loppuun kaluttuja siinä 26 ja puolen vuoden iässä. Sitten kuullaan taas yksi noita Newmanin suoraviivaisia, tai siltä kuulostavia rakkauslauluja. Real Emotional Girl on kuitenkin herkkä ja koskettava vain siihen saakka, kunnes tulee miettineeksi, kuka laulun kertoja oikein on ja mitä ihmettä hän oikein ajattelee ja millä oikeudella. Silloin kuulija tulee vähän levottomaksi: "She's a real emotional girl/Lives down deep inside her heart/She turns on easy/It's like a hurricane/You would not believe it/You gotta hold on tight to her/She's a real emotional girl." Omasta elämästään Newman paljastaa jotain yhdessä kauneimmista lauluistaan. I Miss You on tällä kertaa aidosti kaunis ja liikuttava. - Tämän laulun kirjoitin ensimmäiselle vaimolleni ollessani naimisissa toisen vaimoni kanssa. Ja mikä ettei: It's the song that counts - lauluhan se merkitsee, hassuttelee Newman. "Still in my heart/After all these years/Separated by time/Now by distance/I couldn't allow myself to feel/The loss that I feel right now/You're far away and happy I know/It's a little bit late/Twenty years or so/It's a little bit cold/For all those concerned/But I'd sell my soul and your soul for a song/So I'll pour my heart out/I miss you/I miss you/I'm sorry but I do." I Miss Youn melodiakin on jumalainen, mutta mitä ajatella säkeistä "Onhan tämä vähän kylmää kaikille asianosaisille, mutta myisin sieluni ja sinun sielusi yhdestä laulusta"? Kyseessä on siis etupäässä lauluntekijän rakkaudentunnustus! Laugh And Be Happy -laulun jälkeen kuullaan Political Science, jossa pommitetaan kaikki erilaiset ja epäilyttävät tuusannuuskaksi: "Boom goes London/And boom Paree/More room for you/And more room for me… They all hate us anyhow/So let's drop the big one now/Let's drop the big one now." Love Story (You And Me) on jotain ihan muuta kuin nimi antaa ymmärtää. Miksi laulu on niin armoton, sanoinkuvaamattoman surullinen. Mutta Newman jättää kuulijan tulkittavaksi, mikä maalatussa kuvassa on pielessä - etsi viisi virhettä: "We'll have a kid/Or maybe we'll rent one/He's got to be straight/We don't want a bent one/ He'll drink his baby brew/From a big brass cup/Someday he may be president/If things loosen up/You and me you and me, baby… I'll take the train into the city/Ev'ry mornin' You may be plain/I think you're pretty/In the mornin'/And some nights we'll go out dancin'/ If I'm not too tired/Some nights we'll sit romancin'/Watching the Late Show by the fire/ When our kids are grown/With kids of their own/They'll send us away/To a little home in Florida/We'll play checkers all day/Until we pass away." Feels Like Home sen sijaan on sydämeenkäyvä laulu, jonka muutkin ovat esittäneet. Ensi kerran sen lauloi Bonnie Raitt Newmanin musikaalissa Faust (1993), jota esitettiin muutaman kerran, vaikka sellaisena se taisi olla samanlainen epäonnistuminen kuin virkaveljensä Paul Simonin Capeman-musikaali (1997) - siitäkin huolimatta, että molempien laulut ovat erinomaisia. Feels Like Home sulattaa synkimmänkin sydämen antamalla yksinäiselle onnellisen lopun. Mattoa laulun alta on vetänyt vain itse Newman. Hän on haastattelussa sanonut, ettei häneen itseensä lainkaan tehoa tuollainen tunteellisuus! "If you knew how lonely my life has been/And how low I've felt for so long/If you knew how I wanted someone to come along/And change my world the way you've done/It feels like home/Feels like home to me/Feels like I'm on my way back/Where I come from". Newman kehaisee Lontoota ja säestävää BBC:n orkesteria: - Missään muussa maailman kaupungissa ei ole viittä hyvää orkesteria, ei missään. Yleisöä hän kehottaa tulemaan orkesterin muihinkin konsertteihin. - Tulkaa ja tuokaa lapsenne. On muitakin hyviä kuin minä, Beethoven, Brahms… A Few Words in Defence of Our Country on menettänyt hiukan ajankohtaisuuttaan, sillä sen Newman teki nopeasti jo ennen Harps and Angels -levyä ja levitti esityksen YouTubeenkin vastalauseena Obamaa edeltäneelle Bushin hallinnolle. Laulun ideana on vastata Newmanin usein saamaan kritiikkiin amerikkalaisten politiikasta. Ja huonoahan se on tainnut ollakin, varsinkin jos laulussa esiin pitää vetää Rooma ja Caligula sekä Espanjan inkvisitio, että saadaan Bushin hallinto näyttämään edes siedettävältä: "Now the leaders we have/While they're the worst that we've had/Are hardly the worst This poor world has seen/Take the Caesars for example/Within the first few of them/ They were sleeping with their sister/Stashing little boys in swimming pools/And burning down the city/And one of 'em, one of 'em/Appointed his own horse to be Consul of the Empire/That's like vice president or something/Wait a minute, that's not a very good example is it?/But wait, here's one/The Spanish Inquisition/It put people in a terrible position/I don't even like to think about it/Well sometimes I like to think about it." Ja lopuksi taas maestro kehuu soittajia. - Ei ole helppoa harjoitella 14-20 tuntia yksin huoneessaan ja harjautua taitavaksi siinä, mitä tekee - vähän niin kuin sala-ampujat. Viimeisinä kappaleina Lontoon konsertissa kuullaan taas tunnetuimpia, nerokkaimpia ja rakastetuimpia Newman-klassikoita. Sail Away on houkuttelevan kuuloinen seireenikutsu merelle ja ihanaan Amerikkaan - ainakin siihen asti, kun tajuaa laulun esittäjäksi orjakauppiaan, joka lastaa laivaansa afrikkalaisia: "In America you'll get food to eat/Won't have to run through the jungle/And scuff up your feet/You'll just sing about Jesus and drink wine all day/It's great to be an American/Ain't no lions or tigers/Ain't no mamba snake/Just the sweet watermelon and the buckwheat cake/ Ev'rybody is as happy as a man can be/Climb aboard, little wog/Sail away with me/Sail away/Sail away/We will cross the mighty ocean into Charleston Bay". I Think It's Going to Rain Today kuuluu itseoikeutetusti suureen amerikkalaiseen laulukirjaan. Ihanan kipeä laulu tiivistää pieneen tilaan sekä ihmisen yksinäisyyden että sen syyt: "Broken windows and empty hallways/A pale dead moon in the sky streaked with gray/ Human kindness is overflowing/And I think it's going to rain today/Scarecrows dressed in the latest styles/With frozen smiles to chase love away/Human kindness is overflowing/ And I think it's going to rain today/Lonely, lonely/Tin can at my feet/Think I'll kick it down the street/That's the way to treat a friend/Bright before me the signs implore me/Help the needy and show them the way/Human kindness is overflowing/And I think it's going to rain today." Live in London sisältää musiikin sekä dvd-levynä että cd:nä. Dvd-levyn lisämateriaalissa on St. Luke'sissa tehty kahdeksan minuutin haastattelu. - Minun on vaikea omistautua laulujen tekemiselle, en oikein halua kuunnella itseäni. No nyt muiden on helppo sanoa, ettemme mekään halua! Toivoisin, että olisin tehnyt kaksi kertaa enemmän laululevyjä, kun elokuvien soundtrackien suoraviivaista sankarimusiikkia, romanttista musiikkia on paljon helpompi tehdä, kertoo Newman. Hän vertaa laulujaan Simpsons-sarjaan, "niissä on ironiaa, jossa sanat eivät tarkoita aivan sitä, miltä ne kuulostavat". - Se ei ole popmusiikissa kovin tavallista. - Halusin tehdä jotain muuta kuin "I love you, you love me, you don't love me" -tyyppistä juttua. Popmusiikissa sanavarasto kun usein on aika pieni. Ei sieltä löydy semmoisia sanoja kuin "vestibule" tai "wiry" tai "insulation", Newman antaa esimerkkejä. - Minunkin sanavarastoni voi olla pieni, mutta niillä voidaan saada aikaan jotain mielenkiintoista. - Esimerkiksi A Few Things in Defence of Our Country: Onhan se nyt aika hassua, että republikaanien oikeistolaista politiikkaa ei löydy puoltamaan muu kuin vertaus Caligulaan! Tai kun Real Emotional Girliä luullaan rakkauslauluksi: siinähän mies kertoo kaverilleen intiimejä asioita tuntemastaan tytöstä. Ei se ole suora rakkauslaulu, eikä oodi herkkätuntoiselle naiselle. Lauluni Marie taas kertoo miehestä, joka on niin päissään, että saa sanotuksi mitä ajattelee, paljastaa Newman mestarilaulujensa saloja.