lauantai 20.7.2019 | 11:09
UUTINEN | KP24

Salaiset, sallitut hiekkarannat

Pe 1.6.2012 klo 06:16
Lohtajalla sijaitseva Vattajanniemi tarjoaa upeat retkeilypuitteet. Ohtakarin läheisyydessä sijaitsevat hiekkarannat ovat useimmille tuttuja, onhan maantien molemmin puolin sijoittuville hiekkarannoille vapaa pääsy eikä naapuria asuttavan puolustusvoimien harjoituksista tarvitse välittää. Ohtakarin rannoilla eivät luodit lentele. Harva kuitenkaan tietää, että hiekkarantaa olisi tarjolla paljon pidemmältikin, ainakin osan aikaa vuodesta. Vattajanniemen yhtenäisen hiekkarannan pituus on yli 12 kilometriä. Kyseessä on Suomen laajin hietikkoisia dyyniluontotyyppejä sisältävä Natura 2000-alue. Vattajanniemen pitkät hietikot ja matalat uimavedet ovat jääneet monelta kuitenkin kokematta. Tämä johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että Vattaja on maamme toinen puolustusvoimien valtakunnalliseen käyttöön tarkoitetuista ampuma- ja harjoitusalueista, ja pääsy upeille rannoille on evätty noin 200 päivänä vuodessa. Esimerkiksi vuonna 2012 puolustusvoimat harjoittelee Vattajan alueella noin 160 päivää. Muulloin kuin harjoitusten aikaan alueelle voi mennä tietyin ehdoin, käytössä ovat niin sanotut rajoitetut jokamiehenoikeudet. Tämä tarkoittaa, että alueella voi liikkua kävellen tai talvisaikaan hiihtäen, ei kuitenkaan moottoriajoneuvolla. Uiminen, onkiminen, pilkkiminen, veneily, melonta, marjastaminen ja sienestäminen on sallittua, jopa lyhytaikainen leiriytyminen. Turvallisuus kannattaa varmistaa aina alueelle mentäessä. Puolustusvoimien harjoitusajat ja ammuntojen aikataulut voi tarkistaa osoitteesta www.puolustusvoimat.fi. Ajankohtaiset tiedot käyvät ilmi myös Lohtajalla, Valtatie 8:n varrella sijaitsevan Kauppakylä Wihtorin pihan opastetaulusta sekä muista alueelle vievien teiden varsille pystytetyistä opastetauluista.