sunnuntai 24.3.2019 | 19:00
UUTINEN | KP24

Kotkan Ruusu jälleen Kokkolaan

To 26.7.2012 klo 15:17
Hyvät Hyssykät -yhtye solistinaan Jesse Kaikuranta ja Noora-Kaisa Salo-Peltokoski voittivat keskiviikkona Kotkan Ruusu -kiertopalkinnon parhaasta esityksestä Vuoden Merilaulukilpailussa Kotkassa. Yhtye esitti Heidi Maria Paalasen säveltämän ja Nina Erjossaaren sanoittaman kappaleen "Sinä olet meri ja minä olen saari" joka sijoittui kilpailussa kolmanneksi. Kilpailun voitti tamperelaisen Alma Sipilän sävellys ja sanoitus "Pilvet ovat valtameriä". Hyvät Hyssykät -yhtye sai kiitosta vahvasta tulkinnasta, musiikillisesta taidokkuudesta sekä esityksen nyansseista. Kilpailukokoonpanoon kuuluivat Jesse Kaikuranta, laulu, Noora-Kaisa Salo-Peltokoski, laulu, Heidi Maria Paalanen, piano ja laulu, Heidi Kumpula, viulu, Antti Paalanen, haitari. Heidi Maria Paalasen ja Nina Erjossaaren kappale "Sydänystävä on meri" voitti merilaulukilpailun vuonna 2010 jolloin Hyvät Hyssykät voittivat edelliskerran Kotkan Ruusu -palkinnon. Viime vuonna Paalasen ja Kari Haapalan yhteissävellys ja -sanoitus "Missä on mun Strömsö" sijoittui toiselle sijalle. Kilpailun parhaimmistosta 2010-2011 on julkaistu kokoelmalevy "Sydänystävä on meri", josta löytyvät edellä mainitut kappaleet Hyvien Hyssyköiden ja Jannika B:n tulkitsemina. Kappaleet ovat jatkaneet elämäänsä myös kilpailun jälkeen. Warner Music julkaisi alkuvuodesta Annika Eklundin albumin joka on nimetty "Missä on mun Strömsö" -kappaleen mukaan. Kappale lohkaistiin myös singleksi ja se viihtyi useita viikkoja Radio Suomen ja Paikallisradioiden soittolistojen kärkipäässä.