tiistai 21.5.2019 | 03:54
UUTINEN | KP24

Lassi Jaakkola eläkkeelle ensi kesänä – Keskipohjanmaa hakee päätoimittajaa

Ti 9.10.2012 klo 15:53
Keskipohjanmaa-lehden päätoimittaja vaihtuu, kun nykyinen päätoimittaja Lassi Jaakkola jää eläkkeelle ensi kesänä. Paikka tulee avoimeen hakuun viikon sisällä. Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n toimitusjohtaja Vesa Pihlajamaan mukaan valinta tehdään joulukuussa. Uusi päätoimittaja aloittaa työt kevään aikana. – Päätoimittaja vastaa Keskipohjanmaa-lehden sisällöstä ja sen kehittämisestä sekä konsernin lehtien toimituksellisesta yhteistyöstä. Hän vastaa journalistisesti myös KP24 verkkopalvelusta. Päätoimittajalta edellytetään yhteiskunnan laaja-alaista tuntemista ja kykyä verkostoitua niin omalla alueella kuin valtakunnallisestikin. Lassi Jaakkola on johtanut Keskipohjanmaan toimitusta syksystä 1990 lähtien. Keskipohjanmaa on Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj:n suurin lehti, jolla on päivittäin 71 000 lukijaa. Keskipohjanmaan toimituksessa työskentelee runsaat kolmekymmentä työntekijää.