keskiviikko 12.8.2020 | 09:02
Tilaa lehti
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
UUTINEN | KP24

Onni Suhonen ja Viipurin perintö

La 14.2.2004 klo 17:01
Tuomas Airola Rohkea nuorukainen Onni Suhonen pelasti arvokkaan jousisoitin-kokoelman Viipurista viime hetkellä, maaliskuun viimeisinä päivinä 1940. Kaupunki oli jo evakuoitu, vihollisen luodit sinkoilivat ja Stalinin urut lauloivat kaupungin itälaidoilla. Taitava ja nuori viuluniekka Onni Suhonen käytti kaikki käytössään olleet puhelahjansa taivutellessaan esikuntapäällikön luovuttamaan auton tehtailija Harri Wahlin soitinkokoelman siirtoon. Hän saikin kapteenin uskomaan asiansa oikeutukseen ja kapteeni luovutti henkilökohtaisessa käytössä olleen autonsa kuljettajineen vaarallisen soitinevakon suorittamiseen. Kapteeni sanoi vielä päätteeksi, että jos porua tulee, niin en ole sitten yllyttänyt. Tehtailija Wahlin asunnon kassaholvista pakattiin ripeästi kolmekymmentä soitinta autoon, joukossa muun muassa kuuluisa Stradivarius "Iiriläinen". Loput kaksikymmentä soitinta lienevät jääneet seuraaviksi vuosiksi puna-armeijan soittokunnan käyttöön. Wahl ei koskaan uskonut venäläisten tulevan Viipuriin asti. Erakon luonne Edellinen tarina on silloin tällöin vilahdellut tiedotusvälineissä, mutta kuka oikestaan oli Onni Suhonen? Kysymys on jäänyt lähinnä arvoitukseksi. Osasyynä on ollut se, ettei Suhonen juuri käyttänyt puhelahjojaan ennen kuin vasta tosipaikan tullen. Hän oli niin erakkoluonne, että vaihtoi kadun toiselle puolelle kun tuttuja tuli vastaan – ettei vain joutuisi seurustelemaan kenenkään kanssa. Kapellimestari Aarre Hemming kuvasi hänen elävän erakkona omassa kauneusmaailmassaan. Kiinnostukseni taiteilijaan heräsi, kun hänen nimensä oli vilahdellut monen merkittävän musiikkitulkin taustalla. Silti edes internet ei antanut hänen nimellään osviittaa, enempää kuin oppilaidensa taustahenkilönä. Yksi hänen tunnetuimmista oppilaistaan, Okko Kamu, kertoi Karajan-kilpailun voitettuaan oppineensa lähes kaiken opittavissa olevan Suhosen kvartettiluokalla. Juha Kangas vahvistaa, että tunneilla kollega Kamu kirjasi aina perusteellisesti Suhosen sanomiset vihkoonsa ja kertoo samaan hengenvetoon, että olisi kannattanut ehkä menetellä itse samalla tavoin. Mikä sitten oli tämä legendaarinen kvartetti-luokka, jolta lähti merkittävä osa erään sukupolven musiikkielämän eliittiä ? Kuuluisa luokka Nuorena lahjakkaana muusikon alkuna Onni opiskeli Viipurissa Boris Sirpon luokalla, ja jatkoi opintojaan Unkarissa professori Jenö Hubailla. Suoritettuaan diplomin hän jatkoi Pariisissa. Tästä päätellen Suhosen opinnot olivat enemmän kuin perinpohjaiset. Suurta solistia hänestä ei koskaan tullut. Tämä johtui ehkä siitä, että hän oli kokenut pian Ranskasta paluunsa jälkeen jonkinlaisen paleltumisesta johtuneen halvauksen. Sodan jälkeen Suhonen asettui Helsinkiin, jossa hän toimi jonkin aikaa muusikkona salonkiorkestereissa. Tämän jälkeen hänet nähtiin vuosikymmeniä Helsingin kaupunginorkesterin ensiviulistina, varsinaisen elämäntyönsä hän teki Sibelius-Akatemian viulunsoiton lehtorina. Uuden etsijä Karjalasta tulleen ei varmaankaan ollut helppo sijoittua pääkaupungin musiikkirintamaan. Matalan profiilin miehenä Suhonen tulikin tunnetuksi vasta oppilaidensa menestyksen kautta. Juha Kangas toteaa myös niinikään saaneensa oppinsa Suhosen kvartettiluokalla. Oppilaat kokoontuivat usein hänen kotiinsa Vänrikki Stoolin kadulle, josta lähtiessään Juha Kankaankin nuorena miehenä teki joskus mieli heittää viulu katuojaan. Pohjoisen junassa oli sitten aikaa keräillä itseään ja miettiä, mitä se ukko oli siellä tunnilla sanonutkaan. Juha Kankaan mukaan Suhosen ohjelmisto oli ällistyttävän laaja. Hän oli kyltymätön uuden ohjelmiston etsijä, joka loi jokaiselle oppilaalleen aina oman näköisen ohjelmiston tyyliin "tämähän voisi sopia sinulle". Mitään sen kummempaa mystiikkaa opetukseen ei sisältynyt. Opetus oli yksinkertaisesti perusteellisen johdonmukaista ja siinä käytettiin paljon aikaa hyvän ja jalon äänen luomiseen. Mestari piti erityisen tärkeänä kykyä soittaa puhuttelevasti ja löytää kustakin teoksesta tarina, joka piti kyetä kertomaan soittamalla. Suhonen painotti myös sitä, että tuli miettiä tarkkaan etukäteen, mitä ja miten halusi soittaa. Mikään pelkkä päämäärätön tuntikausien "veivaaminen" ei johtaisi mihinkään. Helpolla ei Suhosen opetuksesta siis selvinnyt kukaan. Hän nimittäin piti ensikonserttia ja Akatemian diplomia vasta lähtölaukauksena itsensä musiikilliselle kehittämiselle. Hän ei sortunut oppilaittensa turhanaikaiseen paapomiseen eikä luonut näille epärealistisia mielikuvia. Yllättävän moni Suhosen luokalta on päätynyt kapellimestariksi. Juha Kangas sanookin, etteivät viulunsoitto ja orkesterin johtaminen tai musiikin tekeminen lopulta juuri eroa toisistaan. Varsinainen mystikko Suhonen kuuluu olleen viulun trimmaajana. Hän sai viulun kuin viulun soimaan Guarnerin tapaan äänipinnaa ja tallaa siirtämällä. Olihan hän nuorena miehenä ollut paitsi toinen Wahlin kokoelman hankkijoista, myös kokoelman huoltaja, joka soitti viuluja päivittäin. Onni Suhonen kuoli vuonna 1987.