tiistai 21.5.2019 | 03:42
UUTINEN | KP24

Mehiläispaviljonki kyseenalaistaa

La 10.2.2007 klo 18:28
Maija-Liisa Mattila

Leena Krohn: Mehiläispaviljonki. Teos 2006. 197 s. Leena Krohn ei suotta ole yksi tärkeimmistä nykykirjailijoistamme. Krohnin luomat vaihtoehtotodellisuudet syväluotaavat ihmisen mieltä ja kokemamme maailman ulottuvuuksia kritisoiden samalla hienovaraisesti nykymaailmaa. Krohnin tuotanto on laaja ja hänet on palkittu muun muassa Finlandia- ja Topelius-palkinnoilla, Lukiolaisten nuori Aleksis Kivi -palkinnolla sekä neljällä Valtion kirjallisuuspalkinnolla. Krohnin teoksia on käännetty jo kymmenelle kielelle. Mehiläispaviljonki on Krohnin uusin teos, eikä sekään tuota pettymystä. Tunnelma on krohnmaisesti kotoisan vieras ja tarina oivaltava. Mehiläispaviljongin tapahtumat sijoittuvat vanhan rakennuksen, yhden kaupungin viimeisistä, ympärille. Siellä kohtaavat erilaiset yhdistykset, parvet, joita ovat muun muassa Vaihtuvien todellisuuksien kerho, Ei-inhimillisten henkilöiden seura, Palladistit, Hengittäjät ja Tieteellisen maailmankuvan uhrit. Vaihtuvilta todellisuuksilta ei kuitenkaan säily kukaan. Mehiläispaviljongin kertojaminä liittyy Vaihtuvien todellisuuksien kerhoon, vaikkei oikein itsekään ole varma miksi. Mehiläispaviljongissa hän tapaa toinen toistaan omalaatuisempia ihmisiä, joiden tarinat muodostavat episodimaisen romaanin.

Kertomuksista kenno

Juoni ei ole lineaarinen, vaan yksittäiset kertomukset muodostavat kokonaisuuden, joka pikkuhiljaa nivoutuu kennoksi. Tärkeitä yhdyshenkilöitä ovat kuuromykkä siivooja Lahja ja Ei-inhimillisten henkilöiden seuraan kuuluva tiedonantaja-druidi. ”Miten voi erottaa sattuman kohtalosta, Jumalan johdatuksen Saatanan metkuista, mielen ei-mielestä? On vain kolme vaihtoehtoa: 1) ei mitenkään, 2) elämä osoittaa eron, 3) saat itse valita.” Mehiläispaviljonki herättää kyseenalaistamaan ja pohtimaan todellisuutta. Se myös tarjoaa nautittavan lukukokemuksen, johon haluaa palata uudestaankin. Krohn ravistelee lukijaa omintakeisella tyylillään, jossa ajatukset parveilevat mehiläisten tapaan. Terävä mutta lämmin kritiikki kutoutuu satumaiseen tunnelmaan. Mehiläispaviljonki on tulevaisuutta ja nykyisyyttä, fantasiaa ja todellisuutta, riemua ja melankoliaa – kaikkea samanaikaisesti.