sunnuntai 24.3.2019 | 06:40
UUTINEN | KP24

Kun kuolema oikuilee

La 25.10.2008 klo 17:46
Hanna-Riina Aho

José Saramago: Oikukas kuolema. Alkuteos: As Intermitências da Morte, suom. Erkki Kirjalainen. Tammi, 2008, 244 s. José Saramagon teos Oikukas kuolema kertoo siitä, miten toimisimme, jos kuolema lakkaisi niittämästä. Tarina on oivallinen metafora aikamme ratkaisuista, siitä kuinka yhteiskunnassa etiikka ja oikeamielisyys ovat myytävissä, kunhan hinta on kohtuullinen. Eräänä uuden vuoden päivänä eräässä valtiossa kuolema ei enää toimi. Vakavistakin onnettomuuksista selvitään, kuolemansairaiden tila pysähtyy. Sairaalat täyttyvät ja vanhainkodeista ei poistuta. Aluksi se otetaan onnenpotkuna, kunnes tilanne tajutaan toivottomaksi. Erityisesti niiden kohdalla, joiden toivosi pääsevän tuskistaan ja joiden elämä ei enää kuoleman rajalla ole elämän arvoista, tila huolestuttaa. Erään rajakylän perheen ratkaisu antaa mallin muillekin, kuolevat viedään rajan taakse toiseen valtioon, jossa kuolema yhä korjaa satoaan. Kuoleman puuttuminen mullistaa myös taloutta. Hautausurakoitsijain leipä kapenee. Eettistä pohdintaa herättää toimintatapa, jolla kuolevista päästään eroon, mutta rajanylitys kuoleman takia ei ole naapurimaiden mieleen. Maphia pärjää parhaiten. Lopulta kuolema muuttaa toimintatapaansa. Se alkaa lähettää kirjeitä niille, joiden on kuoltava viikon päästä. Kuitenkin yksi kirje palautuu kerta toisensa jälkeen. Lopulta käy ilmi, että eräs sellisti onnistuu välttämään tuonen kutsua. Sellisti on säännön poikkeus. Saramagon teos on oivaa ironista kritiikkiä yhteiskuntaa kohtaan, jossa tehdään korjaavia toimenpiteitä milloin mitenkin. Syyt ovat usein taloudelliset, jonkin asia menee pieleen ja alkaa kierre suuntaan tai toiseen. Sitä sitten korjataan pienemmän pahan oikeutuksella. Kuitenkin kaikki on kaupan ja yksittäisen ihmisen kohtalo jää suurempien linjausten alle. Uhrattavaksi kelpaavat usein ne, joiden puolta pitäisi pitää. Saramago pukee metaforansa tarinaan, joka on hauska vaikka sen alla piileskelee paljon sanomaa. Saramagon teksti on samantyylistä kuin ranskalaisen uuden romaanin perinteen kirjoittajilla kuten Robbe-Grillet, Simon tai Sarraute. Keskeistä on henkilöiden ja heitä ympäröivän maailman kuvaaminen mahdollisimman suoraan, lähes tajunnan virran tasolla. Virkkeet ovat pitkiä. Analyysit ja kuvaukset teoista ja motiiveista jäävät lukijan tulkittaviksi. Saramago saa lukijan kuitenkin hymyilemään ja välillä jopa remahtavaan nauruun, kun tuonen toimet paljastavat sen luonteen herkät piirteet. José Saramago on portugalialinen kirjailija, joka on arvostettu niin kotimaassaan kuin muuallakin. Hän sai Nobelin palkinnon vuonna 1998. Hän on oman aikansa ihmiskohtaloiden kuvaaja. Hänen teoksiaan on suomennettu aiemminkin.