torstai 5.12.2019 | 22:42
Tilaa lehti
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
UUTINEN | KP24

Jan Forsströmin esikoinen on Silmäterä

La 24.8.2013 klo 06:00
Silmäterä (The Princess of Egypt). Ohjaus, käsikirjoitus ja leikkaus Jan Forsström. Kuvaus Päivi Kettunen. Musiikki Lau Nau. Pääosissa Emmi Parviainen, Luna Leinonen Botero, Ylva Ekblad, Mazdak Nassir, Bahram Peivastegan. 90 min. Tuotanto Making movies 2013. Sodankylän filmijuhlien ennakko 13.6. Ensi-ilta 20.9.2013. * * * * Hannu Björkbacka SODANKYLÄ Jo Sodankylässä Lapinsuun elokuvateatterissa maailmanensi-iltansa saanut Jan Forsströmin ensimmäinen pitkä ohjaustyö nimeltä Silmäterä on nyt tulossa elokuvateattereihin. Kokkolalaislähtöinen Jussi-voittaja Forsström on aiemmin ansioitunut omilla lyhytelokuvillaan ja tekemällä käsikirjoitukset niin JP Valkeapään Muukalaiseen (2008) kuin Zaida Bergrothin kehuttuihin filmeihin Skavabölen pojat (2009) ja Hyvä poika (2011). Esikoispitkä Silmäterä kertoo arkirealistisesti yksinhuoltajan mielen hajoamisesta elämän ristiriitaisten vaatimusten paineissa. Emmi Parviainen esittää lyhyen suhteen seurauksena lapsen saanutta nuorta Marjaa. Ensimmäiselle luokalle valmistautuvan tyttären, Julian, roolissa nähdään Luna Leinonen Botero. Iranilaista, lapsesta aiemmin tietämätöntä isää näyttelee Mazdak Nassir. Tärkeissä sivurooleissa Silmäterässä nähdään Ylva Ekblad naapurin rouvana, Bahram Peivastegan pizzerianomistajana - ja Eero Aho itsensäpaljastajana. Myös näillä henkilöillä on oma elämä ja taustatarinansa, jotka syvennetään tai luonnostellaan pikakuviksi roolin vaatimusten mukaisesti kokonaisuuden osasina. "Tämä Keaton taitaa olla koko show!", lukee väliteksti Sodankylän epävirallisen suojelupyhimyksen, Buster Keatonin elokuvassa Playhouse (1921). Lyhytfilmissä mykkäelokuvan suuri yksinäinen esittää itse joka ainoan roolin. "Ohjaus, käsikirjoitus ja leikkaus Jan Forsström" on sekin komea alkuteksti Silmäterässä. Pienimuotoinen uutuus vertautuu auteur-teoksena leikkisästi Orson Wellesin krediitteihin filmihistorian suurimmissa klassikoissa - tai Terrence Malickin ja Woody Allenin elokuvanluojanluomiin. Kuten edellä mainituilla (enemmän tai vähemmän), Silmäterän tapauksessa on kyseessä omatekemä käsityön taide. Filminluojan käsityö Maailmanluokan tähtiohjaajien tittelirohmuilu on viime vuosina käynyt hybrismäisesti myös lankeemuksen edellä. Forsströmin esikoispitkän kohdalla krediittien kasautuminen on laadun tae. Ensikertalaisen elokuvaajan Päivi Kettusen hienovireistä visualisointia - ja ensiluokkaista näyttelijätyötä - lukuun ottamatta Silmäterän tärkeimmät taiteelliset langat ovat Forsströmin käsissä. On täysi syy puhua Silmäterästä suomifilmin "auteur-elokuvana" ja Forsströmisä elokuvanluojana sanan puhtaimmassa merkityksessä. Silmäterä jatkaa tarinassaan myös Bergrothin elokuvista tuttua lapsuuden teemaa, lasten ja vanhempien keskinäisten suhteiden vuorovaikutusta. Käsikirjoitus Silmäterään sai alkunsa uutisesta. Forsström pitää kuitenkin huolen, ettei Silmäterästä tule yleispätevää sairauskertomusta tai opettavaista ongelmaelokuvaa. Sen ytimessä on hyvällä tapaa mysteeri, kysymys ja vetoomus katsojalle ja kanssaihmiselle. Emmi Parviaisen ja lapsinäyttelijä Luna Leinonen Boteron yhteispeli on verrattoman luontevaa ja vailla elokuvakliseitä. Heihin uskoo mahdollisina ihmisinä. Parviainen, Teatterikorkeakoulun oppilas, on Marjana herkkä ja häilyväinen, vahva ja läsnä yhtä aikaa. Näyttelijästä huokuu tuoreus ja kaiken kosiskelun välttäminen. Inhimillinen totuudellisuus Niin paljon kuin me vanhoja suosikkejamme - loireja, franzéneja, edelmanneja - rakastamme, ja niin paljon kuin tunnettujen näyttelijöiden painolasti voi tehdä myös elokuvan hyväksi, siunaa ja varjele suomifilmejä, jotka esittelevät meille uusia kasvoja ja tarjoavat mahdollisuuden nähdä avoimesti ja odotuksitta - niitä harvoja, jotka tarjoavat meille puhtaan kokemisen hetken. Yhtäläisen vaikutelman kameran unohtamisesta Forsström saa aikaan tarinan lapsen kohdalla. Parhaan Sodankylässä tänä kesänä näkemäni filmin, Haifaa Al-Mansourin ohjaaman saudiarabialaisen Wadjdan (2012) veroista lapsinäyttelijän ohjausta en uskonut tänä vuonna toista löytäväni. Silmäterässä Leinonen Botero ihastuttaa Juliana avoimella persoonallaan aivan Wadjdaa esittäneen Waad Mohammmedin tavoin. Forsström ohjaajana ja Kettunen kuvaajana tavoittavat nuoren amatöörin kaiken lahjakkuuden. Sivuuttaa ei voi leikkauksen merkitystä eikä Micke Nyströmin, Mika Niinimaan ja Svante Coleruksen äänityötä. Niiden ansiosta jopa pikku-Julian sulkeutuvan oven välistä kuultava lapsen ynähdyskin lisää muotokuvan inhimillistä vakuuttavuutta. Itsekin elokuvantekijänä tunnettu Mazdak Nassir on yllätysisänä tilanteen tasalla roolin avautuessa yllättäviinkin suuntiin. Filmin naisten tavoin Nassirissa on valkokankaalle sopivaa fotogeenisuutta. Ylva Ekbladin naapurilla on Marjan kanssa mieleenpainuva kohtaus YouTuben äärellä. (Naapurin sisäisen elämän avaamista enemmänkin jää sen perusteella odottamaan.) Kun keskeisimpiä hahmoja esittämässä on tuoreita kasvoja ja tunnetumpia näyttelijöitä vain sivurooleissa, Silmäterän realismi ei kärsi tv:stä tuttuuden painolastista. Ennalta arvaamaton kertomus herättää uteliaisuuden ja kutsuu mukaansa. Lapsen katse Vaikka Marjan vastukset käyvät ylivoimaisiksi, ei elokuvasta puutu lyhyitä onnenhetkiä, kuten äidin ja Julian yhteiset leikit, iltasadut ja tanssi. Sivuroolien painokkuudesta kertoo se, että mielen pohjalle erityisen kauniina jää Julian isän ja tämän nykyisen, raskaana olevan vaimon Leenan (Terhi Suorlahti) ymmärtävä ja kannustavan luottamuksellinen suhde. Aistin kohtauksessa jotain harvinaista, mitä suomifilmeistä on tähän saakka puuttunut, vaikka sitä ei sen harvinaisuuden vuoksi ole osannut ehkä kaivata. Forsströmin vaikuttavassa lyhytelokuvassa Vahtimestari (2010) mies linnoittautui yksinäisyyteensä. Hyvässä pojassa (2011) laiminlyödyn teini-ikäisen Ilmarin mieli särkyi riipaisevasti äidin puutteesta. Siinä vaiheessa, kun nuori yksinhuoltaja Silmäterässä tarttuu aseeseen, jäin miettimään, oliko meille katsojina kuitenkaan näytetty kaikki tarvittava äidin lopullisen nyrjähdyksen ymmärtämiseen. Rikastava mysteeri vai kerronnallinen puute? Makuasiat ja katsojan rytmi suhteessa valkokangasaikaan - tai useampi katsomiskerta - ratkaisevat, olisiko Silmäterän jännite voinut pysyä vieläkin tiukempana. Itselleni elokuva loppui kolme kertaa: ensin tielle Marjan ja Julian kanssa, sitten poliisiasemalle Marjan luo ja viimeisen kerran Julian vetoavaan lapsen katseeseen. Jälkiviisaana sitä viimeistä katsetta ei kyllä totisesti olisi halunnut menettää. Silmäterä onkin Jan Forsströmin käsikirjoittamista elokuvista toistaiseksi hallituin. Se on hyvä esimerkki näkymättömästä tyylistä ja päällekäyviä tehoja välttävän ohjauksen maltillisesti kehittyvästä voimasta. Lau Naun (Laura Naukkarinen) elokuvamusiikki täydentää hyvän kokonaisuuden.