keskiviikko 12.8.2020 | 11:38
Tilaa lehti
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
UUTINEN | KP24

Harri Tapper: Pitkäsuisten suku

La 28.9.2002 klo 18:26
Yrjö Kujala Harri Tapper: Pitkäsuisten suku, romaani. 330 s. Kansi Ilmari Hakala. Atena Kustannus Oy. Tutustumiseni Harri Tapperiin on tämän kirjan varassa, en siis osaa sanoa onko Pitkäsuisten suku hänen "ominta" kirjailijakuvaansa. "Tavanomaista" hänen tekstinsä ei ole. Se on sanallista leikittelyä ihmisistä, tapahtumista, asioista, kieliopillisesti oikeaa ja väärää. Mutta vääräkin on oikeaa silloin, kun kirjailija on ottanut sen tyylikeinokseen. Erikoista ja mielenkiintoista joka tapauksessa. Pitkäsuisten suku on tarina Köhlströmeistä, Björnvikeistä ja Tappereista, jotka aikoinaan muuttivat Pohjanmaan rannikkoseuduilta sisämaahan Saarijärvelle, vedenjakajan länsipuolelle. Miksi he olivat "pitkäsuisia", se ei allemerkitylle selvinnyt. Kuten Tapper-nimestä huomaa, kirjailija on käsitellyt myös omaa sukuhaaraansa. Suvut asettuvat uusille asuinsijoilleen jokien ja järvien rantamille, laaksoihin, kunnaille – joita nimitetään vuoriksi – metsien keskelle, viljelijöiksi, torppareiksi, mylläreiksi, räätäleiksi. Ajan eri vaiheissa he yhtyvät miehiksi ja vaimoiksi ja hurrius ja suomenkielisyys sekaantuvat toisiinsa. Suvut ovat totta, sen paljastavat kirjan lopussa olevat sukuluettelot. Nonparelleina etenevät tapahtumat voi käsittää faktoiksi niin kauan kunnes fiktiot sekoittavat pasmat. Haluaako kirjailija puhua symbolein, sitä en tiedä, mutta lukija ei mielellään ala pohtia mahdollisia vertailuja vaan ottaa asian kirjaimellisesti. Niinpä fantasiat menevät mystiikan piikkiin, vuosisatojen takaisiin kansansatuihin ja tarinoihin. Kun mies heitetään riippa kaulassaan virran vietäväksi ja nousee vedestä parin viikon kuluttua jatkamaan jokapäiväisiä toimiaan, niin fantasiaahan se on. Muitakin esimerkkejä "ihmeellisyyksistä" voisi siteerata. Mutta suvut etenevät koviakin kokien kohti tätä päivää. Tapahtumia Tapper käsittelee lyhyin luvuin, joita edellä kuvasin nonparelleiksi. Näin lukija ei ehdi pitkästyä ja välttyy tekstin junnaamiselta. Tämän kaltainen on Harri Tapperin tyyli: "Jää ei sula kevääksi. Rinne kukkii varpua. Hoksataan tuomen älykkyys. Sen runko ja oksat ovat tummia. Ne sulattavat ympärilleen onkalon ja paksusta jäästä ne puskevat. Ei jouda puu laiskotteluun. Tuomi tursuu kukkaa ja ne tuoksuvat täällä tuoreempina kuin missään. Pesty tuoksu on hyvä..." Vuosien saatossa olen kai nöyrtynyt, sillä Antti Hyryn aloittelun aikoihin en olisi moista tyyliä seurannut ensimmäistä sivua pidemmälle. Kirjassa esiintyvät paikannimet ovat dokumenttia niin Saarijärjeltä kuin rannikolta. Keski-Pohjanmaa on mukana ruotsalaisine ja suomalaisine seutuineen, joissa oli Saarijärvelle muuttaneiden sukujen juuria. Tietysti kirjailija kertoo näiltäkin tiimoilta erinäisiä tapauksia. Täytyy mainita eräs: Kruunupyyn apteekkaria hakivat ylälohtajalaiset apuun, kun nämä olivat tervanpoltossa tuhriutuneet tervaan ja takertuneet lehtiin, heiniin ja miehet työkaluihinkin. Apteekkari puhdisti asukkaat tärpätillä. "Vielä Kruunupyyn apteekkari vannotti miehiä, että kulkusianne ette saa tärpätillä pestä... Miehet kävivät uteliaiksi ja Lohtajalta kun olivat, he sivelivät tärpättiä palleihinsa. Nivusiin syttyi sellainen polte, että siltä pesemältä miesten oli hypättävä juoksemaan. Kuka pomppi itään, kuka etelään. Ne jotka sattuivat olemaan kivikkoa kohti, pistivät kivikolle. Ne jotka olivat merta kohti, ne pauhuja päin. Joku katosi niille teillensä. Useimmat palasivat, mutta eivät tällä viikolla, vasta ensi viikolla tulivat."