maanantai 19.8.2019 | 00:08
Tilaa lehti
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
UUTINEN | KP24

Talvivaara ei ole Fennovoimassa

Pe 28.2.2014 klo 15:42
Fennovoiman omistaja Voimaosakeyhtiö SF teki tänään 28. helmikuuta kokoontuneessa yhtiökokouksessaan lopullisen päätöksen osallistumisesta Fennovoiman ydinvoimalaitoksen rakentamiseen. Voimaosakeyhtiö SF sitoutuu omistamaan yli puolet Fennovoiman ydinvoimalasta. Voimaosakeyhtiö SF:n tavoitteena on seuraavaksi kasvattaa suomalaisten yhtiöiden osuus Fennovoimassa nyt varmistuneesta 50,2 prosentista mahdollisimman lähelle 66 prosenttia. Neuvottelut uusien mahdollisten omistajien kanssa ovat käynnissä, ja ne saatetaan päätökseen kesäkuun loppuun mennessä. Nykyisten omistajien lopulliset omistusosuudet Voimaosakeyhtiö SF:stä tarkentuvat samassa aikataulussa. Aiemmin mukana ollut ja talousvaikeuksien kansa taisteleva Talvivaaran kaivosyhtiö ei ole osallistujalistalla. Siellä ei ole myöskään Finnfoam, nykyinen 4Capes Oy. Molemmat olivat mukana vielä marraskuussa ja Talvivaara sekä Majakka Voima Oy -kokoonpanossa että Katternö Kärnkraftissa. 4Capes Oy Majakka Voima Oy:ssä. Seuraavat yhtiöt ovat vahvistaneet Voimaosakeyhtiö SF:lle sitoumuksensa Fennovoiman ydinvoimalaitoshankkeeseen osallistumisesta: Alajärven Sähkö Oy, Haminan Energia Oy, Haukiputaan Sähköosuuskunta, Oy Herrfors Ab, Imatran Seudun Sähkö Oy, Jylhän Sähköosuuskunta, Keminmaan Energia Oy, Keravan Energia Oy, Keskusosuuskunta Oulun Seudun Sähkö, Kestra Kiinteistöpalvelut Oy, Koillis-Satakunnan Sähkö Oy, Kokemäen Sähkö Oy, Kruunupyyn Sähkölaitos, KSS Energia Oy, Kuoreveden Sähkö Oy, Köyliön-Säkylän Sähkö Oy, Lahti Energia Oy, Lammaisten Energia Oy, Lehtimäen Sähkö Oy, Myllyn Paras Oy, Mäntsälän Sähkö Oy, Naantalin Energia Oy, Nurmijärven Sähkö Oy, Outokumpu Oyj, Paneliankosken Voima Oy, Parikkalan Valo Oy, Pietarsaaren Energialaitos, Porvoon Energia Oy, Raahen Energia Oy, Rantakairan Sähkö Oy, Rauman Energia Oy, Rautaruukki Oyj, Sallila Energia Oy, Seinäjoen Energia Oy, Tornion Energia Oy, Oy Turku Energia Ab, Uudenkaarlepyyn Voimalaitos Oy, Valio Oy, Valkeakosken Energia Oy, Vantaan Energia Oy, Vatajankosken Sähkö Oy, Vetelin Sähkölaitos Oy, VSV-Energiapalvelu Oy ja Ääneseudun Energia Oy. Edellä mainituista Outokumpu ilmoitti torstaina 20.2. korottavansa hieman osuuttaan eli 10 prosentista 12,5:een. Näin ollen 44 Voimaosakeyhtiö SF:n omistajaa ovat mukana suunnitelmissa, joiden tarkoituksena on rakentaa Pyhäjoen Hanhikivelle ydinvoimalaa. Seuraavassa vaiheessa toteutetaan joulukuussa 2013 sovittu osakekauppa, jossa 34 prosentin osuus Fennovoimasta myydään venäläiselle osapuolelle Rosatomille. Maaliskuun puolivälissä kokoontuva Fennovoiman yhtiökokous vahvistaa koko voimalaitosinvestoinnin.