tiistai 21.5.2019 | 03:30
UUTINEN | KP24

KF10 valmis uuteen kauteen

Ti 18.3.2014 klo 07:30
2011 seitsemäs, 2012 viides ja 2013 kuudes sija. KF10 on profiloitunut Naisten Liigan keskikastin joukkueeksi. Puolentoista viikon kuluttua KF10 avaa liigakauden ONS:n vieraana Oulussa. Sitä ennen KF10 kohtaa sunnuntaina Cupissa Pallokissat kotikentällä. Pelaajia on viime kauden päätteeksi tullut ja mennyt. Myös valmennus meni uusiksi. Tällä hetkellä pelaajasopimuksia on kahdeksantoista. Siitä aloituskokoonpanosta, joka lokakuussa päätti edelliskauden on vain kaksi jäljellä, Janni Laakso ja Tanja Nousiainen. – Melkein kaikki on uutta. Meillä on haastava vuosi edessä, mutta ei pelota. Yhtenäinen porukka, jossa uskalletaan ja saa sanoa mielipiteensä. Lähdetään voittamaan jokaista peliä, toteaa KF10:n tuore kapteeni Riikka Ketoja. 19-vuotiaalle Ketojalle jäi viime kaudesta paljon hampaankoloon. Eturistisidevamma päätti kauden ennenkuin se oli kunnolla päässyt alkuun. – Nyt tuntuu hyvältä. Ensin takaisin pelikuntoon ja auttaa joukkuetta menestymään. Tietenkin myös maajoukkue edelleen kiinnostaa, Vaasassa personaltraineriksi opiskeleva Ketoja kertoo. – Loukkaantumiset ovat rassanneet ja liiga-avaus ehkä liian aikaisin. Sandellit Ebba ja Heddi sekä Laura Wentjärvi eivät ehdi kuntoutua. Valitettavasti myös pari tärkeää harjoitusottelua on peruuntunut ja alla on vain kaksi ottelua. Voitimme Cupissa SeMin 5-1 ja ONS:n 2-1, jonka kohtaamme liiga-avauksessa, toteaa useamman vuoden tauon jälkeen valmennushommiin palannut Risto Willman. – Edellisestä rupeamasta on viitisen vuotta, kun KPV:n lipun alla noustiin liigaan. – Kapea ja nuori ryhmä, mutta edellisvuosiin verrattuna kokkolalaisempi. Harjoituksissa on ollut tekemisen meininkiä. Voittamaan lähdetään jokaista ottelua ja tosiasiahan on, että 0-0:sta aina lähdetään, hän toteaa. Joukkueen ainoa ulkomaalaispelaaja on 22-vuotias Megan Lindsay. Sympaattinen amerikkalaiskärki on toistamiseen Euroopassa. – Pelasin puoli kautta Islannissa. Kokkolassa on oltu jo kuukausi ja olen viihtynyt. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta ja Kokkolaan olen sopeutunut hyvin, Lindsay kehuu. – Joukkueemme on nuori ja kehityskelpoinen. Valmentaja on vaativa, mutta todella hyvä. Pelasin Islannin parhaassa joukkueessa. Peli oli siellä nopeampaa, mutta kovin suoraviivaista. Pidän KF10:n pelityylistä enemmän. Manageri Peter Haldinin mukaan KF10 saattaa maaliskuun aikana vahvistua parilla ulkomaanavulla ja kokeneella vaasalaisella. – Olemme yhteyksissä tasokkaaseen amerikkalaispelaajaan, joka on luvannut loppuviikosta ilmoittaa ottaako tarjouksen vastaan. Loppukuusta tulee näytille espanjatar. Maarit Vitikka pelaa Futsalia Sportin paidassa, mutta kausi alkaa olla paketissa ja tulee Kokkolaan, lupailee Haldin. Joukkue: Linda Säätelä (mv.), kenttäpelaajat: Alisa Jaakonaho (GBK), Ebba Sandell, Emmi Niskakangas, Hedvig Sandell (GBK), Janni Laakso, Jonna Koivisto, Kaisa Kotka, Laura Biskop (GBK), Laura Wentjärvi (GBK), Maija Tapaninen (GBK), Megan Lindsay (USA), Olga Ahtinen (GBK), Oona Ahtinen (GBK), Riikka Ketoja, Sofia Matikainen (FC YPA), Veera Vääräkoski (FC YPA), Viktoria Byskata.