keskiviikko 16.6.2021 | 17:36
Tilaa lehti
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
UUTINEN | KP24

Mahdottomasta totta Suomenlinnassa

Pe 20.6.2014 klo 06:00
Jussi Kareinen HELSINKI Suomenlinnan kesäteatteri: Carroll - Kukkonen: Liisa Ihmemaassa – Tyttö joka aikaan putosi. Ohjaus ja dramatisointi: Juha Kukkonen. Ensi-ilta: 18.6.

Hyvän Omantunnon linnake Suomenlinnassa on hienoimpia kesäteatteritiloja Suomessa. Linnakkeen paksujen muurien sisälle rakennettu ihmeellisen intiimi tila on kuin luotu fantasiaseikkailuille tai vahvasti karrikoiduille klassikkokomedioille. Molempia siellä on nähty sen reilun neljänkymmenen vuoden aikana, mitä tilassa on teatteria tehty. Esitysten tuotannoista on vastannut pääosin helsinkiläinen Ryhmäteatteri, ja sen ikimuistettavimpiin esityksiin kuuluu Taru Sormusten Herrasta -esitys jonka massiivisessa kuusi tuntisessa (!) esityksessä näyttelivät teatterin niin sanottu kultainen sukupolvi. Tilan mahdollisuuksia hyödyntää mainiosti myös tämän kesän klassikkosovitus Liisa Ihmemaassa, joka käsiohjelmassa on saanut lisäkaneetin – Tyttö joka putosi aikaan. Liekö ohjaaja-sovittaja Juha Kukkonen tällä viittaa ihmisen loputtoman kilpailuun ajan ja sen riittämättömyyden kanssa, vai onko kyse vain alkuperäistarinaan kuuluvasta kielipelistä. Joka tapauksessa lopputuloksena on varsin kiinnostava koko perheen satu, joka kommentoi vahvasti myös tämän päivän todellisuutta. Viittaukset ilmastonmuutokseen ja sen mukanaan tuomiin haasteisiin on istutettu alkuperäistarinaan luontevasti. Esityksen sanoma on myös hyvällä tavalla vilpitön käsitellessään oman minän etsimistä ja rohkeutta olla haavoittuva ja pyytää apua kun siihen on tarve. Liisa Ihmemaassa vannoo myös omien unelmien ja niiden tavoittelun perään. Yksi unelma ja kenties esityksen keskeisin viesti on, että ihmisiltä löytyisi yhteinen tahto elää säällisesti ja luontoa kunnioittaen yhteisellä maapallollamme. Janne Siltavuoren lavastusta hallitsee näyttämön keskelle rakennettu jättimäinen kellopeli tai höyrykone, jonka isot hammasrattaat pyörivät esityksen aikana ja tuovat muuten staattiseen tilaan liikkeen tuntua. Ohjaaja Kukkonen myös hyödyntää tämän massiivisen elementin mahdollisuuksia taiten tarinan kuljetuksissa. Tarinassa muun muassa pudotaan näyttämön keskellä olevaan kanin koloon, ja pudotus jatkuu yllättäen näyttämötilan katonrajasta olevasta mustasta kangasboksista huimaa vauhtia alaspäin. Esitys hyödyntää muutenkin sirkuksen mahdollisuuksia sortumatta kuitenkaan akrobatianäytökseksi. Tarinan keskiössä on koko ajan Liisan matka Ihmemaassa. Esityksen tekninen toteutus on kaikkinensa erittäin kunnianhimoista ja työryhmälle täytyy nostaa hattua, että kaikki saatiin toimimaan ensi-illassa moitteettomasti, vaikka harjoitusaika kesäteatterituotannoissa on tunnetusti lyhyt. Liisa Ihmemaassa -näytelmän suurimmat ongelmat ovat näyttelijäntyössä. Siinä kiireen tuntu ja ajan riittämättömyys valitettavasti tuntuu. Vain pääroolin esittäjällä Anna-Riikka Rajasella on rooli vahvasti hallussa ja näyttämöllinen preesens aivan huikeaa luokkaa. Myös Liisan mukana kulkevat Irvikissa, kaustislaislähtöinen Mikko Penttilä, ja Ruskea Rusakko, Juha Pulli, ovat karaktääreinä riittävän tyypiteltyjä ja siksi kiinnostavia. Ihmettelen myös sitä miksi kahteen suuntaan avautuvalle katsomolle ei jaeta suuntia riittävästi? Ainakin minulta ja monelta muulta oikeanpuoleisessa katsomossa istuneelta meni useampikin mehukas repliikki ohi, koska näyttelijät olivat asemoituneet vain toisen katsomon suuntaan. Tuomas Nevanlinnan ja Juha Kukkosen suomennos on kielen leikittelevyydessään kertakaikkisen hupaisaa. Nyt tästä nautinnosta jää puolet kokematta, koska replikointi on epätarkkaa. Hyvän Omantunnon linnake on ulkoilmanäyttämö ja kuuluvuuden kanssa tulee olla tarkkana. Nyt repliikit katoavat ja sekoittuvat aivan liian paljon näyttämön ulkopuolella ruokaa kirkuvien lokkien huudon sekaan. Puutteineenkin Liisa Ihmemaassa on kiinnostava ja kunnianhimoinen esitys. Se on koko perheen teatteria, jota Suomessa tehdään aivan liian vähän. Esityksen käsiohjelmassa kysytään: ”Kuinka moneen mahdottomaan asiaan sinä uskot?”, ja pyydetään jatkamaan listaa jo lueteltujen mahdottomuuksien jatkoksi. Oma lisäykseni olkoon: ”Teatteri voi olla muutoksen väline.”