keskiviikko 19.1.2022 | 05:38
Tilaa lehti
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
UUTINEN | KP24

Reisjärven pesäpallotyttöjen pelinjohtaja: "Olemme surullisia, että näin kävi"

To 31.7.2014 klo 12:12
Reisjärven Pilkkeen pesäpallotyttöjen joukkue on jouduttu poistamaan Seinäjoella parhaillaan järjestettävältä C-junioreiden valtakunnalliselta pesäpalloleiriltä. Syynä on leirisääntöjen rikkominen. – Joukkue poistettiin kurinpidollisista syistä, sanoo leirin johtaja Tommi Yli-Kortesniemi. Hän tarkentaa, että suuri osa alle 16-vuotiaiden tyttöjen joukkueesta oli nauttinut alkoholia. – Mitään pahempaa ei sattunut, mutta koska niin iso joukkueesta oli tekemisissä alkoholin kanssa, emme voineet tehdä muuta kuin poistaa joukkueen leiriltä. Meillä on ehdottomat säännöt tällaisia tapauksia koskien. Joukkueen poistaminen leiriltä on äärimmäisen harvinaista. Pilkeen C-tyttöjoukkueen pelinjohtaja Kalevi Ojala on hyvin harmissaan tapahtuneesta, mutta korostaa, että tytöt eivät olleet humalassa. Tyttöjen kertoman mukaan alkoholi oli hankittu ulkopuolisen henkilön avustuksella. – Olemme surullisia, emme vihaisia, mutta surullisia, että näin kävi, Ojala sanoo. Leiri alkoi sunnuntaina ja päättyy tänään perjantaina.