sunnuntai 22.9.2019 | 15:27
Tilaa lehti
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
UUTINEN | KP24

<b>Sijoitusilta naisille Kruununvoudintalolla</b>

Ma 19.10.2015 klo 08:00
Helsinkiläisellä sijoittajalla Marja-Leena Haapasella on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus osakesäästämisestä ja hän haluaa innostaa naisia mukaan tuottavaan harrastukseen. 21. lokakuuta hän kertoo Kruununvoudintalolla piensijoittajan omakohtaisia kokemuksia ja vinkkejä.

– Osakesäästämisestä on tullut minulle ihan intohimo. Tilaisuudessa kerron miten olen onnistunut ja kerron myös epäonnistumisista, niitäkään ei pidä pelätä. Luvassa on viihteellinen informaatio-ilta. Aiemmissa naisten sijoittajailloissa on ollut niin hauskaa, että olen saanut hätistellä väkeä kotiin, Haapanen kertoo naurahtaen.

Haapanen jättäytyi pois työelämästä kolme vuotta ennen eläkeikää, sillä hän oli hankkinut itselleen osakesalkun, joka salli entisen elintason ilman palkkatöitäkin. Sijoittajana hän on itseoppinut.

– Naiset ovat usein arkoja sijoittamaan ja jättävät sen aviomiehen tai jonkun muun ”viisaamman” hoidettavaksi. Kuitenkin kun osakesijoittamiseen perehtyy, huomaa, että omassa ajattelussa onkin järkeä ihan roppakaupalla. Kokemuksen myötä näkemystä ja taitoa karttuu lisää ja sekin on hienoa pääomaa, ihan kirjaimellisestikin, Haapanen kertoo.

– Tukea ja kannustusta osakesijoittamiseen saa Facebookissa, sijoittajanaisten sparrausboxissa.

Haapanen ostaisi nyt hyviä osingonmaksajia, esimerkiksi Nordeaa, Sampoa ja UPM-Kymmeneä.

– Näiden kohdalla tuskin epäonnistuu. Vaikka viimeisimmässä metsäriskiä on puitu paljon, taitaa se olla jo ladattuna kurssiin. Sitä paitsi UPM on käänneyhtiö, on siirtynyt ja siirtyy voimakkaasti uusille toimialoille bio-kemikaaleihin, energiaan, komposiitteihin ja mitä niitä nyt onkaan. Vähän hämmästelen, ettei tätä hyvää osta ja pidä -osingonmaksajaa sen kummemmin otsikoissa hehkutella.

– Välttäisin Outokumpua, YIT:tä ja Sanomaa, joskin kahta jälkimmäistä kannattaa seurata. Molemmat hyviä osingonmaksajia, kunhan pääsevät takaisin hyvään tulosvauhtiin.

Haapanen tekee yhteistyötä Osakesäästäjien Keskusliiton kanssa ja tilaisuudessa on mukana myös paikallisyhdistys, Kokkolan Arvopaperisäästäjät. Eila Mäki-Asiala kertoo yhdistyksen ajankohtaiset asiat ja tapahtumat.

Tapahtuman sponsorina on Kokkolan OP.

Maria Store