sunnuntai 25.8.2019 | 11:25
Tilaa lehti
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
UUTINEN | KP24

Kannus menettää Luken toimipaikan – henkilöstö siirtyy Kokkolaan

Ti 20.10.2015 klo 13:06
Kannus menettää Luonnonvarakeskuksen (Luke) toimipaikan. Kannuksen toimipaikan henkilöstö muodostuu kahdeksasta tutkijasta ja 15 muusta henkilöstä. Toiminta siirtyy Kokkolan yliopistokeskuksen kampukselle. Myös Vaasan toimipaikka lakkautetaan. Sen neljä työntekijää siirtyvät myös Kokkolan yliopistokeskuksen kampukselle. Luonnonvarakeskuksen toimipaikkaverkoston uudistamissuunnitelman mukaan Luke luopuu 11 toimipaikastaan vuoteen 2018 mennessä. Lakkautettavissa toimipaikoissa työskenteleville tarjotaan mahdollisuutta siirtyä toimintojen mukana Luken muihin toimipaikkoihin. Toimipaikkaverkoston karsimisen taustalla on sopeutuminen Luken budjettirahoituksen noin 25 prosentin leikkaukseen vuosina 2014–2017. Luken toimipaikkaverkoston uudistamissuunnitelma on käsitelty maa- ja metsätalousministeriössä, ja se käsitellään 27.10. alueellistamisen koordinaatioryhmässä. Päätökset toimipaikkojen lakkauttamisesta tullaan tekemään alueellistamisen koordinaatioryhmän käsittelyn jälkeen. Keskustan keskipohjalaiskansanedustajien Tuomo Puumalan ja Mika Lintilän mielestä on erittäin harmittavaa, että Kannus menettää Luonnonvarakeskuksen (Luke) toimipaikkansa. – Se on surullinen asia, eikä sitä voi mitenkään kiistää. On kuitenkin huomattava, että lukuisilla muilla alueilla toimipisteet lakkautetaan ilman korvaavaa toimintaa. – Keski-Pohjanmaalla näin ei onneksi käynyt. Uskomme osaavan ja upean henkilöstön Kannuksesta työllistyvän Kokkolan uuteen toimipisteeseen. Kokkola nostettiin seitsemän strategisen toimipisteen joukkoon Luken uudelleenorganisoitumisessa. Huomionarvoista on myös se, että Keski-Pohjanmaalle perustettava biotalouden keskittymä on ainoa uusi toimipiste koko maassa. – Uuteen strategiseen toimipaikkaan siirtynee henkilöstöä myös Vaasasta. Valinta strategiseksi toimipaikaksi tarkoittaa sitä, että alueelle myös panostetaan tulevaisuudessa.