tiistai 16.7.2019 | 19:11
UUTINEN | KP24

Kälviän tulipalon uhreille kertyi tuhansia euroa – nopea ja runsas apu yllätti iloisesti

La 26.5.2018 klo 14:20

Katariina Poranen

Kälviän murheellisesta rivitalopalosta on kulunut nyt kuukausi, ja nettiin perustettu rahakeräys on päättynyt. Kälviän seurakunta ja Kälviän helluntaiseurakunta avasivat Kotimaanapu.fi-sivustolle lahjoitustilin, johon kuka tahansa sai lahjoittaa rahaa tulipalon uhreille.

Keräyssumma nousi lopulta 5942 euroon. Kälviän seurakunnan diakoniatyöntekijä Leena Jämsä pitää tulosta erittäin hyvänä.

– Rahat on tarkoitus jakaa palon uhreille ensi viikolla.

Todennäköisesti pakastimesta syttynyt tulipalo tuhosi Kälviällä kahdeksan kotia. Rahan lisäksi uhreille kerättiin tavaralahjoituksia, jotta he pääsisivät elämään mahdollisimman pian ihan tavallista arkea.

Lopulta tavaralahjoituksia kertyi niin paljon, että osa niistä vietiin myös muille diakonian asiakkaille. Osa myytiin kirpputorilla ja tuotto ohjattiin palon uhreille.

– Kaikki tavara saatiin eteenpäin. Se oli täysi yllätys, että apua tulee niin paljon ja niin nopeasti. Nyt toivomme, että kaikki saavat hyvän uuden kodin ja pääsevät aloittamaan elämää uudessa paikassa, Jämsä sanoo.

Kälviän seurakuntaan voi ottaa yhteyttä, jos haluaa vielä lahjoittaa uhreille rahaa.

#