Paikallisuutiset
Äidin poika ja pojan äiti – Kun Outi Kangas lähtee Kaustiselta Helsinkiin, Arttu järjestää kaiken valmiiksi
Kaustislaislähtöinen Arttu Kangas tanssi kolmivuotiaasta. Outi Kangas vei vanhimmat lapsensa Kalliolle tanhuharjoituksiin aivan pienestä eikä heitä koskaan tarvinnut patistaa treeneihin.
Outi Kangas
Olemme paluumuuttajia. Itse olen syntynyt Kotkassa ja opiskellut Helsingissä, mutta vuonna 1979 muutimme Kaustiselle Timon (puoliso Timo Kangas) synnyinkotiin. Meitä paluumuuttajia oli muitakin. Penttilät, Ossi ja Pirjo, palasivat synnyinseudulleen, ja meitä ennen Kaustiselle oli muuttanut Mauno Järvelä.
Laura syntyi samana vuonna kun muutimme ja Arttu kaksi vuotta myöhemmin. Vuonna 1988 syntyi Tuure.
Penttilöiden Sampo ja Senni ovat Lauran ja Artun kanssa samaa ikäluokkaa. Pirjo ja Ossi perustivat Nuorisoseuran Ottoset-kansantanssiryhmän, ja Laura aloitti viisivuotiaana siinä ryhmässä, Arttu kolmivuotiaana Häkkyröissä, jossa tanssi aikuisikään saakka.
Minulla on Laurasta ja Artusta ihana kuva kun he ovat ihan pieniä, ja heillä on kansallispuvut päällä. Molemmat tykkäsivät tanssia ja Laura opetti vielä nuorisoseurassa nuorempia ryhmiä. Tuurekin tanssi, mutta häntä kiinnosti enemmän urheilu ja jalkapallo.
Arttu on ollut liikkuvainen ihan pienestä pitäen. Hän oli ja on edelleen sosiaalinen ja kiltti.
Tanssitreeneihin häntä ei koskaan tarvinnut patistaa, mutta käyrätorviharjoituksiin kyllä.
Arttu oli taitava tanssija. Poikien oli tuohon aikaan helppo harrastaa kansantanssia, sillä heitä oli ryhmissä suunnilleen yhtä paljon kuin tyttöjä. Kalliolta he saivat myös hyviä ystäviä.
En muista, että Arttua olisi koskaan kiusattu. Hän on aika vahva persoona.
Laura ja Arttu olivat erilaiset. Kun he lähtivät esiintymismatkoille, Lauran huoneessa oli vaatteita heitelty ympäriinsä, ja hän jätti jälkeensä kaaoksen. Sen sijaan Arttu oli viikannut vaatteensa huolellisesti ja pakannut laukkuunsa siten, että sen kun ottaa ja pitää. Huone oli siisti.
Koulunkäynti ei innostanut poikaa, lukuaineista tuli heikkoja arvosanoja, joten Arttu jatkoi peruskoulun jälkeen kymppiluokalle. Numerot eivät nousseet, mutta oli aikaa ajatella, mihin jatkaisi opiskelemaan.
Kun Arttu ilmoitti lähtevänsä Turkuun konservatorion tanssilinjalle, niin se oli meille vanhemmille aivan kauheaa. Arttuhan täytti vasta seitsemäntoista! Tilanteeseen vaikutti myös se, että Laurakin muutti ensin Tampereelle opiskelemaan ja jatkoi sieltä myöhemmin Vilnaan. Tämä oli varmasti raskasta aikaa kuopuksellekin, kun molemmat sisarukset lähtivät samana syksynä.
Onneksi Turussa opiskelivat jo Ottosissa tanssineet Samuli Nordberg ja Osku Haavisto. Kansantanssijat olivat eräällä tavalla kuin yhtä perhettä. Arttua vanhemmat Osku ja Samuli pitivät pojasta huolta. Lisäksi Laurakin oli aika lähellä, kun hän asui Tampereella.
Arttu tuli lähes joka viikonloppu kotiin Kaustiselle ja tanssi edelleen Häkkyröissä. Se tietysti helpotti meidän vanhempien huolta. Opiskeluaikana Arttu kertoi ihastuneensa poikaan. Kun keskustelimme asiasta sanoin, että kulta pieni, arvasin ja olet edelleen yhtä rakas.
Jo opiskeluaikana meidän ystäväpiirissämme oli erilaisia ihmisiä. Myös synnyinkotini oli tasa-arvoinen ja humaani. Isän periaate oli, että ihmisen on oltava oikeudenmukainen. Ennen kuolemaansa äitini vielä sanoi, että ihanaa kun Artulla on kumppani. Hänen ei tarvitse olla yksin.
Kun kerroin Pirjolle (Palosaari-Penttilä) Artun homoudesta, hän vastasi tienneensä sen aina. Ei ollut ottanut asiaa puheeksi, koska ei kokenut mitään tarvetta moiseen. Mutta kaikki eivät ole Pirjon kaltaisia. Minulle tultiin sanomaan, kuinka voin sietää tällaista Artulta. Vastasin kyselijälle, että mieti, miten kohtaisit tällaisessa tilanneessa oman lapsesi. Viikon kuluttua kyselijä oli tullut toisiin ajatuksiin.
Nykyään Arttu ja Tuure asuvat Helsingissä ja Laura Oulussa. Kaikki lapset ovat yhtä rakkaita ja meille saa aina tulla. Juhannuksenakin täällä oli parikymmentä ihmistä. Laura on naimisissa ja hänellä on lapsia. Myös Artulla on elämänkumppani. Sanonkin, että minulla on kaksi hienoa vävypoikaa.
Kun Arttu oli korona-aikaan työttömänä, hän asui paljon myös täällä Kaustisella ja auttoi meitä eläkeläisiä monin tavoin muun muassa uuden tekniikan kanssa.
Talvitien Ritva on osa meidän perhettä, hän oli aikanaan meillä paljon lapsenvahtina. Kun lähdemme Ritvan kanssa Helsinkiin, Arttu järjestää meille kaiken valmiiksi. Meillä on todella hauskaa yhdessä. Jos Ritva menee yksin, Arttu on häntä vastassa ja huolehtii.
Arttu Kangas
Meidän perheessä minä soittelen äidille ja Laura soittelee isälle.
En osaa sanoa, miksi näin on. Ehkä yksi syy on siinä, että isä ja Laura ovat molemmat ammattimuusikoita ja he soittavat jousisoittimia. Varmaan tämä on yhteinen puheenaihe ja yhdistää heitä.
Minäkin kokeilin lapsena pianoa ja viulua, mutta ne eivät napanneet. Äiti toimi opettajana Kaustisen musiikkilukiossa ja hänen instrumenttinsa oli piano.
Eivät vanhemmat kuitenkaan yrittäneet kääntää päätäni. Varmasti he näkivät, ettei harjoittelu onnistunut eikä siihen voi lasta pakottaa. Sen sijaan läksyt he patistelivat tekemään. Ensin piti hoitaa koulun jälkeen läksyt ja vasta sen jälkeen sai lähteä kavereiden kanssa.
Lopulta instrumentiksi valikoitui käyrätorvi. Halusin soittaa sitä, koska kukaan muu Kaustisella ei niin tehnyt. Käyrätorvi on myös haastava soitin. Kävin kerran viikossa Kokkolassa Asta Pappisen soittotunnilla.
Vaikka pidin soittimesta, niin harjoituksista olisin laistanut ilman vanhempiani. Soitin seitsemän vuotta eli siihen saakka, että minun piti valita tanssin ja käyrätorven välillä. Valitsin tanssin.
Olin kolmivuotias kun äiti vei minut mukaan nuorisoseuran kansantanssitoimintaan. Kalliolle minua ei koskaan ole tarvinnut potkia, vaan lähdin harjoituksiin aina yhtä mielelläni. Olin myös parina kesänä kesätöissä nuorisoseuralla. Valmisteltiin festivaaleja, harjoiteltiin esityksiä, siivottiin paikkoja ja sen sellaista.
Siellä oli yhteisö, jossa jokainen sai olla juuri sellainen kuin oli.
Olemme Lauran kanssa erilaisia. Laura oli esiintymismatkoilla boheemi ja minä siisti. Useamman kerran silitin reissussa myös Lauran paidat ja mekot. Joskus se ärsytti ja joskus nauratti.
Penttilät kannustivat minua tanssiharrastuksessani ja olivat yksi vaikuttaja siihen, että pyrin Turkuun opiskelemaan tanssia. Olen sanonut, että Pirjo on minun tanssiäitini.
Vanhemmat kävivät aina katsomassa meidän esitykset. Palaute oli kiittävää ja kannustavaa. Kyllä he molemmat tukivat minua harrastuksissani.
Minua ei koskaan kiusattu tanssiharrastuksesta eikä muitakaan poikia, sillä meitä poikia tanssi Häkkyröissäkin vain pieni määrä vähemmän kuin tyttöjä. Parhaat kaverit harrastivat myös slalomia, joten lasketeltiin yhdessä. Nuoruus oli liikunnallista aikaa.
Koulussa minulla oli hyvät arvosanat liikunnasta, musiikista ja kuvaamataidosta mutta lukuaineiden numerot olivat niin huonoja, että en päässyt musiikkilukioon, vaan jäin varasijalle. Varmasti tämä oli pettymys äidille, joka toimi lukiolla opettajana.
Kävin sitten kansanopistolla kymppiluokan, mutta eivät ne numerot siitä paljon nousseet. Ajattelen, että yläkoulun jälkeen olisi pitänyt tehdä isoja valintoja. Kymppiluokka oli sellainen välivuosi ja sain miettiä rauhassa, mitä haluan tehdä.
Kymppiluokan lopussa tein salaa vanhemmiltani hakemuksen Turun Konservatorioon tanssilinjalle. Toiset vaihtoehdot olisivat olleet Musiikkilukio tai Kokkolan konservatorio. Lopulta kuitenkin sain kutsun Turun tanssilinjalle kolmivaiheisiin pääsykokeisiin, jotka järjestettäisiin muutaman viikon päästä viikonloppuna. Päättäväisesti lähdin, vaikka vanhempani hieman asiaa pelkäsivät. Lopulta selvisin pääsykokeista ja tiedossa oli muutto Turkuun. He olivat varmasti kauhuissaan kun muutto tulisi niin nuorena pois kotoa.
Ei ensimmäinen vuosi Turussa ollut helppoa nuorelle, tunsin itseni yksinäiseksi. Opiskelu oli fyysistä ja nosti tunteet pintaan. Aamu kahdeksalta balettitunnille ja heti koulun jälkeen iltalukioon. Itkin usein itseni uneen. Lähes joka viikonloppu kuitenkin matkustin kotiin Kaustiselle ja tanssin Häkkyröissä vielä ensimmäisen opiskeluvuoden.
Opintojen myötä jäi soittoharrastus. Tulen muusikkoperheestä ja olen nähnyt, millaista ammattimuusikon elämä on. En välttämättä halunnut samanlaista. Rakastin tanssia.
Isä ja äiti ovat aina pitäneet puoliani ja seisseet takanani. Kotiin on helppo tulla. Kun Laura kertoi vanhemmilleni, että Arttu on rakastunut poikaan, he totesivat, että jo tätä on odotetukin.
Nykyään Kaustisen koti on myös kuin kesämökki, ja viihdyn siellä pitkiäkin aikoja. Esimerkiksi silloin kun olin koronavuonna lomautettuna.
Kun kerroin julkisesti olevani homoseksuaali, sain kuulla siitä nuorisolta aika paljon. En pelännyt huutelijoita, minulla on kova pää, mutta esimerkiksi paikallisessa yökerhossa portsarit olivat aina minun puolellani. Myöskin lapsuuden ystävät pitivät puoliani.
Nykyään voin elämänkumppanin kanssa liikkua vapaasti yhdessä eikä kukaan välitä yhtään mitään. Aika on muuttunut.
Jouduin luopumaan tanssista kuusi vuotta sitten, koska kroppa ei kestänyt. Tykkään esiintyä ja pelkkä kavereitten kanssa harrastaminen ei minulle riitä. Minulla on tanssiin nyt viha-rakkaussuhde. En kuitenkaan sulje pois ajatusta, että palaisin jollain tavalla tanssin pariin.
Melkein heti opiskeluaikojen jälkeen rupesin tanssin ohella tekemään baarimikon hommia. Kun jouduin jättämään tanssin, jatkoin ravintola-alalla kokopäiväisesti. Nykyään olen tarjoilijana Katajanokalla ravintola Linnankellarissa, joka toimii entisen vankilan tiloissa. Pidän työstäni.
Miksi en voisi muuttaa takaisin Kaustiselle. Kun olen siellä käymässä, useasti Pelimannin yrittäjä pyytää minua töihin (josta on tullut heidän kanssaan jo vitsi). Se ei ole mahdoton ajatus, mutta myös kumppanini pitäisi saada pitäjästä töitä, ja se on jo hankalampi juttu. Myös hän pitää Kaustisesta ja nauttii maaseudun hiljaisuudesta pääkaupungin vastapainoksi.
Meidän Kankaan perheeseen kuuluu viisi jäsentä. Äiti, isä, isosisko Laura, minä ja pikkuveli Tuure, mutta läheisiä on muitakin. Yksi heistä on Ritu (Ritva Talvitie) joka kuuluu meidän perheeseen. Meillä on tiivis yhteys.
Vietämme paljon aikaa yhdessä Kaustisella ja silloin kun äiti ja Ritu tulevan Helsinkiin, joukkoon liittyy paljon läheisiä Helsinkiläisiä ystäviäni. Se on yhtä riemua ja rakkautta! Noita hetkiä en vaihtaisi pois.