Tulevan maakuntaviestin ajankohta on vielä auki – Maakuntahallitus päätti, ettei edustusoikeutta tarvitse enää anoa joka vuosi uudestaan
Vieska Futsalin päävalmentaja Juho Alasuutari: ”Kun joukkueessa on vaihtuvuutta noin vähän, meidän ei todellakaan tarvitse lähteä taas nollilta liikkeelle”
KPV:n valmentaja Aki Sipilä: ”Sen voin luvata, että voitosta tulemme taistelemaan jokaisessa jäljellä olevassa ottelussa”
Oma kasvatti potkaisi Kokkolan Pallo-Veikot kuilun partaalle - ”Kyllä minun pitää maali tehdä, jos tuollainen tilaisuus tulee”
Sotkamon Jymy juhlii miesten Superpesiksen mestaruutta – Vimpeli taipui Kainuussa neljännessä finaalipelissä
Anna Tyni palasi voittajana - Vaasalainen hyppäsi viiden vuoden tauon jälkeen kehään Reiman nyrkkeilykisoissa
Salibandyn Divariin tositarkoituksella pyrkivä Nibacos aloitti räväkästi: Mailattomat sai kyytiä Seinäjoella
Tällainen on kiinteistönvälittäjän vapaa-ajanasunto: ”Tykkään, ettei kaikki ole siloiteltua ja siistiä” – Katso video
”Tätä ala ei olisi enää tarvinnut”, sanoo tarhaaja – Kaustisella yli puolella turkistarhoista joudutaan lopettamaan kaikki eläimet, Halsualla kaikki
Astianpesukone syttyi palamaan ja aiheutti vaaratilanteen Kalajoella, asukkaiden nopea toiminta pelasti – Älä jätä sähkölaitteita yksin päälle, pelastuslaitos muistuttaa
Pelurin hirveän, hilpeä ruumissaatto – Teemu Nikin uusimmassa yleisö joutuu arvuuttelemaan naurun ja muidenkin tunnereaktioiden sopivuutta
Lukijan mielipidekirjoitus: Kuulon alenemasta kärsii 800 000 suomalaista — Kuuntelemisen esteettömyys kaipaa huomiota
Yli 50 % kuluttajista hylkää ostoksensa elleivät löydä niihin alennuskoodia, PromoCodius asiantuntijat kertovat