Mielipiteet

Antti Savelan kolumni: Ruotsinkieliset vastustivat väitetysti karjalaisten evakuointia alueelleen ‒ mitähän mieltä he ovat tästä nyt?

Vuonna 2020 Aapo Roselius ja Tuomas Tepora julkaisivat kirjan, jossa he käsittelivät siirtoväen asemaa ruotsinkielisissä alueilla 1940-1950-luvuilla. Roselius ja Tepora kiistävät legendan, ettei ruotsinkielisiin kuntiin olisi karjalaisia siirtolaisia asutettu. Kyllä asutettiin. Mutta rehellisyyden nimissä ei niin paljon kuin suomenkielisin kuntiin. Esimerkiksi eteläisen Suomen ruotsinkieleltään yksikielisiin ja kaksikielisiin karjalaisia asutettiin vain 10 000 henkilöä ja ruotsinkieliselle Pohjanmaalle suhteessa vielä vähemmän. (MTV 19.9.2020)

Taustalla oli maanhankintalaki, joka säädettiin niin, että kielisuhteet eivät saaneet muuttua enempää kuin kahta prosenttia. Karjalaisia evakkoja asutettiin kanta-Suomeen noin 400 000. Roseliuksen ja Teporan mukaan varsinkin ruotsinkielinen lehdistö suhtautui karjalaisiin nuivasti ja heitä heidän tuloaan pidettiin ”aito-suomalaisten” invaasiona. Suomen itsenäisyyden mainingeissa osa itsenäisyyden tavoittelijoista oli aitosuomalaisia, jotka olisivat halunneet yhtenäistää paitsi kansan myös kielen. He jäivät ajattelussaan aika lailla marginaaliin. Uutta kirjassa on se, että esimerkiksi marsalkka Mannerheim säätiöi maaomaisuuttaan tarkoituksenaan rajoittaa siten sukumaidensa luovutuksia.

Minusta RKP:n kannattaisi vielä miettiä, oliko kaikki toiminta asutustoiminnassa asiallista, ja olisiko siitä syytä oppia jotain. Mikä on ruotsinkielisten kuntien ja lehtien sanoma karjalaisista nyt? Historian näkökulmasta myös suomenkielisillä on syytä katsoa peiliin. Olemme uusintana nähneet Yleltä hienon dokumenttisarjan natsi-Saksan ja Suomen yhteydenpidosta 1941-44. Ohjelmaan osallistui myös Kannuksen nykyinen kaupunginjohtaja Jussi Niinistö historiatutkijana. Niinistö ei juuri Suomen itsekritiikille syytä nähnyt. Muut asiantuntijat sitäkin enemmän. Olipa eettinen tai moraalinen merkitys mikä hyvänsä, ainakin minua hätkähdytti, kuinka hyvin diplomaattikunta ja tiedustelu piti Suomen maan johdon ajan tasalla natsi-Saksan vaiheista 30- ja 40-luvulla. Suomalaiseen tapaan tämäkin hieno dokumentti vaietaan ja unohdetaan tarkoituksella. Meidän on jostain syytä äärimmäisen vaikeaa käsitellä historiamme kipupisteitä. Eihän kukaan kaipaa syyttelyä tai jälkiviisastelua vaan ainoastaan asiallista ja rakentavaa tilintekoa. Vaikeneminen kertoo huonosta omastatunnosta.