Kulttuuri
Elvytysrahaa haetaan myös taiteilijoiden Parantolalle – Anssi Kela: "Monien ihmisten jaksaminen tällä hetkellä murtumispisteessä"
Valtiovarainministeriö sai kyselyynsä 170 viestiä EU:n elvytysrahan jakamisesta. Tukea halutaan esimerkiksi luovan alan ammattilaisten terveyden hoitamiseen ja jaksamisen tukemiseen. Hankkeen puuhanainen Kikke Heikkinen sanoo, että epätyypillisissä työsuhteissa olevat ovat työterveyspalvelujen väliinputoajia. Muusikko Anssi Kela vetoaa antamassaan lausunossa Parantola-hankkeen puolesta.
Valtiovarainministeriö kertoo saaneensa määräaikaan eli joulukuun loppuun mennessä noin 170 viestiä elvytysrahaa haluaviin hankkeisiin liittyen. Ehdotuksia on VM:n mukaan tehty lisäksi maakuntakierroksilla sekä työ- ja elinkeinoministeriön kuulemistilaisuudessa sekä suoraan virkamiehille.
Jaossa on 2