Paikallisuutiset
"En ikinä opeta musiikkia" – Vuoden opettajaksi valittu ylivieskalainen Timo Karjalainen julkaisee musiikkivideoita YouTubessa ja kertoo mikä sai jalkapalloilijan muuttamaan mielensä
Vuoden opettaja -tunnustuksen saanut Timo Karjalainen opettaa bändisoittoa ja tekee opetusvideoita YouTubeen
"En ikinä opeta musiikkia." Näin ajatteli ylivieskalainen luokanopettajaTimo Karjalainen opiskellessaan luokanopettajaksi Kajaanin OKL:ssä kolmisenkymmentä vuotta sitten.
Taideaineet eivät silloin olleet jalkapalloa harrastavan Karjalaisen vahvuus, mutta valmentajan kokemuksen ansiosta hän sai opiskelupaikan.
– Ilman valmennuskokemusta en olisi edes kiinnostunut opettajan ammatista. Valmentaminen on antanut tosi paljon opettajan uralle, Karjalainen kertoo.
Hänet palkittiin lauantaina Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan vuoden hyvä opettaja tunnustuspalkinnolla. Tunnustus julkistettiin verkossa järjestetyillä Educa-messuilla.
Karjalainen työskentelee Ylivieskassa Kiviojan koululla. Toisin kuin nuorena kuvitteli, hän opettaa myös musiikkia ylimmille luokille.
Hän kertoo saaneensa Kajaanista niin hyvät opit siitä, miten musiikkia ei pidä opettaa. Musiikkitunnilla nuotin vierestä laulanut Karjalainen ei enää sillä tunnilla saanut laulaa.
Kovaa kolahdusta itsetunnolle ei sentään aiheutunut. Koko tarinan voi katsoa Karjalaisen tekemältä videolta YouTubesta.
– Tosiasiassa kaikkia voivat oppia musiikkia ja musiikki on kaikkien oikeus. Se oli hyvä opetus ja minä opin.
Kun Kiviojan koululle hankittiin 1990-luvun puolivälissä soittimia ja bändivehkeet, Karjalainen uskaltautui opettelemaan soittamaan yhdessä oppilaiden kanssa. Koulussa on tehty muun muassa omia musikaaleja.
Kaikille Kiviojan koulun oppilaille jää mukaansa soittotaito. Lähtökohtana on se, että kaikki oppivat ja saavat soittaa kaikkia soittimia.
– Soittaminen on parasta yhteistä tekemistä. Se vaatii oppilailta keskittymistä ja muiden kuuntelemista.
Edelleen musiikki on iso osa Karjalaisen opettajan työtä.
– Sitä jaksaa tehdä vuodesta toiseen, jaksaa innostua ja nauttia siitä. Koko ajan oppii lisää, hän sanoo.
Koulun ilmapiiristä puhutaan paljon, ja myönteisellä ilmapiirillä on kannustava merkitys.
– Ei saa pelätä virheitä. Kun ilmapiiri on myönteinen, niin silloin uskaltaa yrittää, vaikka ei osaa.
Kun uskaltaa epäonnistua, lopulta myös onnistuu. Harjoittelemista se tosin vaatii, Karjalainen selittää.
Myös Karjalainen teki keväällä digiloikan, kun koronan vuoksi kouluissa siirryttiin etäopetukseen.
– Päätin, että nyt minä kokeilen tämän ja rupean tekemään videoita.
YouTubesta löytyy aika paljon musiikkivideoita sekä muita opetusvideoita. Karjalainen opettaa hauskalla tavalla kiitospuheen tekemisen sekä esittää Haloo Helsingin kappaleen Maailman toisella laidalla säestäen itseään ukulelella.
– Vaikka en ole taiteellinen, kuvallinen ilmaisu on kiinnostavaa ja hirveän hauskaa, Karjalainen sanoo.
Hän on tyytyväinen voidessaan sisällyttää luovuuden opettajan työhön. Tylsätkin asiat voi esittää oppilaille kiinnostavasti
– Lähtökohtani opettajan työssä on, että sen pitäisi olla hauskaa. Kun osaa ottaa ilonhetkiä työstä, myös jaksaa.
Hänen mielestään opettajan kuuluisi opettaa eikä täyttää kaiken maailman asiapapereita, jotka eivät liity opettamiseen. Nykykoulussa on paljon hyviä asioita.
– Ei kannattaisi korjata sellaista, mikä ei ole rikki, Karjalainen perustelee.
Hyvä opettaja -palkinnon perusteluissa todetaan, että Timo Karjalainen on innostava opettaja, joka saa oppilaat esiintymään ja heittäytymään sekä hän on uudistava ja kehittävä opettaja, joka vaikuttaa vahvasti myös koulun ulkopuolella.
Palkinnon myöntäneen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueyhdistysten perusteluissa mainitaan myös, että Karjalainen tulee erittäin hyvin toimeen oppilaiden kanssa ja puuttuu kiusaamiseen.
Kiusaamisen hän haluaa haastattelussa nostaa erityisesti esille. Kiusaamisen estämisessä on tärkeää selkeät säännöt ja välitön puuttuminen.
– Ei ole olemassa leikillään tapahtuvaa kiusaamista. Jos se saadaan pois, se kattaa 80–90 prosenttia kiusaamisesta, Karjalainen sanoo.
Selkeä sääntö on esimerkiksi, ettei toiseen ja hänen tavaroihinsa saa koskea ilman lupaa.
Jos tönimistä tapahtuu, opettajan tai muun henkilökunnan kuuluu puuttua asiaan välittömästi ja selvittää tilanne.
– Ihan pientäkään ei saa päästää läpi, Karjalainen painottaa.
Monesti sanotaan, että poikien pitää saada nujuta eli purkaa paineita. Koulupaini on hieman unholaan vaipunut laji, jota Kiviojan koulullakin on kokeiltu.
– Koulupainissa saa sitten mitellä voimia opettajan valvonnassa, Karjalainen perustelee.
Kiusaamisen estämisessä on Karjalaisen mielestä onnistuttu hyvin. Vaikeinta on huomata henkinen kiusaaminen, joka ei ole yhtä näkyvää.
Timo Karjalainen
Ylivieskalainen luokanopettaja ja perheenisä.
Opettajana Kiviojan koululla vuodesta 1990.
Kiviojan koulussa on yli 200 oppilasta.
Harrastaa jalkapalloa ja musiikkia.
Vastustaa koulukiusaamista: selkeät säännöt ja välitön puuttuminen.