Paikallisuutiset
Epäluuloa herättäneet maakaupat synnyttivät valituksen Kaustisella, ja uhkaavat nyt lopettaa hiihtokeskuksen toiminnan
Kaustinen päätti joulukuussa myydä laskettelurinteen maat yrittäjä Tapio Varilalle, mutta joukko valtuutettuja valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen. Yrittäjä aikoo lopettaa toimintansa kuluvan kauden jälkeen.
Laura Airola
Kolmannes Kaustisen kunnanvaltuutetuista on sitä mieltä, että joulukuussa päätetty maakauppa kunnan ja hiihtokeskusyrittäjän välillä hoidettiin väärin.
Valtuusto päätti joulukuussa tiukahkon äänestyksen päätteeksi myydä Puhkion hiihtokeskuksen maat lähes 40 vuotta yrittäjänä toimineelleTapio Varilalle hintaan 24 000 euroa. Varila on toivonut maakauppoja pitkään.
Kahdeksan valtuutettua äänesti kauppoja vastaan. Tammikuussa heistä seitsemän valitti hallinto-oikeuteen päätöksestä. Allekirjoittajien joukossa on koko perussuomalaisten valtuustoryhmä, sekä valtuuston ainoa sosialidemokraattiMarkku Luomala. He korostavat valittavansa päätöksestä yksityishenkilöinä, eivät puolueina. Vihreiden edustajaJenna Alaspää ei lähtenyt mukaan valitukseen.
Kuntaliiton lakimiesKai Ketelimäki ei halua kommentoida hallinto-oikeudessa olevaa asiaa ennen oikeuden päätöstä.
– Ihan tavanomaista ei kuitenkaan ole, että valtuutetut tekevät valituksen valtuuston päätöksestä.
Kuntalaisten sympatiat tuntuvat olevan pääasiassa yrittäjän puolella. Vetoomuksen, jossa vaaditaan valituksen poisvetämistä, on allekirjoittanut yli 400 henkilöä. Tosin moni tuntuu olevan siinä käsityksessä, että valituksen tehneet haluavat lakkauttaa hiihtokeskuksen toiminnan. Siitä ei ole kyse.
– Asia käännettiin niin, että olisimme lopettamassa rinnetoimintaa. Eihän sitä kukaan muu voi lopettaa kuin yrittäjä itse. Meillä muilla on kaikilla sama tavoite: että laskettelukeskus säilyy, sanoo Markku Luomala.
Valituksen allekirjoittaneet valtuutetut on leimattu Luomalan mukaan kateellisiksi. Siksi valituksen tehneet valtuutetut lähettivät Perhonjokilaakso-lehteen mielipidekirjoituksen (29.1), jossa he avasivat valituksen syitä. Nimien ilmestyminen nettiaddressiin alkoi sen jälkeen hieman tyrehtyä.
"Yrittäjä on asettanut toiminnan jatkumiselle ehtoja, joita emme voi hyväksyä. Yrittäjän ehdoton vaatimus on maapohjan myynti hänelle. Jos maapohjaa ei myydä, hän tulee lopettamaan laskettelurinteen toiminnan", he kirjoittavat.
– Jos me hyväksymme kaupan, omistus muuttuu täysin yksityiseksi. Meillä on pelko, että toiminta tulee jollain lailla muuttumaan, Luomala sanoo.
Eniten kysymyksiä valituksen tehneissä herätti se, ettei yrittäjä halunnut kauppakirjaan seuraavaa lausetta: "Ostaja sitoutuu säilyttämään alueen hiihtokeskustoiminnassa". Lopulliseen kauppakirjaan se muutettiin muotoon: "Ostaja on tietoinen, että alueen käyttötarkoitus määritellään kulloinkin voimassa olevalla kaavalla."
Muutos tehtiin Luomalan mukaan valtuustokäsittelyn aamuna.
– Minusta kokonaisuus muuttui siinä aivan oleellisesti, Luomala sanoo.
Puhkion alue on kaavoitettu urheilu- ja virkistyspalvelujen alueeksi. Esimerkiksi asuntoja sinne ei siis voi rakentaa nykyisen kaavan mukaan.
Kaustisen kunnanjohtajaArto Alpia kertoo, ettei alueelle ole suunnitteilla kaavamuutosta. Alpian mukaan Kaustinen on tehnyt vuosien mittaan lukemattomia maakauppoja yrittäjien kanssa. Puhkion tilanteessa ei ole mitään ihmeellistä.
Yrittäjän maksama maavuokra on ollut kohtuullinen, viime vuosina noin 1000 euroa vuodessa. Aluksi on tehty pitkiä vuokrasopimuksia, mutta viime vuosina sopimukset on tehty vain vuodeksi kerrallaan.
Luomalaa ihmetyttää, miksei yrittäjälle kelpaa ostamisen sijaan pitkä vuokrasopimus nimellisellä vuokralla. Kaupan edellytyksenä valittajat olisivat toivoneet yrittäjältä suunnitelmaa jatkosta.
– Jos mikä tahansa järjestö hakee kunnalta pientäkin avustusta, vaaditaan aina toimintasuunnitelma. Miksei sitä vaadita myös yrittäjältä, Luomala ihmettelee.
YrittäjäTapio Varila vaikuttaa itse kyllästyneeltä koko aiheeseen. Kehittämissuunnitelmien tekemiselle alkaa Varilan mukaan "olla liian myöhäistä".
– Kehittämiset on nyt kehitetty. Myymisestä on puhuttu vuosittain, ja asia on ollut maankäyttötoimikunnassa jo reilu vuosi sitten. Kenellekään tämä ei voi tulla yllätyksenä.
Hän sanoo, että mikäli valitusta ei vedetä pois, toiminta loppuu kauden jälkeen.
– Tilanne vaikuttaa tietyllä tavalla jo tähän kauteen. En pysty hankkia uusia varusteita, kun ei ole tietoa jatkosta.
Kaikki osapuolet ovat asiassa siinä mielessä samoilla linjoilla, että tilanne halutaan saada ratkaistua hyvin pian.
– Olisi oikein hyvä, kun saataisiin tämä solmu avattua. Toivomme kompromissia ja tasapuolista kohtelua kaikkia yrittäjiä kohtaan, sanoo Luomala.
Kunnanhallitus on laatinut vastineen hallinto-oikeuteen, jossa toivotaan asian nopeaa ratkaisua.
– Jos kauppaa ei olisi tehty nyt, rinne olisi jo kiinni, Alpia sanoo.
Varilan mukaan hiihtokeskus suljetaan keväällä.
– Näillä näkymin toiminta loppuu tämän kauden jälkeen ja laitteet lähtee mäestä. En ole hakenut yritykselle jatkajaa.
Hallinto-oikeustuomariJani Ruotsalainen Vaasan hallinto-oikeudesta sanoo, että valituksen käsittelyssä on syytä varautua yli vuoden käsittelyaikaan.
– Kunnallisasiat eivät pääsääntöisesti ole kiireellisenä käsiteltäviä ja valitukset käsitellään lähtökohtaisesti vireilletulojärjestyksessä.
Päätöksen valituskelpoisuuteen ei Ruotsalaisen mukaan vaikuta, onko kunnan toimielimen päätös yksimielinen tai äänestyksen jälkeen syntynyt.
– Asianosaisella ja kunnan jäsenellä on päätöksistä laaja valitusoikeus ja hallinto-oikeus aikanaan ratkaisee onko valitus ollut aiheellinen.
Puhkion tulevaisuus
Kaustinen päätti myydä Puhkion maat, yhteensä 12,3 hehtaaria, yrittäjä Tapio Varilalle joulukuussa hintaan 24.148,19 euroa.
Varila on toinen Kaustisen Hiihtokeskus Ay:n yhtiömiehistä. Hänen liikekumppaninsa Ossi Huntus ei ole ollut mukana yrityksen toiminnassa viime vuosina.
Valtuuston äänet jakaantuivat myymisen puolesta 11-8. Kaustisen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Antti Mäkelä (kesk.) jääväsi itsensä päätöksestä.
Kolmannes valtuutetuista teki valituksen Vaasan hallinto-oikeuteen. Valituksen mukaan maakaupan käsittely oli neljässä kohtaa virheellisiä. Kaksi perustelua koski kunnanhallituksen- ja valtuuston kokousten muotoseikkoja. Lisäksi valituksen tekijöiden mukaan valtuuston tietoon olisi tullut tuoda keskustelut esikaupasta, jota puheenjohtajisto ja kunnanjohtaja olivat valittajien mukaan ennen valtuuston kokousta tehneet. Lisäksi valituksen allekirjoittaneet kritisoivat avoimen tarjouskilpailun sivuuttamista.
Nettiadressi, jossa vaaditaan valituksen poisvetämistä, on kerännyt lähes 440 allekirjoitusta.