Paikallisuutiset

Erään murhan mysteeri: 17-vuotiaan Kyllikki Saaren kuolema jäänee ikuiseksi mysteeriksi – historioitsija Teemu Keskisarjan mukaan kyse oli harkitusta murhasta

1950-luvun alkupuoli oli suomalaisessa yhteiskunnassa toivon aikaa. Sodasta oli päästy jaloilleen. Valtavat sotakorvaukset saatu maksetuksi ja karjalaiset evakot juurrutetuksi uusille asuinseuduille. Helsingissä pidettiin viimeiset oikeat olympialaiset. Armi Kuusela valittiin maailman kauneimmaksi naiseksi.

Mutta 17. toukokuuta 1953 muistetaan päivänä, joka muutaman vuoden leimasi suomalaista tiedonvälitystä.

Etelä-Pohjanmaalla Isojoella katosi 17-vuotias Kyllikki Saari kotimatkallaan nuorten seuroista. Hänen ruumiinsa löydettiin vasta saman vuoden lokakuussa ja vain parinsadan metrin päässä tieltä, jota pitkin hän pimenevässä sunnuntai-illassa pyöräili kotiinsa.

Kyllikin surmaamiseen oli 2–3 motiivia. Niistä kukin oli riittävä jo yksinkin. Teemu Keskisarja

Suohon kätketyn ruumiin löytymistä edelsi metsänistuttaja Valtteri Mäkelän sattumalta löytämä vasemman jalan kenkä, joka sai parin maanantaina 12. lokakuuta vain 17 metrin päästä.

Sattumaa oli myös se, että Ilmari Hietaoja tarttui haudan merkiksi asetettuun kuihtuneeseen männnynnäreeseen.

Näreen alta paljastui hauta, josta Kyllikki Saaren osin runneltu ruumis löytyi. Vainajan oli ilman pikkuhousuja ja rintaliivien toista kuppia. Niitä ei ole löydetty koskaan.

Ruumiinavauksen mukaan Kyllikki Saari ei ollut raskaana havaittavasti tai ei ollenkaan. Tätä tuskin varmuudella tiesi hänen makaajansa.

Kyllikki Saaresta on kirjoitettu paljon, mutta mysteeri kiehtoo edelleen. Taitavan historian popularisoijan, tohtoriTeemu Keskisarjan tuorein teos Kyllikki Saari – Mysteerin ihmisten historia kysyy, mutta ei anna suoria vastauksia.

Teemu Keskisarja on kirjoittanut Kyllikki Saaren murhan niin auki kuin mahdollista. Aikoinaan salaiseksi julistettu oikeudenkäyntiaineisto tuli julkiseksi vuonna 2018. Hyvin laajan arkistomateriaalin lisäksi Keskisarjan käytössä on ollut paljon ennen julkaisemattomia lähteitä.

Savotta on ollut mittava, mutta tapansa mukaan Teemu Keskisarja on tehnyt työnsä huolellisesti. Kirjansa esipuheessa hän ”kiittelee” koronaa, mikä vei sadaksi päiväksi matkaopaskeikat ja luennot. Oli aikaa paneutua kunnolla Kyllikki Saaren mysteeriin.

Keskisarja palkkasi tutkimusavustajikseen Eeva Tammen ja Kaisa Kauton käymään valtavaa aineistoa läpi.

Keskisarjan työmäärän laajuudesta kertoo se, että Kyllikki Saari -tutkimuksissa on vuosikymmenten aikana kuulusteltu noin 5000 ihmistä.

Mikä sai Keskisarjan kiinnostumaan Kyllikki Saaresta?

– Luin jo pikkupoikana tapauksesta Hymystä, Seurasta ja Alibista. Vakavammin kiinnostuin aiheesta talvella 2020. Olin luentokeikalla Kristiinankaupungissa ja aisapari Eeva Tammi pakotti matkalla pysähtymään Isojoella, Keskisarja kertoo Keskipohjanmaalle.

Isojoki on tullut Keskisarjalle tutuksi.

– Isojoen kotiseutuihmisistä oli valtava apu miljöön hahmottamisessa. Olen tutkinut Isojoen historiaa paljon muutenkin kuin Kyllikki-näkökulmasta. Mielenkiintoinen, omaleimainen pitäjä.

Keskisarjan mukaan Kyllikki Saari pelkäsi metsätaivalta. Hän oli aiemmin puhunut ystävilleen myös ahdistelijoista, jotka kai olivat maan tapa 1950-luvun maaseudulla ja myös Isojoella.

Häiritsijät saattoivat seurata naisia pyörillä tai pysäyttää vastaantulevia naisia tarttumalla pyörän sarvista. Sen jälkeen saatettiin ladella törkeyksiä ja suoranaisia uhkauksia.

Oliko Kyllikki Saarella sovittu tapaaminen maantiellä sunnuntai-iltana jonkun tai joidenkin kanssa? Ja pelkäsi siksi ja aavisteli pahaa?

Tapaamisteoriaa puoltaa se, että maantien kohdasta, josta oli suora suunta suohaudalle, havaitsi maitoa meijeriin hevosrattailla vienyt Oskari Forsby maanantaiaamuna 18. toukokuuta henkilöauton renkaiden jälkiä. Ne kertoivat autoa käännetyn tiellä.

Forsbyn havaintojen mukaan paikalla oli myös jalanjälkiä, jotka olivat peräisin ehkä matalakorkoisista naistenkengistä.

Teemu Keskisarja vahvistaa Kyllikin pelänneen tiettyä tapaamista tai noutajaa.

– Tapaamisia ei vuonna 1953 ollut mahdollista sopia WhatsAppilla. Kaikki tapaamiset olivat enemmän tai vähemmän optioluontoisia. Mutta Kyllikki oli lauantaina 16.5. tavoitettavissa puhelimella, mikä oli hyvin harvinaista, Keskisarja huomauttaa.

Murhan tutkinta ei ole kirkkain luku rikospoliisin historiassa. Esimerkiksi auton kääntöjäljet ehdittiin lanata ennen niiden tarkastelua.

Mutakuoppaan upotettu Kyllikki Saaren polkupyörä löytyi heinäkuun lopulla. Pyörä putsattiin mudasta ja ravasta ennen kuin sitä alettiin tutkia.

Ruumiin löytöpaikalla sadat, ellei jopa tuhannet uteliaat kävivät tallaamassa haudan ympäristön sellaiseksi, että poliiseilla oli toivoton työ saada alueesta mitään johtolankoja tai ratkaisevia vihjeitä.

Komisario Axel Skogmanin johtama tutkinta polki pitkään paikallaan. Poliisi oli vakuuttunut niin sanotun ojalinjan tai toisaalta autolinjan miesten syyllisyydestä, että ”pakottavan tarpeen” omannutta kirkkoherra Kauko Kanervoa puhutettiin ensimmäisen kerran vasta syyskuussa.

Toukokuussa 1955 Kanervo siirtyi Isojoen, Merikarvian ja Laihian vuosiensa jälkeen Kihniön vakinaiseksi kirkkoherraksi. Tuttu meno jatkui. Pappilan teepöydässä Kanervo kerran lausahti: ”pari kolme tyttöä on minuun rakastunut ja juoksee perässä.”

44-vuotias kirkkoherra iski kyntensä 16-vuotiaaseen tyttöön. Keskisarja kirjoittaa, että pappilan makuukamarissa he olivat ”täydellisesti kuin mies ja vaimo.”

Rengas kirkkoherran ympärillä kiristyi ja hänet pidätettiin helmikuussa 1956 ja joutui oikeuteen. Poliisi alkoi todenteolla kiinnostua Kauko Kanervon osuudesta Kyllikki Saaren murhaan. Poliisi päätteli, ettei kirkkoherra ollutkaan viettelijä tai syrjähyppelijä vaan armoton saalistaja.

Kanervo myös avautui kuulusteluissa Isojoen aikaisista tapahtumista, mutta murhaan syylliseksi ei poliisi häntä saanut.

Teemu Keskisarja sanoo olevansa vakuuttunut, että viimeinen sisätila, jossa Kyllikki Saari elävänä kävi oli Kortteenkylän kansakoulu eli seurapaikka.

– Tiettyjen lähdelöytöjen perusteella pidän sitä jokseenkin varmana.

– Käytössäni oli uusia todisteita, joita KRP:n ei tarvinnut enää salata tutkinnallisista syistä, Keskisarja perustelee näkemystään.