Paikallisuutiset
Hylätty soveltuvuuskoe voi viedä opiskelupaikan – Soveltuvuuskokeet otetaan uudestaan käyttöön esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla
Siintääkö haaveissa sosiaali- tai terveysalan perustutkinto? Siinä tapauksessa jo tämän kevään toisen asteen yhteishaussa kannattaa varautua siihen, että soveltuvuuskokeista on ensin päästävä läpi.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on palauttanut soveltuvuuskokeiden käytön kaikkiin niihin tutkintoihin, joihin liittyy esimerkiksi potilas- tai asiakasturvallisuutta. Näin ollen sosiaali- ja terveysalan, kasvatus- ja ohjausalan, lääkealan sekä turvallisuusalan perustutkintoihin hakevien on suoritettava soveltuvuuskokeet hyväksytysti ennen kuin heidät voidaan valita koulutukseen.
Opiskelupaikka voi siis jäädä saamatta hylätyn soveltuvuuskokeen perusteella, vaikka hakijan yhteispisteet todistuksen perusteella riittäisivätkin.
Helmikuussa annettu asetusmuutos ei vielä tänä vuonna pakotaammattioppilaitoksia käyttämään soveltuvuuskokeita, mutta sekä Keski-Pohjanmaan ammattiopisto Kpedu että Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Jedu ovat päättäneet järjestää soveltuvuuskokeet jo tämän yhteishaun aikana.
Soveltuvuuskokeet olivat aiemmin osa arkeamme. Päivi Heinonen Jedun Ylivieskan yksikön koulutusjohtaja
Muutos otettiin oppilaitoksissa innolla vastaan.
– Tämä on hyvä asia sekä koulutuksen järjestäjän että opiskelijoiden näkökulmasta. Opiskelija kokee valtavan pettymyksen, kun hän on ensin motivoituneesti aloittanut opiskelun, mutta joutuu kesken kaiken toteamaan, että hän ei pysty suorittamaan opintoja loppuun eikä sovellu alalle. Kun soveltuvuustesti on karsiva, hakija joutuu jo hakuvaiheessa miettimään muitakin alavaihtoehtoja, Kpedun opintoasiainpäällikköMerja Kivelä toteaa.
Jedun Ylivieskan yksikön koulutusjohtajaPäivi Heinonen on samoilla linjoilla siitä, että soveltuvuuskokeen avulla vältetään turhaa työtä ja pettymyksiä.
– Sosiaali- ja terveysalalla tutkinnon osia ei voi mukauttaa, jos esimerkiksi opiskelijan matemaattinen osaaminen on heikkoa, sillä koulutuksen pitää taata turvallinen hoito kaikissa oloissa. Siksi täysin väärällä alalla olevalta opiskelijalta menee vain aikaa hukkaan, Heinonen sanoo.
Periaatteessa suositukset ja ohjeet soveltuvuuskokeiden järjestämiseen ovat jo olemassa, mutta valtakunnallista linjausta kokeiden sisällöstä ei ole tehty. Niinpä eri oppilaitosten järjestämät kokeet voivat tänä keväänä poiketa toisistaan.
Kpedun soveltuvuuskokeessa testataan hakijoiden matemaattista osaamista sekä ryhmätyötaitoja. Lisäksi tarkastellaan terveydentilavaatimuksia, sillä turvallisempaa koulutusta tavoittelevien SORA-säädösten mukaan sosiaali- ja terveysalalla ei voi opiskella, jos ei ole terveydentilaltaan tai toimintakyvyltään kykenevä koulutukseen tai käytännön työtehtäviin. Esimerkiksi hoitamaton psykoosi, vaikea masennus, veriteitse tarttuva sairaus tai päihdeongelma estävät alalla opiskelun.
Kpedun soveltuvuuskokeessa on mukana myös psykologin arviointiosio. Jos hakija saa osiosta nolla pistettä, hän ei voi tulla valituksi, vaikka läpäisisi muut osiot.
Jedun soveltuvuuskokeessa ei tänä keväänä käytetä psykologin apua, vaan arviointi tehdään opettajan haastattelun ja matemaattisen testin sisältävän kirjallisen tehtävän avulla. Lisäksi huomioidaan lainsäädännön edellyttämät terveydentilavaatimukset.
– Soveltuvuuskokeet olivat aiemmin osa arkeamme, joten nyt palaamme totuttuun käytäntöön. Vaikka soveltuvuuskokeet ovatkin tänä keväänä eri oppilaitoksissa erilaiset, suuret linjat ovat kuitenkin samat ja kokeissa kartoitetaan varmasti samoja asioita, Heinonen arvelee.
Viime vuosina soveltuvuuskokeiden puuttuessa oppilaitokset ovat joutuneet ohjaamaan joitakin opiskelijoita muille aloille. Vaikka soveltuvuuskokeet eivät poistakaan kaikkia ongelmia tai estä keskeyttämisiä kokonaan, antavat ne Heinosen mukaan kuitenkin varmuutta sekä koulutuksen järjestäjille että opiskelijoille.
– Tässä uudistuksessa ajatellaan ennen kaikkea opiskelijoiden ja yhteiskunnan parasta, Kivelä toteaa.
Soveltuvuuskokeiden palauttaminen puhutti Keskipohjanmaan Facebookissa:
Mistä on kyse?
Perustutkintojen soveltuvuustesteistä luovuttiin vuonna 2015.
Testejä ei kielletty kokonaan, mutta niillä ei saanut enää karsia opiskelijoita.
Tavoitteena oli lisätä opiskelijoiden määrää ja parantaa koulutustakuun onnistumista.
Ongelmien ja kritiikin vuoksi opetus- ja kulttuuriministeriö teki asetusmuutoksen helmikuussa ja palautti soveltuvuuskokeet käyttöön tietyille aloille.