Paikallisuutiset
"Hymyä huuleen eikä turhaa pingotusta" – Torikauppiaiden ammattikunta hiipuu Kokkolassa, mutta legendaarinen iltatori kerää ihmiset edelleen yhteen
KOKKOLA
Aurinko helli torikansaa keskiviikkona, kun Kokkolassa vietettiin kesän ensimmäistä iltatoria. Kojujen välissä kävi kuhina, sillä lämmin sää oli vetänyt paikalle kiitettävästi sekä myyjiä että ostajia. Kauppa kävi leppoisissa tunnelmissa ja jäätelökioskien edustoilla paistateltiin ilta-auringossa.
Kokkolan torilla on tavallisen päivämyynnin jälkeen iltaelämää joka keskiviikko elokuun viimeiselle viikolle asti. Yhdeksään saakka kestävät iltatorit ovat Kokkolan kesän klassikkotapahtumia, sillä nyt on jo niiden 22. järjestämiskesä.
Kuka tahansa voi lunastaa itselleen myyntipaikan iltatorilta muutamalla eurolla. Ammattikauppiaiden lisäksi omia myyntipisteitään olivatkin pystyttäneet myös eri ikäiset kirpputoripöytien pitäjät.
Esiintymislavan vierelle kerääntyneeltä kirpputorialueeltalöytyi toriyleisölle monenlaista katseltavaa. Pöydille ja vilttien päälle oli levitelty myyntiin muun muassa vaatteita, kirjoja, vinyylilevyjä, urheilutarvikkeita ja nukkekodin kalusteita.
Oman myyntipaikkansa nurmikon reunaan perustaneetPinja,Venla jaMilja Harjunpää olivat löytäneet myyntituotteet omien leluvarastojensa kätköistä. Iltatorikauppiaana toimiminen oli heille entuudestaan tuttua, sillä he olivat käyneet parina aikaisempanakin kesänä myymässä pois itselleen tarpeettomiksi käyneitä tavaroita. Tällä kertaa myyntipöydälle oli valikoitunut ainakin pienistä leluista koottuja pussukoita, hiuspompuloita sekä maitotölkin muotoinen penaali. Kenties erikoisimpana tuotteena valikoimassa oli pyörivä Barbie-nukke. Lisäksi he myivät äitinsäAnu Harjunpään virkkaamia koristepalloja.
Alkuillasta tytöt olivat kertomansa mukaan päässeet käymään jo jonkin verran kauppaa. Myyntivoittojen suhteen heillä oli reilu peli: jokainen sai pitää omista tavaroistaan kertyneet rahat. Suunnitelmissa olikin käydä illan aikana myös kiertelemässä muita myyntipisteitä.
Vilttien päälle tavaroineen asettuneet lapset ovat iltatorilla perinteinen näky. Hyväkuntoiset lelut kävivätkin monessa pöydässä hyvin kaupaksi.
Omalle lapsenlapselleen Littlest Pet Shop -linnan löytänyt kokkolalainenSirkka Finnilä kertoi kiertelevänsä iltatorilla säännöllisesti.
– Näiden pienten kanssa on mukava tehdä kauppoja.
Iltatori on parikymmenvuotisen historiansa aikana vakiinnuttanut asemansa Kokkolassa siinä määrin, että hyvällä säällä sen voi aina luottaa keräävän osallistujia. Kunkin viikon myyjä- ja kävijämäärät ovat kuitenkin riippuvaisia säästä. Kirpputorimyyjien lisäksi myös vakituisen toripaikan varanneet ammattikauppiaat saattavat jättää iltatorin väliin, jos sää sattuu olemaan huono, kaupungin torivastaavaJari Rahkila kertoo.
Yleisesti ottaen torimyyjien määrä on Rahkilan mukaan hiipumassa Kokkolassa. Toripaikkoja on tänäkin kesänä koko ajan tyhjillään. Vihanneksia ja marjoja myydään torilla edelleen, mutta pääasiassa perinteisten toritelttojen rivit harvenevat ja niiden sijaan torin laidalle perustetaan esimerkiksi grillikärryjä.
Toritoiminta on Kokkolassa hiipunut myös siten, ettei perinteisiä kevät- ja syysmarkkinoita ole enää viime vuosina järjestetty.
– Eniten myymässä käyvä porukka alkaa olla ikääntynyttä. Moni on jäänyt pois eikä jatkajia ole ollut, hän kertoo.
Pitkäaikaisimmat torikauppiaat ovat toimineet Kokkolassa samoilla vakiopaikoilla jopa 30 vuoden ajan. Torimyynnin konkareihin kuuluvat myös kesän ensimmäiselle iltatorille myyntipisteensä pystyttäneetMauri Salo jaSauli Lampakka.
Sekä Salo että Lampakka ovat toimineet Kokkolan torilla aktiivisesti 1990-luvulta aina viime vuosiin saakka. Nykyään he käyvät myymässä silloin tällöin. Lampakka vaimoineen myy mattoja ja Salo muutama vuosi sitten lopettamansa myyntipuutarhan varastoon jääneitä puutarhatarvikkeita.
Alan ammattilaiset ovat ajan saatossa oppineet tuntemaan toisensa hyvin.
– Taidamme olla jo niin tuttuja, ettemme enää edes teitittele, Lampakka veisteli Salon toripisteellä vieraillessaan.
Ensimmäisen iltatorin varaan he eivät vielä laskeneet suuria tuotto-odotuksia. Kesäkuun toisella viikolla järjestettävän Yhdistysten tori -tapahtuman he sen sijaan arvelivat olevan myyjille tuottoisa ilta, sillä he arvelivat paikallisten yhdistysten ja ohjelman vetävän paikalle erityisen paljon ihmisiä.
Iltatorit ovat miesten mukaan mukavia tapahtumia. Eläkepäiviään jo viettävä Lampakka kuitenkin kertoi, että sadesäällä hän ei vaimoineen enää paikalle vaivaudu.
– Silloin parikymmentä vuotta sitten oli pakko tulla myymään, oli sää millainen hyvänsä. Nyt ei onneksi enää ole, hän muisteli.
Salo ja Lampakka arvelivatkin työn rankkuuden olevan yksi syy siihen, ettei uusia myyjäsukupolvia enää tunnu muodostuvan. Kun elanto tulee torilta, kauppiaan on siedettävä sateiden ja helteiden lisäksi pitkiksi venähtäviä työpäiviä matkoineen.
– Aamulla pakkaat auton, myyt koko päivän ja illalla kotiintulon jälkeen vielä purat tavarat pois autosta. Siinä menee helposti myöhään, Salo kuvaili.
Torimaailman hyvät puolet kuitenkin vetävät monia pitkään alalla toimineita myyntihommiin yhä uudelleen, vaikka pääasialliset tulonlähteet olisivat jo muualla. Salon ja Lampakan mukaan torit ovat yhteisöllisiä paikkoja.
– Torikauppiaat pitävät yhtä, Salo totesi.
Lampakka lupaa yhteishengen ulottuvan myös iltatorille saapuviin kirpputorimyyjiin.
– Aina autetaan, hän vastaa kysymykseen siitä, millaisia vinkkejä ammattilaiset voisivat antaa amatööreille.
Salo neuvoi kirpputorimyyjiä suhtautumaan torilla oloon hyvällä asenteella.
– Hymyä huuleen eikä turhaa pingotusta. Suuria voittoja ei välttämättä ole tiedossa, mutta onhan se mukavaa, että etenkin nuoret myyjät voivat hankkia muutaman euron taskurahaa.
Iltatori
Järjestetään Kokkolan kauppatorilla kesäkeskiviikkoisin kello 16–21.
Päivämyynti torilla loppuu arkipäivisin kello 14.
12.6. järjestetään Yhdistysten tori, johon osallistuu noin 40 paikallista yhdistystä.
Iltatorin järjestää Kokkolan Matkailuoppaat ry.